AUSSIpomo NIITTÄÄ JA NAUTTII

Ashley Mullenger nauttii vapaalla ulkotöistä, joihin tarjoutuu tilaisuus niin omien vanhempien lomapaikassa Australiassa kuin anopin luona ja vaimon tädin maatilalla. 

TEKSTI: Kaijaleena Runsten

KUVA: Ville-Petteri Määttä

Pidän maaseudun rauhasta ja etenkin fyysisestä tekemisestä. Veden lämmittämistä, ruuan laittoa, polttopuiden tekoa. Ei se tietenkään vastaa normaalia maaseudun ihmisten elämää, mutta nautin siitä.

Nousiaisissa Outin tädin tilalla olen opetellut niittämään viikatteella varsinkin kaikkialle leviäviä vadelmapuskia.

Suomalaiset tekevät samalla tavalla irtioton mennessään mökilleen. Sitä ikään kuin katkaisee yhteydet pois päältä.

Pyöräilen töihin. Pidän siitä talvellakin, vaikka olihan se aluksi haastavaa. Hämmästyttää, kuinka monet pyöräilevät ympäri vuoden. Se alkaa jo koulutieltä.

Ainoa selvä ero kaupunkiasumisessa täällä ja Melbournessa on, että siellä syödään paljon enemmän ulkona. Ravintoloiden valikoima on laaja ja hinnat kohtuullisempia.

Maaseudun elämäntyylissä on täällä jotain samaa kuin Australiassa. Ei olla ehkä niin aikataulujen armoilla kuin kaupunkilaiset. Toisaalta ainakin lypsykarjatiloilla tehdään pitkää päivää vähillä lomilla.

Maaseudun palvelut näyttävät minusta vielä aika hyviltä täällä Suomessa. Australiassa ihan perusasioiden kuten veden, viemärin ja sähkön saatavuus on työn takana pitkien etäisyyksien vuoksi.

Operaattorit sanovat, että matkapuhelinverkko kattaa 98 prosenttia ihmisistä. Käytännössä se tarkoittaa rannikoiden asuttuja alueita. Australian hallitus on päättänyt rakentaa kiinteän laajakaistan, jotta myös maan sisäosiin saadaan tietoliikenneyhteydet.

Veden kanssa on aina ollut niukkaa. Se on kotimaassa ”iso juttu” ihan alkaen vedenkäyttöoikeuksista.

Kun vielä asuin Melbournessa reilu viisi vuotta sitten, yhtenä vuotena jouduttiin säännöstelemään vedenkäyttöä. Kaupunkilaisillekin tuli selväksi, kuinka arvokas luonnonvaravesi on.

Viljelijöille vesi on todellinen haaste. Sitä on joko liian vähän tai sitten tulvii ja pintamaa huuhtoutuu pois.

Niin Australiassa kuin täällä on todella vaativaa asua maaseudulla, jos luonnosta pitää myös hankkia elanto. Ilmastonmuutos ja markkinoiden murrospaineet sen kun kasvavat kiihtyvään tahtiin.

Australiassa isojakin tiloja on jo lopettanut kannattamattomina. Hallitus on huolissaan ulkomaalaisten maaostoista. Ainakin kiinalaisia yrityksiä ja sijoittajia on lehtitietojen mukaan ostanut suuria maatiloja.

Globalisaation ja kaupungistumisen tahti mietityttää. Ruuantuotanto keskittyy.

Iso kysymys on, katoaako esimerkiksi Kiinasta maatalouden osaaminen kokonaan. Olen iloinen, kun Intiassa on sanottu Monsantolle ja geenimuuntelulle ei. He aikovat pitää kiinni omista lajikkeistaan. Ajattelen, että se edistää myös viljelyn osaamisen säilymistä.

Miten, millä perusteilla kansainvälisesti omistetuilla tiloilla tehdään tuotantopäätöksiä? Onko se pelkkää tuottojen ja sijoittajille maksettavien osinkojen optimointia?

Australiassa maito on jo nyt sisäänostotuote. Kaksi isointa kaupan ketjua kävi todella kovaa hintasotaa, ja viljelijät ovat joutuneet ahdinkoon. Maitoon on ymmärtääkseni jopa lisätty heraa.

Onneksi täällä ei olla vielä noin pitkällä.

Kun suomalaisten sikatilojen tuet menevät alaspäin, säilyvätkö tilat yleensä hengissä? Eläimethän tarvitsevat talveksi kunnon rakennukset ja niin edelleen. Löytyykö korkean lisäarvon tuotteista tai luomusta tie, jolla tilat voivat jatkaa?

Suomessa on vahva halu ostaa kotimaista ruokaa. Se voi varmasti toimia pelastuksena. Paikallinen tuotanto on ympäristönkin kannalta kestävämpää.

Minua kiinnostaa ruuan alkuperä. Ainakin luomutuotteista sen näkee kaupan hyllyillä hyvin.

Jossain päin Yhdysvaltoja kaupunkilaiset voivat mennä vapaaehtoisiksi auttamaan vihannestilan sadonkorjuussa ja saavat palkaksi tuotteita. Kuulostaa järkevältä. Kun näkee, miten ruoka on tuotettu, yhteinen side voimistuu.”