Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Fysioterapeutti Eeva Kaasalainen, Lapinjärvi Liike on lääke

    Eeva Kaasalainen kiittää vatsatanssia siitä, että on kuntoutunut autokolarista. Nykyisin hän vetää jumppaa ja vatsatanssiryhmää kerran viikossa. Kuva: Riitta Mustonen
    Eeva Kaasalainen kiittää vatsatanssia siitä, että on kuntoutunut autokolarista. Nykyisin hän vetää jumppaa ja vatsatanssiryhmää kerran viikossa. Kuva: Riitta Mustonen 

    ”Fysioterapeutin työssä pidän tosi paljon siitä, että tapaan erilaisia ihmisiä. On rikkaus, kun on ihmisiä ympärillä. Voin auttaa heitä ja hakea ratkaisua ongelmiin.

    Olen kotoisin lypsykarjatilalta Elimäeltä. Koko lukioajan ajattelin, että haen opiskelemaan Lappeenrantaan lääkintävoimistelijaksi, vaikka en tiennyt, mitä semmoinen tekee. Pääsykokeisiin valittiin sata, ja kun tulin sieltä, niin sanoin, että ihan hirvee paikka, en mene, vaikka pääsisin. Kiltisti kuitenkin menin, kun olin yksi kahdestakymmenestä valitusta.

    Valmistuin vuonna 1980. Ensimmäinen lapsi Antti syntyi seuraavana vuonna. Outi syntyi vuonna -83 ja mietin, josko alan tehdä töitä kotona, että ehdin olla lasten kanssa. Syksyllä -84 aloitin itsenäisenä ammatinharjoittajana. Laura syntyi vuonna 1988.

    Meillä oli joka iltapäivä omat ja naapurien lapset leikkimässä. Äitini asui naapurissa ja katsoi perään. Minusta oli kiva tehdä töitä, kun näin lasten juoksevan pihalla ja pelloilla.

    Sitten elämässä tuli eteen kaikenlaista. Vuonna -92 ajoin pahan kolarin ja makasin viikon tajuttomana Kotkassa teho-osastolla. Kevättalven kävelin keppien kanssa. Marraskuussa juoksin ekat viisi askelta.

    Seuraavana vuonna näin jossain ilmoituksen vatsatanssikurssista. Ajattelin mennä tarkistamaan, mitä se on. Tuntui aika upealta, kun aloin harjoitella sitä. Siinä pitää hallita koko keho, unohtaa kaikki muu ja keskittyä vain omaan tekemiseen.

    En olisi näin hyvässä kunnossa nyt, jos en olisi löytänyt vatsatanssia. Nykyisin vedän Kimonkylässä joka viikko yhtä tanssiryhmää.

    Eteen tuli avioero ja uusi perhe. Muutin Kimonkylään Lapinjärvelle vuonna 1998 Pekan kotitilalle ja jatkoin töitä edelleen kotona. Olohuoneesta erotettiin minulle hoitohuone.

    Minusta tuli vielä kaksi kertaa äiti, kun Katri syntyi vuonna 2000 ja Veera 2004. Olin jo 44-vuotias.

    Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut työssäni, vaikka teen sitä täällä perämettässä. Tytärkin kirjoitti kouluaineessaan, että asumme keskellä ei mitään. Mutta täälläkin on ihmisiä, ja asiakkaita tulee myös matkojen takaa.

    Teen kaiken niin hyvin kuin osaan ja yritän parhaani. Se on minusta tarpeeksi.

    Siksi tyytymätön asiakas on minulle vaikea paikka. Hyväksyä, että joku asia meni pieleen.

    Sellaisia tilanteita on onneksi ollut aika vähän. Ja lapset ovat aina auttaneet. Äskettäinkin sain kuopukselta kortin, mihin hän oli kirjoittanut omalla ihanalla käsialallaan: ’En elä ilman suo!´

    Mulla on aivan ihanat lapset ja neljä lastenlastakin. Perhe on mahtava voimavara. Ja ystävät.

    Ylläpidän ystävyyssuhteita puhelimitse ja lähettämällä paljon kortteja. Yritän joka viikko postittaa kortin jollekin, sillä minustakin olisi ihanaa saada muutakin postia kuin laskuja.

    Kun äiti kuoli, perin muun muassa kolme pussillista harmaita villalankakerien jämiä. Ostin kirkkaita värejä kaveriksi ja virkkasin lähes sata patalappua ystäville joululahjoiksi.

    Olen aina tehnyt monta asiaa yhtä aikaa. Parhaillaan on ulkosaunan remontti meneillään ja havukranssien teko kesken. Lisäksi autan poikani rautakaupassa ja pidän 60 kanan kanalaa navetassa.

    Siksi olikin outoa, kun olin vuosi sitten ihan uuvuksissa. En jaksanut mitään. Kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Onneksi sain siihen sopivan lääkityksen. Nyt alkaa tuntua, että selviän hengissä.

    Vaikka teen kaikenlaista, niin lisäksi pitäisi ehtiä liikkua. Korostan asiakkaillekin, että vähänkin on parempi kuin ei yhtään. Että jos ei ehdi tunnin lenkille, niin tekee edes yhden venytyksen silloin, toisen tällöin.

    Katsoo vaikka telkkaria jumppapallon päällä istuen, niin ryhti kohenee ja keskivartalon lihakset vahvistuvat. Tai jos traktorissa istuu koko ajan pää kääntyneenä toiseen suuntaan, niin muistaa vastaliikkeen ja kääntää pään välillä toisen olan yli.

    Kun löytää sellaisen liikuntalajin, josta tykkää, niin sitä tulee tehdyksi. Kaikki, mistä nauttii, on hyväksi keholle. Väkisin yrittämällä ei mitään jaksa kauan jatkaa.

    RIITTA MUSTONEN