Salaisuuksia tiskin alla
Täällä olisi nyt näitä piirakoita, lihatiskin Jorma huikkaa heti, kun hahmoni astuu kaupan ovesta sisään. Hän tietää, että olen heikkona naapurin Marian tekemiin, suussa sulaviin karjalanpiirakoihin. Ne ovat myös ihan parasta tarjottavaa mökkivieraille. Herkkua, jota ei todellakaan joka päivä saa.
Jorma tietää senkin, että lähitilan mansikat maistuvat myös. Aina. Tietääpä hän yhtä sun toista muutakin, mutta ei niistä sen enempää.
Kyläkaupassa tiedetään. Kaikki. Tarpeellinen. Ehkä kaupan päälle jotain muutakin.
Parhaimmillaan siellä tiedetään asiakkaan tarpeet silloinkin, kun asiakas ei itse tiedä. Etenkin, jos asiakas on kaupungista pyrähtänyt tuore mökkiläinen, joka vasta yrittää hahmottaa olemistaan kylällä.
Eikä ne tarpeet suinkaan aina ole sellaisia, joita kirjoitetaan ostoslistalle. Kyläkaupasta kuulee, mistä kysyä putkimiestä tai kuka tulisi katsomaan kaivoa. Tietenkin myös sen, mitä tapahtuu ensi viikonloppuna.
Kyläkaupassa tiedetään myös mitkä asiat pidetään luottamuksellisina. Salaisuudet, jotka säilytetään tiskin alla.
Tässä Kantrissa käydään kyläkaupoissa eri puolilla Suomea.Yhteistä niille on se, että kauppias kuuntelee asiakkaiden tarpeita ja kyläkauppa on kylän sydän.
Kyläkaupassa kohdataan.
Mia Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
