Metsäauto odottaa löytäjäänsä
Innokkaat autoharrastajat etsivät metsän kätköihin, pellon pientareille ja latoihin unohtuneita menopelejä. Nykyaikaan kuuluu, että tiedot oman onnensa nojaan jääneistä autoista laitetaan nettiin kaikkien nähtäville.
Metsiin, autiotalojen pihoille ja jopa talleihin hylättyjä autoja on varmaan tuhansittain, kertoo autoharrastaja Esa Halminen. ”Ne kiinnostavat mobilisteja, jotka hakevat kunnostettavia autoja tai varaosia.”
Halminen ylläpitää netissä luetteloa löydetyistä metsäautoista. Metsaauto.net -sivustolla autot ja niiden kuvat esitellään automerkeittäin.
Halukkaat harrastajat saavat lupaavilta vaikuttavien autojen tarkemmat tiedot ja ajo-ohjeet Halmiselta.
”Saan vuodessa noin sata yhteydenottoa metsäautoista kiinnostuneilta harrastajilta. Osa niistä johtaa toivottuun tulokseen, eli metsäauto päätyy varaosiksi tai entisöintiin.”
Hylättyjen autojen ongelmana on, että auton omistajan löytäminen on välillä vaikeata.
”Hyviin tapoihin kuuluu, että ennen auton tutkimista sille etsitään omistaja. Tältä sitten kysytään lupa auton kuvaamiseen ja tietojen välittämiseen.”
Jos auto kiinnostaa myös sen löytäjää, samalla voi käynnistää auton omistukseen liittyvät keskustelut.
”Metsäautot ovat usein niin huonossa kunnossa, että niiden omistajat ovat tyytyväisiä, kun pääsevät romusta eroon. Maksut ovat usein nimellisiä, muutamia kymppejä tai pullo jotain kirkasta.”
Halutuimpia metsäautoja ovat vanhat jenkit. Vaikka tienoot on koluttu tarkkaan, niitäkin löytyy edelleen. Se jos mikä pitää yllä kiinnostusta harrastukseen.
”Hiljan löytyi kiihdytysajaja Pekka Penttilän Dodge Dart vuodelta 1962. Se päätyi lopulta takaisin Penttilän kunnostettavaksi.”
Halminen kertoo oman kiinnostuksensa metsäautoihin syttyneen 1970-luvun lopulla.
”Löysin vuoden 1957 mallin Desoton keskeltä Laitilan peltoja. Hetki oli sykähdyttävä. Desoto on edelleen suosikkini, vaikka itselläni ei koskaan sellaista autoa ole ollutkaan.”
”Löytämäni Desoto pelastettiin pellolta, mutta sitä projektia ei ole vieläkään saatu vietyä loppuun. Juuri nyt katselen itselleni jotain 50-luvun jenkkiautoa.”
Jenkkiautojen lisäksi myös itäautoilla on omat harrastajansa. Metsän reunaan hyytyneet Mosset, Popedat ja Volgat ovat siis edelleen ihan käypää tavaraa harrastajille.
”Autoharrastajia on hyvin erilaisia ja heillä kaikilla on omia suosikkejaan. Heidän ikänsä vaihtelee parista kympistä noin kuuteenkymmeneen vuoteen. Yhteistä heille on, että he ovat miehiä.”
www.metsaauto.net
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


