Kulinaarisia vaihtokauppoja

Kolumni

Kristiina hurmerinta

Kristiina Hurme-

rinta on konneveteläinen teatterintekijä

ahtoo kaks mannista ja kaks keurulaista”, piippaa tekstiviesti Berliinistä.

Potkuttelen pikku pakkasessa kauppaan ostamaan paikkakuntamme kahta erikoisherkkua, Mannisen ruisleipää ja Keurulaisen rieskaa.

Kotiin palattuani on kännykässä uusi viesti: ”ja niitä Konneveden Myllyn vehnäjauhoja, pliiiis!”

”Ok”, näpytän. Potkuri alle ja myllyyn.

Sitten piippaa tasku. ”Ja mitä vielä”, tuhahdan. Toinen tyttäreni tekstaa: ”Soita ja kysy onko siellä Pyhälahden kaupassa vielä hirvenlihaa?”

Kauppias kurkistaa pakasteeseensa. ”Periaatteessa ei”, hän sanoo. ”Mutta voimme onnistua yhdellä ehdolla”, kauppias jatkaa. ”Se tehdään sitten täysin salassa muilta asiakkailta”, hän kuiskaa nauraen puhelimeen.

Muutama viikko sitten lensi pöydällemme yksi ranskalaisen maaseudun gastronominen symboli. Sinetti vahvisti alkuperän. Tipu oli kuin olikin tepastellut maineekkaalla Bourg-en-Bressen alueella itäisessä Ranskassa. Siipikarjan aatelinen oli kasvatettu tiukkojen säännösten mukaisesti perinteitä kunnioittaen. Ostajat ovat kuitenkin valmiita maksamaan makoisan summan käsityöstä, kanan kohtelusta ja maailman maineesta.

Paahdettuna sinijalkainen sitten sipaisi kuin sipaisikin sielua ja hiveli makuaisteja.

Hyvät vaihtarit ajattelin mielessäni. Soittakaa vaan, kyllä minä hommailen teille paisteja ja juoksutan jauhopusseja.

Vaikeasti saavutettava tai kallis tuote lisää epäilemättä myös sen glamouria. Ostoksiimme tulee mukaan aitoa harkintaa kun hinta riipii sielua. Visan vinkuessa ylikierroksilla uskaltaa suomalainenkin jo vaatia laatua ja turvallisuutta. Sadan euron kanan tähteitä ei sipaista roskikseen kovin kevyin rantein. Ruisleivän viime siivut ovat arvokkaita, jos seuraavaan toimituskertaan on aikaa kuukausi.

Brändit ovat tuotemielikuvia, jotka rakentavat tarinaa niin Bressen kanasta kuin Konneveden jauhoistakin. Enää ei riitäkkään se mitä tipu maksaa tai miltä Manninen maistuu. Nyt halutaan myös tietää, miten niistä puhutaan, millaisia kertomuksia niihin liitetään. Asiakkaat ovat yhä valmiimpia löysäämään pussin suuta niin esteettisyyden, eettisyyden kuin juurevan jutunkin vuoksi.

Tänään tuotteiden on vedottava kaikkiin aisteihimme. ”Stailaa jääkaappisi elämäntyylisi mukaiseksi! Anna arvojesi puhua lautasellasi!” huudahtaa tuttavani.

Hän ostaa vain Reilun kaupan banaaneja. ”Ne herättävät tunteeni”, hän sanoo. ”Kuvittele mitkä merkityssisällöt ja kylkiäisenä vielä hyvä omatunto”, hän huokaa ja tilaa pizzataksin.

”Mielettömän hyvää”, tekstaa tyttäreni muutaman päivän päästä. ”Sun kaukokauppiaasi palvelubrändi on todella iskukuntoinen.”