Lukijalta: Panostus perheisiin on investointi tulevaisuuteen
Hallitusohjelmassa näkyy vahvasti kristillisdemokraattien kädenjälki, erityisesti perhepolitiikassa. Hallituksen tavoitteena onkin edistää lapsiperhemyönteistä politiikkaa.
Yksi perheiden haasteista on työn ja perheen yhteensovittaminen, kirjoittaja toteaa. Päiväkoti, kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääSuomella on kolme haastavaa ongelmaa ja ne kytkeytyvät toisiinsa. Kasvava työvoimapula, syntyvyyden romahtaminen ja huoltosuhteen raju heikkeneminen.
Ikääntyvien määrä kasvaa sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Hoivan ja palvelujen tarve tulee siis kasvamaan tilanteessa, jossa olemme velkaantuneet vahvasti ja hoitohenkilökuntavaje on kriisiytynyt. Heikko syntyvyys ei lupaa parempaa huomista.
Syntyvyyden romahtamisen syitä ovat Väestöliiton mukaan esimerkiksi halu edetä uralla, asunnon pienuus, riittämätön yhteiskunnan tuki, taloudellinen epävarmuus sekä työn ja perheen yhteensovittaminen. Ongelmiin ei kuitenkaan ole tartuttu riittävästi ja ennakoivasti, joten ongelmat ovat paisuneet.
Hallitusohjelmassa näkyy vahvasti kristillisdemokraattien kädenjälki, erityisesti perhepolitiikassa. Hallituksen tavoitteena onkin edistää lapsiperhemyönteistä politiikkaa.
Työn ja perheen yhteensovittamista tullaan edistämään. Vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista molempien vanhempien työnantajien kesken tullaan myös edistämään. Matalan kynnyksen perhepalveluita kehitetään ja niissä huomioidaan myös parisuhteiden ja vanhemmuuden tukeminen.
Taloustilannetta tullaan myös parantamaan perheissä. Saimme varmistettua, että säästötalkoissa kotihoidontukeen ja lapsilisään ei kosketa, päinvastoin: lapsilisää nostetaan alle kolmevuotiailta ja monilapsisissa perheissä, yksihuoltajakorotusta ja opiskelijoiden huoltajakorotusta parannetaan, yksityisen hoidontukea korotetaan ja pitkään ajamamme verotuksen lapsivähennys toteutuu.
Lisäksi saimme kirjauksen neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palveluihin ja perheiden tukeen. Siihen on budjetoitu 20 miljoonan määräraha, kunnes päivitetty vammaispalvelulaki saadaan voimaan.
Valitettavasti nopeakaan syntyvyyden kasvu ei auta jo kriisiytynyttä tilannetta. Työllistymisen kannustinloukkuja on purettava, jotta talous saadaan tasapainoon. Työllistyminen on paras keino muun muassa lapsiperheköyhyyden poistamiseen. Sen olemme velkaa tuleville sukupolville.
Riitta Kuismanen
aluevaltuutettu, puoluevaltuuston puheenjohtaja (kd.)
Pirkkala
- Osaston luetuimmat


