Älä soita enää ikinä

Se ei ole tuntematon numero mutta tunnistamaton. Vastaan silti. Kukahan mulle heti aamusta?

Pirteäksi puristautunut naisääni etsii taloni omistajaa. Ilmoittaudun sellaiseksi. Vielä varmistetaan osoite, ihan oikein. Arvasin jo ajat sitten mistä on kyse, mutta teen vertailevaa tutkimusta siitä, ovatko myyntiosaston merkonomit vaihtaneet taktiikkaa.

No eivät ole. Taloni lämmitysverkko kaipaisi kuulemma ilmaista tarkistusta. Sen jälkeen voitaisiin antaa urakkatarjous putkista. Ja saman tien myös katosta, ikkunoista, jätevesijärjestelmästä ja vaikka kuusiaidan leikkaamisesta.

Yritän pysyä rauhallisena, vaikka kiukuttaa. Ei se tämän puhelinmyyjän vika ole, että mulle soitellaan markkinointikiellosta lukuun ottamatta noin kahden viikon välein ja kaupitellaan kodin remonttia taloon, jonka olen käynyt juuri perusteellisesti läpi.

Kiitän soitosta – sarkastisesti kylläkin – ja sanon taas, ettei mulle kannattaisi ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen näissä asioissa soittaa. Sanon myös todenneeni saman jo edellisellä kerralla.

Myyjä loukkaantuu. Ilmaista tarkastustahan tässä. En minä mitään myymässä. Lopetan ja meitä molempia harmittaa.

Suomessa harrastetaan pohjoismaista eniten puhelinmarkkinointia. Sitä ei olisi, ellei se myös toisi tuloksia, joten ilmeisesti meille voidaan puhumalla myydä melkein mitä vain. Tai pikemminkin kyse on siitä, että toinen osapuoli ei oikein tajuakaan, mille sanoo kyllä tai että ei tule kieltäneeksi tarpeeksi selvästi.

Pelkään pahoin, että se toinen osapuoli on usein iäkkäämpi kansalainen. No, itsekin huomasin hiljattain ostaneeni uuden mobiililiittymän puhelimessa, vaikka kuvittelin vain kohottaneeni edellisen tiedonsiirtonopeutta.

Väitän, että puhelinmarkkinointi tuhoaa kansantaloutemme tehokkuutta ainakin parin kiky-sopimuksen verran. Oletettu tilanne: olet rakennuksen kattohommissa, toinen käsi vasarassa ja toinen naulassa kiinni. Kännykkäsi kilisee – vastaat, kun arvelet vaimo-rakkaan pyytävän neuvoja kauppalistaan. Heität vasaran paikkaan, josta et sitä löydä, kiskot työjarruja käsistäsi, naulat lentelevät pisin kattoa, verenpaineesi pullistuu, kun repelet reisitaskun tarralippaa auki, tökit lääpäisynäytön kolmannella yrittämällä kuvalle ja vastaat että haloo!

Kun on kuunneltu sieltä luurin toisesta päästä paperilta luetut repliikit ja sanottu puolikohteliaasti ei kiitos, niin työsuoritukseen orientoituminen ottaa taas jonkun minuutin. Siinähän se päivittäinen kapitalistin tukemisaika taas vierähti jotakin tekosavolaista pälpättäjää hillitessä ja pyytämätöntä puhelua lopetellessa.

Puhelinmarkkinointi on duunina sieltä paskimmasta päästä. Sen verran on huonetta ja sukua ollut noissa hommissa, että tunnen hienoista sympatiaa tämän ammatin harjoittajia kohtaan. Siksi yritän itse aina sanoa kohtuullisen selvästi mutta hillitysti ei kiitos. Välillä se on hyvin vaikeaa, kun olen joutunut saman soittolistan uhriksi muutaman päivän välein.

Ala on tyypillistä opiskelijoiden kausityötä. Nyt kun hallitus patistelee työttömiä töihin aktiivimallillaan, on puhelinmarkkinointia ainakin kokoomuslaisissa puheenvuoroissa mainostettu huutavan tekijäpulan riivaamaksi.

Ei kannattaisi, ministeri Kai Mykkänen. Puhelinmarkkinointia pitäisi pikemminkin lailla hillitä, ellei kokonaan kieltää. Tämä kilauttelu on pahempaa rehellisen työn sabotointia kuin poliittinen lakko – jotka nekin pitäisi lailla kieltää.

Vai olisiko se yksilön oikeuksien vastaista? Ehkä seuraavaksi soittaa limuviinaa kotiin kannolla tarjoava provikkapalkkalainen, jos tämä uusi markkinastalinismi vielä etenee. Ensimmäinen näyte-erä ilmaiseksi ja sen jälkeen viikoittain, jos tilausta ei peruta.

Ja sitähän ei voi perua.