Kalakukko sai siivet

”Ei uusien keksintöjen tarvitse olla aina tietotekniikkaa. Moderni kalakukkokin voi olla seksikäs vientituote”, miettii Raimo Vähäsarja. 

Ville Palin on koulutukseltaan sosionomi. Kala-Kallen vävynä hän on perehtynyt savustuksen saloihin. 

Valmiissa säilykkeessä maut ovat tasaantuneet. Purkin etikettiä vaihtamalla tuote muuntuu eri tarkoituksiin: liikelahjaksi tai varainkeruuseen. 

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Aki Paavola

Kalajoella

Luovuus. Se on tärkeintä, mitä Raimo Vähäsarjalla on. Mutta syksyllä 2010 kroppa veti hätäjarrusta ja kalakauppias tipahti kiskoilta. Iski uupumus. Luovuus notkahti nollaan.

Koko edeltävän kesän ja syksyn Raimo ja Päivi Vähäsarja olivat painaneet kalasäilykkeiden kanssa messuilla ja ravitalkoissa ilman yhtäkään vapaapäivää. Hevosharrastuskin oli niin sanotusti lähtenyt lapasesta – työpäivän jälkeen kotona odotti toinen työmaa viiden hevosen hoitamisessa.

Kunnes yhtenä aamuna Raimo ei yksinkertaisesti päässyt sängystä ylös.

Nuorempi tytär Mira määräsi kahden kuukauden lääketieteen opiskelijan varmuudella lokakuun viides päivä, että ”tässä kuussa et iskä mee enää töihin”.

Marraskuussa oikea lääkäri kirjoitti viiden kuukauden sairausloman.

Hevosharrastukselle pantiin stoppi ja myytiin hevoset pois. Perhe vahti isää, että tämä malttaisi pysyä pois kalatehtaalta.

Päivi-vaimokin oli lujilla, mutta sinnitteli naisen sitkeydellä.

”Kyllähän sitä jaksaa, jos tietää, että on tulossa lomapätkä tai saa rahallista korvausta. Mutta kun on huono jakso ja mikään ei tunnu onnistuvan, lisäät työmäärää ja uskot, että kyllä se tästä lähtee, eikä lähdekään. Siihen väsyy”, Päivi myöntää.

Raimo Vähäsarja on ollut yrittäjä nuoresta asti, myi jo lukiolaisena Oulussa perunaa. Kalamyynti alkoi puolisäilykekauppana kylmäautosta, kunnes mies törmäsi myyntimatkallaan tarinaan kalamestarista, joka valmisti aidossa savusaunassa maailman parasta kylmäsavulohta.

”Soitin tälle konnevetiselle mestarille ja pyysin opettamaan savustamista. Käytyäni opissa vuokrasimme Kalajoen entisen osuusmeijerin ja rakensimme sinne savustussaunat. Syntyi Kala-Kalle Oy.”

Meijerissä alkoi toimia säilyketehdas, jonka periaatteena oli säilöä kalaa, jolle on jo tehty jotain: savustettu, loimutettu, hiillostettu.

Kala-Kalle jakeli säilykkeitä vähittäiskauppoihin, kunnes kaupankäynti vähitellen vaikeutui.

”Maailma muuttui. Kaupan kassajärjestelmät tilaavat pieniä eriä, jolloin katteet hukkuvat rahteihin. Oma jakelu piti purkaa alueosuuskauppojen käskystä. Meillä on kolmekymmentä erilaista tuotetta, mutta S-marketin hyllyllä on vain se yksi loimulohipurkki, mistä kauppa saa eniten välistä itselleen. Laskin kerran, että Himangan S-marketissa oli 84 erilaista tonnikalaa”, Raimo ihmettelee.

Pienten ahdinkoa kuvastaa sekin, että kuljetusliikkeiden terminaaleissa on paikat vain rekoille. Pakettiautoilla ei sinne ole asiaa.

Ei siis ihme, että kalakaupassa kotimainen käsityö on vähentynyt. Ison kalatoimijan pakkauksessa voi olla suomalainen nimi ja paikkakunta, mutta laitoskoodi EE tai PL paljastaa, että tuote tulee Eestistä tai Puolasta.

Kala-Kalle lähti hakemaan muita myyntikanavia. Mutta ensin tarvittiin sukellus.

Raimon uupumus alkoi pikkuhiljaa hellittää, kun työ ja kiire lakkasivat painamasta. Mies istui sohvalla ja mietti.

”Olen aina jauhanut ideoita, ja mulla oli pitkään ajatus säilötystä kalakukosta. Siinä sohvalla se sitten syntyi, moderni kalakukko. Pyöreään purkkiin säilötty tuote, jossa on kantena ja pohjana ruisleipä ja välissä lohi-pekonimassaa.”

Tarvittiin vielä hyvä ystävä Mika Harjuoja, jolta tuli ajatus myydä kalasäilykettä varainhankintatuotteeksi. Purkkihan muistutti ihan jääkiekkoa – siinä se on: savulohilätkä. Tätähän junnujoukkueet myisivät paljon mieluummin kuin iänikuisia karkkilaatikoita tai vessapapereita.

Etikettejä vaihtamalla savulohilätkä muuttuu 4H-evääksi tai veneretkimuonaksi. Koululuokat ovat ottaneet kalakukkoa myyntiin leirikoulurahoja kerätäkseen ja yritykset liikelahjoiksi.

Kala-Kalle myy tuotteen 3,60 eurolla ja urheiluseurat tai luokat myyvät sen eteenpäin 5–6 eurolla. Kun välikäsiä ei ole, voitto on puhdasta varainhankintaa. Monet ovat kiitelleet kotimaista vaihtoehtoa, joka on kätevä ja herkullinen.

Mika Harjuoja maistatti hiljattain Kala-Kallen tuotteita venäläiselle sisäänostajalle. Kun tämä sai lopuksi haarukkaansa savulohikukkoa, ilme oli näkemisen arvoinen.

”Tulkki sanoi, että tämä henkilö innostuu harvoin. Muita tuotteita venäläinen veisi Pietariin, mutta savulohikukon kohdalla hän levitti kätensä ja hymyili: ’koko Venäjä’.”

Säilykkeillä on Venäjällä parempi maine kuin Suomessa. Savulohikukko sopii mainiosti suolaiseksi hiukopalaksi vodkan painikkeena.

Toistaiseksi Venäjä-kortti on vasta haave, sillä Kala-Kalle pakkaa modernia kalakukkoa käsityönä enintään 2 000 purkkia vuorokaudessa. Tulossa on uusi linjasto, joka mahdollistaa määrän yli viisinkertaistamisen, mutta keittokapasiteetti rajoittaa. Ainakaan koko Venäjää ei pystytä valtaamaan.

Haastattelupäivä on Vähäsarjoille tärkeä. Vähäsarjan esikoistyttärellä Marilla on tänään ensimmäisen lapsen laskettu aika. Mari ja miehensä Ville Palin työskentelevät molemmat Kala-Kallessa, Ville parhaillaan vaimonsa äitiyslomasijaisena.

Vanha ja nuori pari istuvat aamukahvilla kalatehtaan kahvihuoneessa rauhallisina.

”Meitä on tässä kolme sukupolvea”, Raimo iloitsee. ”Seuraavan sukupolven mukaantulo on pelastanut ja antanut meille Päivin kanssa ihan uutta virtaa. Se luo pohjaa tulevaisuudelle.”

Mika Harjuoja lisää, että myös Raimon sairastuminen oli alku uudelle ja auttoi panemaan asiat tärkeysjärjestykseen. Päivi muistuttaa, että pienessä yrityksessä toimitusjohtajan sairastuminen on valtava asia. Yritys voi jopa kaatua siihen.

Raimo on samaa mieltä. ”Olen onnellinen, että sain luovuuteni takaisin sen pudotuksen jälkeen. Ja että vaimo on jaksanut. Mä oon tässä elämässä aika kädetön ilman vaimoa.”