Ostin kaupasta pölypusseja ja hämmästyin, sillä paketista oli varastettu kaikki paitsi yksi
Aloin miettiä, millainen ihminen pöllii pölypusseja, kirjoittaa Heli Laaksonen.
”Pölypussin tarve on helppo muistaa siivouksen hetkellä, kun imuri vinkuu täytenä kuin ruotsinlaivan buffet-pöydästä noussut Järvine”, toteaa Heli Laaksonen. Kuva: Sanne Katainen13.4.202507:30
Mää ylitin itteni! Sain ostettua uuden pölypussin imuriini. Jos imurointi on kotitaloustöistä kaikkein tympeimpiä, pölypussin osto monimutkaisimpia.
Pussikaupoilla tulee muistaa imurin merkki, numero ja vuosimalli, pitää etsiä liike, joka tuotetta myy, löytää myymälästä oikea hyllyväli – ja hoitaa nämä ajallaan.
Pölypussin tarve on helppo muistaa siivouksen hetkellä, kun imuri vinkuu täytenä kuin ruotsinlaivan buffet-pöydästä noussut Järvine. Mutta entä kun astut kauppaan, taustamusiikki huutaa Ich komme, neonoranssit kirjaimet käskevät katsoa alelaariin ja mielessä on tuhat erilaista seikkaa angoralangoista xylitolipastilleihin.
Käytännön asioissa muistini on muutenkin terävä kuin syöntikypsä avokado, ja erikoisostokset ovat erikoishankalat.
Nämä kaikki vastukset olin nyt siis urhoollisesti voittanut ja saavuin kotiin saaliineni. Aloin voitonriemuisesti vaihtaa pölypussia heti: mut mitä ihmet! Viiden kappaleen pölypussipakkauksessa vihelteli yksinään yksi ainokainen pussi.
Kun tutkailin pakettia, päättelin myymälävarkaan ehtineen edelle. Pohjateippi oli taitavasti avattu, kähvelletty neljä pussia liiveihin, ja painettu teippi takaisin paikoilleen. Oi saamari! Jumankekkula! Voi viätävä! Kyl mää plättäisin päi naama, jos se täsä nyy olis!
Puhkuin tuohtumusta. Kohta pitäisi taas matkata kaupunkiin tekemään sama hankintarumba uudelleen – ja rahaakin menetin.
Aikani äristyäni aloin ajatella varasta. Onhan se nyt söpöä, että joku uhraa maineensa ja kunniansa, altistuu sakoille ja nöyryytykselle pölliäkseen pölypussin!
Kuvittelin varkaan siellä nyt iloisena huristelevan imurillaan. Uusi vuokrakämppä, pieni mutta omassa hallinnassa, vaasissa pajunkissat ojanpientareelta, uudet kirppariverhot akkunassa, etikalla kirkkaaksi pestyt klasit, huusholli kohta hohtaa.
”Siellä missä imuroidaan, on toivoa, tarmoa ja rotia.”
Kenties hän on monien hiton vaikeiden vuosien jälkeen päässyt kiinni normaaliin elämään. Niukkaa on, yritetään pärjäillä vaan. Ihan kaikkeen ei ole varaa, mutta hätä keinot keksii…
Näyttäisi, että hän on kutsunut äitimuorinsa kylään – pitkät ajat ovat välit olleet huonot, nyt yritetään uutta alkua. Miten äidinkin silmä kirkastuu, kun astuu puhtaalta tuoksuvaan asuntoon.
Siellä missä imuroidaan, on toivoa, tarmoa ja rotia.
Olin jo kokonaan leppynyt varkaalle, vaikkei lauhtumiselle ollut muuta ponninta kuin omasta päästä keksimäni tarina ja hellä syrän. Pitäköön pölypussini! Se olkoon minun panokseni uuteen alkuun!
Ei ole yksinomaan itsestä kiinni, miten elämä heittelee.
Olin jokin aikaa sitten elämäni toista kertaa esiintymässä vankilassa, kuulijana rangaistustaan kärsivät vangit.
Jonkin verrankin kirjailijat tekevät esiintymismatkoja vankiloihin. Luetaan tekstejä, kerrotaan taustoja ja tapauksia, ollaan niin kuin ihmisten kanssa ollaan.
Suostuin heti, kun kutsu kävi. Suljetussa laitoksessa, jossa kukaan ei asu vapaaehtoisesti, on aivan omanlaisensa ilmapiiri. Karu ja kaihoisa.
Tapaamani henkilökunta oli inhimillistä porukkaa. Yhden työhuoneen seinällä oli kaunis maisemamaalaus, erään vangin äidin maalaama kiitokseksi hyvästä pitämisestä.
Lounastin vartijoiden ruokalassa, kuulemma samaa ruokaa saavat vangitkin. Taittelin muistoksi taskuun paperisen lautasliinan. Harvalla on vankilasta nyysitty nestuuki!
Ovia oli joka puolella ja oven perään ovi. Päivänvaloa vähän, kaikuisia käytäviä paljon.
”Kuka täällä on viaton? Syynsä, virheensä, erheensä, huonot korttinsa, heikko tuurinsa, kehnot lähipiirinsä – oma historiansa jokaisella.”
Vankilan kirjastoon oli kokoontunut omiin ryhmiinsä kymmenkunta miestä ja seitsemisen naisihmistä. Nuoria ja ikäisiäni vankeja, eläkevuosiaankin viettäviä.
Runoilin, pidin pieniä luontoesitelmiä. Kerroin enemmän omasta elämästäni kuin keikoilla tavallisesti, rohkeammin, avoimemmin. Ei ollut puhelimia videoimassa, ei mediaa, ei arvostelevia katseita. Arkoja, rohkeita, avoimia ja uteliaita kasvoja siinä.
Kuka täällä on viaton? Syynsä, virheensä, erheensä, huonot korttinsa, heikko tuurinsa, kehnot lähipiirinsä – oma historiansa jokaisella.
Tilastot näyttävät, että hyvin monella vankilaan joutuneella on lastensuojelutaustaa, lohduttomia kotioloja ja periköyhyyttä. Miten tekikään mieli mennä silittämään jokaista heistä.
Voi sinu pikkupupust! Mitä sul on käyny! Mitä reittiä päädyit aiheuttamaan toisille surua, vahinkoa, kärsimystä, ja olet täällä nyt sitä sovittamassa? Tahtoissin sinu ymmärttä.
Erityisesti poislähtö tuntui vaikealta. He jäivät sinne. Minulla on vapaus. On kahdeksan ilmansuuntaa minne mennä, tankki täynnä, monin verroin yli pölypussipaketin verran rahaa tilillä.
Mitä mul on käyny, et olen ansainnu tämän kaike onne! Miksi minulle sattui näin hyvät kortit? Ainakin voin hyväosaisuudestani kiittää ja yrittää olla kanssaihmiselle armollinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
