Linnea Uutela (vas.) ja Aino Vähäkuopus istuvat kyydissä, kun Henna Vähäkuopus (vas.) ja Venla-Maria Uutela vetävät kärryjä keppihevosineen.
Täyttä laukkaa
Aino Vähäkuopus, 10, ylittää Kt. Sweet and Sour Happy Girl -hevosellaan 80 senttimetriä korkean esteen.
Niittyjoen keppihevostallissa asuu kolmisenkymmentä keppihevosta. Jokaiselle hevoselle on oma karsina.
Keppihevosten hoitoon voi käyttää samoja välineitä kuin oikeiden hevostenkin.
Kahta samanlaista keppihevosta ei ole.Keppihevonen on melkein kuin oikea hevonen. Se vain ei ole moksistaan, jos hoito unohtuu.
Lahtelaisen omakotitalon pihan nurkassa nököttää hevostalli ovet avoinna. Pihalle on tehty esteratsastusrata. Radalla on täysi tohina päällä, kun viisi tyttöä hevosineen hyppii esteitä vuorotellen.
Yksi ratsukko ylittää vajaan metrin korkuisen esteen. Tyttö taputtaa hevostaan kaulaan. Toinen ratsukko pudottaa puomin ja siirtyy matalammalle esteelle.
Kuin oikeisiin ratsastuskilpailuihin olisi tullut. Jotain kuitenkin puuttuu. Aivan, hevosista ei lähde äännähdystäkään. Ei kuulu kavioiden kopsetta, ei hirnuntaa. Hevosen tuoksukaan ei ilmassa leijaile.
Olemme saapuneet keppihevostalli Niittyjoen pihamaalle. Uljaat ratsut ovat toinen toistaan hienompia keppihevosia.
Yksi ratsastajista on tallia luotsaava 15-vuotias Venla-Maria Uutela.
”Talli on perustettu vuonna 2006. Tällä hetkellä meillä on yli kolmekymmentä keppihevosta”, Venla kertoo samalla, kun esittelee pihavajan kokoista tallia.
”Täällä on sekä yksityisiä hevosia että tuntihevosia. Tuntihevosilla voi pitää ratsastustunteja vaikkapa kylään tuleville kavereille. Lisäksi matkojenkin takaa tulee ventovieraita vain tuntien takia.”
Kuin oikea muttei kuitenkaan
Keppihevosilla pystyy tekemään melkein kaikkea samaa kuin oikeillakin hevosilla.
”Keppareilla voi ratsastaa kentällä ja maastossa sekä kilpailla. Niiden kanssa voi myös vetää kärryjä, ja niitä voi hoitaa”, Venla kertoo.
Venla nimeää suosikkilajikseen kouluratsastuksen. Samaan yhtyvät myös 13-vuotiaat Henna Vähäkuopus ja Heta Virkkunen.
”Kouluratsastus on kaiken perusta. Siinä hevosen kuuluu suorittaa ratsastajan antamat pyynnöt sujuvasti.”
Maastossakin tytöt viihtyvät keppihevosineen.
”Käymme maastossa ehkä kerran kahdessa viikossa. Joskus järjestämme pitkiä vaelluksia. Lyhyemmillä vaelluksilla ravaamme ja laukkaamme lähes koko ajan, pidemmillä menemme käyntiä.”
Välillä keppihevosta onkin hyvä käyttää lenkillä.
”Jos hevonen on tehnyt paljon töitä kentällä, sitä voi virkistää maastossa”, Heta opastaa.
Monipuolisista mahdollisuuksista huolimatta keppihevoset eivät sido omistajaansa oikean hevosen lailla. Ja mikä parasta, ne ovat huomattavasti huokeampi harrastusvaihtoehto kuin nelijalkaiset sukulaisensa.
”Koska kepparit ovat halvempia, niitä voi omistaa monta. Ne ovat myös helppohoitoisempia kuin oikeat hevoset, koska niitä ei tarvitse ruokkia eikä lantaa luoda”, tytöt luettelevat.
Keppiä ja porkkanaa
Keppihevosharrastajat pyrkivät tekemään kaiken mahdollisimman samoin kuin oikeankin hevosen kanssa tehdään.
”Kepparilla ei voi olla kuolaimia suussaan laitumella, koska se voi satuttaa suunsa. Siksi vaihdamme suitset riimuun, kun se menee laitumelle”, Venla antaa esimerkin.
”Harjaan hevosen aina ennen tuntia ja tunnin jälkeen”, Heta jatkaa.
Kuten oikeaa hevosta, keppihevostakin kuuluu kehua ja torua.
”Kepparia voi taputtaa, jos se tekee jotakin hyvin, ja komentaa, jos se potkii vaikkapa tallin ovia”, Henna tietää.
Ruokaakin keppihevoselle on hyvä muistaa antaa.
”Kepparini syövät aamuin illoin, jos muistan ruokkia ne. En syötä niille oikeaa hevostenruokaa, vaan olen soveltanut ruokalistaa hieman. Kauroina annan sahanpuruja ja mineraaleina kiviä”, Heta juttelee.
Mutta entä kavioiden puhdistus?
”Kaikki riippuu siitä, ajatteleeko kepin pään takapuoleksi vai kavioksi”, Heta selittää.
”Minä ajattelen, että kepin pää on kavio, ja puhdistan sen kaviokoukulla.”
Kun keppihevosella liikutaan, ajatellaan usein, että ratsastajan jalat ovat hevosen jalat.
”Ratsastajan jalat menevät niin kuin hevosen etujalat menisivät”, Henna selvittää.
”Jotkut saattavat myös ajatella, että kepin pää on hevosen takapää, ja laittaa sinne hännän.”
Foorumi yhdistää harrastajat
Tyttöjen mukaan keppihevosharrastajat ovat yleensä tyttöjä.
”Aika moni harrastaa myös oikeita hevosia, mutta eivät kaikki. Keppari on hyvä harrastus, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta tai rahaa käydä oikealla tallilla.”
Suurin osa harrastajista on peruskouluikäisiä.
”Moni lopettaa teini-iässä, koska ei halua tulla kiusatuksi. Tämä ei ole sellainen harrastus, että siitä huudeltaisiin koulussa”, Venla tietää.
Vaikka ratsastaminen ja kilpailut jäävät, ei koko harrastusta ole pakko kuopata.
”Moni lopettanut jatkaa keppareiden tekemistä”, Henna kertoo.
Suomalaiset keppihevosharrastajat kokoontuvat netissä Suomen keppihevosfoorumilla. Siellä on vajaa 1 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.
”Harrastajia voi olla toinen mokomakin, koska kaikki eivät varmastikaan ole rekisteröityneet”, Venla pohtii.
Varusteet oman maun mukaan
Niittyjoen tallissa jokaiselle keppihevoselle on oma karsinansa.
”Jotkut keppariharrastajat laittavat karsinoihin oikeita kuivikkeita, mutta meillä ei ole sellaisia. Ne sotkevat niin paljon”, Venla juttelee.
”Meillä puolestaan on kuivikkeet karsinoissa. Sen ei tarvitse olla oikeaa kuiviketta, vaan esimerkiksi paperisilppua”, Henna selittää.
Keppihevosia hoidetaan samoilla välineillä kuin oikeitakin hevosia.
”Pienille lapsille tehdyt hoitovälineet sopivat hyvin keppareille, koska ne ovat pienikokoisia. Harjojen pitää olla pehmeitä, jotta hevosen pintaan ei tule nukkaa”, Venla ohjeistaa.
Innokkaimmilla harrastajilla on jokaiselle hevoselle omat välineet. Tarvikkeiden kirjo riippuu harrastajasta itsestään.
”Minun jokaisella kahdellakymmenellä hevosellani on omat tarvikkeet, koska niitä on niin kiva keräillä”, Henna kertoo.
Joillakin harrastajilla varustearsenaaliin kuuluvat myös loimet.
”Minulla on muutamille hevosille sateen kestäviä loimia. Kepparilla voi tosin ratsastaa sateessa ilman loimeakin, ei se mene pilalle”, Heta selventää.
Harrastus, ei leikki
Vaikka keppihevosten kanssa tehdään samoja juttuja kuin oikeillakin hevosilla, ei ratsastustieto- ja -taito ole välttämättömyys.
”Aloitin keppariratsastuksen ennen kuin oikean ratsastuksen”, Heta kertoo.
”Asiat oppii ilman oikeaa hevostakin, jos katsoo, mitä kaverit tekevät.”
Vaikka tytöt toimivat keppihevosten kanssa samoin kuin oikeidenkin hevosten kanssa, he vakuuttavat, etteivät kuvittele niitä oikeiksi hevosiksi.
”Ne ovat keppihevosia, joita kohtelemme kuin oikeita hevosia.”
”Tämä on meille harrastus. Kepparin voisi ajatella mailan ja leikkikalun risteytyksenä”, Venla havainnollistaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
