Eero Heinäluoma: Yhteistyön kutsu

Maa hakee jälleen suuntaansa. Kahden ja puolen viikon päästä pidettävien vaalien kautta kansalaiset ovat ratkaisijan asemassa. He valitsevat edusmiehet ja edusnaiset seuraaville vuosille.

Vielä on ennenaikaista julistaa, mikä tulee olemaan kansalaisten sanoma vaaliuurnilla.

Lähes joka toinen äänestäjä miettii omaa kannanottoaan. Sitä sietääkin harkita, sillä jokaisella on vain yksi ääni ja tarjontaa on paljon. Keskustelussakin teemoja näyttää olevan yllin kyllin.

Yhden asian voi kuitenkin aistia niin vaalikentillä kuin julkisessa keskustelussakin: yhteistyökyvyllä on nyt käyttöä.

Keskustan puheenjohtaja Sipilä on tarttunut haasteeseen ja esittänyt yhteiskuntasopimusta. Tuon sopimuksen sisältö ja tekijät eivät ole tarkentuneet.

Ehkä tässäkin tärkeämpää on Mauno Koiviston sanoin ajatus ja suunta kuin lopullinen päämäärä: yhdessä pitää asioita hoitaa.

Seuraava hallitus tulee tarvitsemaan vahvaa yhteistyökykyä niin sisällään kuin ulospäinkin. Kansakunta pitää nyt koota, sillä edessä olevan virran ylittäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Virta on leveämpi kuin finanssikriisin alkaessa 2008 kuviteltiin.

Sipilän puheenvuoro on herättänyt varovaisen myönteistä vastakaikua. Työmarkkinajohtajista SAK:n Lauri Lyly on kommentoinut yhteisen sopimisen tarvetta kannustavasti.

Tarve yhdessä sopimiselle hyväksytään yli puolue- ja ryhmärajojen. Jokaisen on oltava valmis tulemaan vähän vastaan, jotta laajalti hyväksyttyjä ratkaisuja kyetään tekemään.

Toisaalta on pelkojakin. Palkansaajapuoli muistelee Esko Ahon porvarihallitusta ja työreformiaikaa edelleen kauhulla. Palaako uusi hallitus sanelulinjalle ja yritetäänkö palkansaajain perusturvaa, työehtosopimusten yleissitovuutta, työttömyysturvaa tai lakko-oikeutta murentaa?

Onko kyse tinkimisestä vai nujertamisesta, kysytään palkansaajapuolella. Viljelijäpuolella taas pelätään markkinavetoisen muutoksen syvyyttä. Onko valtiovallalla kykyä ja halua pitää koko maa asuttuna ja elinvoimaisena?

Sosiaalidemokraatit ovat yhteistyöratkaisujen veteraaneja. SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne on jo pitkään puhunut laajan yhteistyön puolesta. Sosiaalidemokraatit kaipaavat tuoreissa kannanotoissaan kolmivuotisia tuloratkaisuja ja kaikkien etujärjestöjen kuuntelemista päätöksenteossa.

Kun asiat ovat yhdessä sovittuja, on uudistusten läpivienti nopeampaa ja helpompaa kuin kapealla pohjalla toimittaessa.

Kokoomus hakee tässä keskustelussa eniten paikkaansa. Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb aloitti joulukuussa kovalla konsensuksen kritiikillä. Kolmikanta oli este oikeille päätöksille.

Vastaanotto tälle linjaukselle ei ollut kovin suopea. Stubb onkin vaalitaistelun edetessä pehmentänyt suhtautumistaan. Voi kuitenkin olla, että asiassa jäi vähintäänkin epäilys elämään.

Puolueet ovat Suomessa sopeutuneet erilaisiin yhteistyömahdollisuuksiin ja kansan vaaleissa antaman viestin kuulemiseen. On hyvin ilmeistä, että vaalien jälkeen kaksi suurinta puoluetta löytävät itsensä hallitusneuvotteluista.

Jos keskusta pitää ykköstilansa, suurin mielenkiinto kohdistuukin siihen, kuka on kakkonen.

Historiallisesti porvarihallitus ja punamultahallitus ovat tehneet kovin erilaista politiikkaa. Voi siis olla niinkin, että Suomen suunta ratkeaa paradoksaalisesti siinä, kenet Suomen kansa arvottaa vaaleissa kakkoseksi.

Tässä kisassa kaksi ensimmäistä sijaa ovat siis yhtä lailla tavoittelemisen arvoisia.