
Viileässä kevääseen
Talvehtimisen takeeksi voi pelargoneista juurruttaa pistokastaimia, jotka menestyvät usein emokasveja paremmin myös huoneenlämmössä. SÄDE AARLAHTIViherpeukalon kellarissa on perunoilla usein varsin eksoottista seuraa. Yllättävän monet kesän ruukkukukista selviävät talven yli viileässä varastoituina.
Arkojen kasvien talvettaminen on oma taiteenlajinsa, jossa kaivataan myös tuuria ja kokeilumieltä.
Koristekasveista etenkin pelargonit, verenpisarat ja daaliat voi ullakon tai kellarin suojissa saada menestymään talvesta toiseen jopa kymmeniä vuosia. Nykyisin niiden rinnalla talvetetaan yhä useammin myös arkoja yrttejä, puksipuita, suuria enkelinpasuunoita tai chilejä.
Läheskään kaikkien kasvien talven yli selviämiselle ei ole varsinaista tarvetta, saahan keväällä toreilta ja myymälöistä taas pilvin pimein uusia taimia. Itse talvettamalla muuttuvat monet tavanomaisetkin kesäkukat silti poikkeuksellisen komeiksi. Yhtä tärkeää ellei tärkeämpää on puutarhurin pakahdus, kun oma kasvi kevään tullen taas osoittaa uusia elonmerkkejä.
Ihanteellisin paikka useimmille talvetettaville kasveille on mahdollisimman valoisa ja hyvällä ilmanvaihdolla varustettu tila, joka koko talven ajan säilyy 5–10 asteen lämpöisenä. Viileän ja valoisan verannan puuttuessa voi kasveja kuitenkin talvettaa varsin vaatimattomissakin oloissa. Mitä vähemmän valoa, sitä tärkeämpää on lämpötilan pysyminen riittävän alhaisena.
Vanhanajan pelargonit sietävät tarinoiden mukaan talvenviettoa jopa pimeässä perunakuopassa, kunhan niitä ei kosteassa ja pimeässä turhaan liikaa kastella. Talven kuluessa ei unisille kasveille yleensä tarvitsekaan antaa vettä kuin korkeintaan kerran kuussa.
Viileässä (valoisassa tai pimeässä)
daaliat
kannat
kallat
prinsessalilja
mukulabegonia
karjalanneito
runkoruusut
ruukkukärhöt
jalohortensia
amppelimansikka
Valoisassa ja
viileässä
pelargonit
verenpisarat
pasuunakukat
laventeli ja
useimmat muut yrtit
puksipuu
bambut
sinisarja
ulkomuratti
hopeavitja
Ikkunalla
huoneenlämmössä
pelargonit
chilit
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
