Nurmikon lakkikansa

Mustesienien (Coprinus) laajaan joukkoon kuuluu useita sienilajeja, joista ennen muinoin on valmistettu myös kestävää, joskin pahanhajuista kirjoitusmustetta. 

Useimmiten ne ilmaantuvat kuin varkain, nuo pienet, vaaleat helttapäät, ja kirmaavat pitkin nurmikenttää vailla minkäänlaista kuria. Maamunat ovelasti postipolun reunassa, nahikkaat puolestaan parvena keskellä vehreintä ruohikkoa.

Vaikka puutarhurin vuoteen mahtuu monenlaista kasvajaa, lienee syksyn lakkikansa niistä arvaamattominta. Salamyhkäisyyttä ja taikaa liittyy myös moniin sienistä kerrottuihin taruihin.

Ympyrän muotoon kaareutuvia sieniryppäitä kutsutaan edelleen monesti noidankehiksi. Ennen uskottiin, että kehien keskeltä avautuu valituille portti noitien ja metsänhenkien maailmaan. Oikein sievien sienien kohdalla lienee kuitenkin kyse keijuista. Uskotaan nimittäin myös, että sienet kasvavat sinne mihin keijut yöllä tanssiessaan laskevat jalkansa.

Keskellä kirkkainta päivää saattavat sienet kuitenkin muuttua ankean arkisiksi. Varsinkin noidankehinä näyttäytyvien sienien maanalainen rihmasto vaikuttaa nurmiheinien kasvuun ja saa usein aikaan kuolleita kaaria ja tummanvihreitä raitoja. Niin hauskoilta kuin monet sienet näyttävätkin, muuttuvat ne myös varsin niljakkaiksi kasvaessaan kulkureiteillä tai monikymmenpäisinä ryppäinä.

Sienien torjunnassa rikkakasvien kaltaisesta nyppimisestä ei juuri ole hyötyä, sillä itiöemien turvana oleva rihmasto saattaa levittäytyä laajalle ja syvälle. Myös maa-aineksen vaihtaminen on tästä syystä melko työlästä. Parhaiten sienien kasvua ehkäiseekin nurmikon säännöllinen kalkitus ja lannoitus.

Vähintään kokeilun arvoiseksi saattaa osoittautua kikka, jossa maa sienien lähellä ensin rei’itetään talikolla, minkä jälkeen aluetta kastellaan toistuvasti vedellä, jonka joukkoon on lisätty hillojen teosta tuttua Atamon-ainetta (annostus noin 2 rkl / 10 litraa vettä).