Yliö: Ennallistamisasetus tuo hyötyä maaseudulle
Ennallistamisasetus on kannattavaa ja helppoa toteuttaa, kirjoittaa Risto Sulkava. ”Se tuo työtä ja toimeentuloa syrjäseuduille, eikä ole keneltäkään pois.”
Ennallistettua suota. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenEnnallistamisasetuksen kääntäminen maaseudun ihmisten eduksi ja myös kansantaloudellisesti kannattavaksi bisnekseksi on varsin yksinkertaista sekä soilla että metsäympäristöissä. Näiden kahden suuren vanavedessä tulevat hoidettua myös vesistöt.
Kaiken taloudellisen toiminnan pohjaksi tarvitaan alkupanostus, joka luo toimijat, tässä tapauksessa metsä- ja kaivinkoneyrittäjät oheisketjuineen. Esimerkiksi tuulivoimaa valtio tuki alussa syöttötariffilla ja se synnytti kannattavan bisneksen.
Ennallistamisasetuksen tapauksessa alkupanostukseksi riittää poliittinen päätös kaikkien valtion omistuksessa olevien ojitettujen soiden ennallistamisesta. Jos se kuulostaa liian isolta, voidaan päättää aluksi ennallistaa ”vain” kaikki Kainuun ja Lapin, sekä puolet Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan valtionmaasoista.
Näissä maakunnissa lähes kaikki ojitetut suot ovat joko metsätaloudellisesti kannattamattomia tai niin kutsuttuja passiivikohteita, joissa kannattaa kerran hakata, mutta investoiminen puunkasvatuksen jatkamiseen ei kannata. Mitään metsätaloudellista tappiota näiden soiden ennallistamisesta ei synny, mutta sen sijaan syntyy valtava dynaaminen talousvaikutus.
Valtionmaiden soiden ennallistamispäätöksellä syntyy valtava työpotentiaali. Niiden ansiosta yrittäjät uskaltavat investoida hakkuu- ja kaivinkoneketjuihin, jotka sopivat suomaastoon.
Syntyy myös uusia ennallistamisen suunnittelun ja toteutuksen yrityksiä. Päätöksellä luodaan työtä ja toimeentuloa erityisesti Suomen syrjäseuduille samalla, kun ratkotaan aikamme suurimpia ongelmia: ilmasto, luontokato, vesien tila ja syrjäseutujen elinvoima.
Erityinen lisäboostaus syrjäseutujen elinvoimaan saadaan, jos ohjataan Metsäkeskus ja metsänhoitoyhdistykset neuvomaan yksityismaiden maanomistajia aina, kun jonkin alueen valtionmaasoilla ennallistaminen alkaa. Osana isoa ennallistamiskokonaisuutta ennallistamisalueelta poistettavan puun hinta on jopa moninkertainen pienkauppaan verrattuna.
Kun maanomistajalle kerrotaan, että yhteisennallistukseen liittymällä pienenkin palstan omistaja saa hyvän hinnan puistaan ja tehdään samalla hyvää kalavesille ja lähijärville, käytännössä kaikki lähtevät mukaan. Yksinään pienet suopalstat ovat niin sanotulla nollarajalla, eikä puu niiltä liiku.
Kolmen pohjoisimman maakunnan ennallistamishakkuiden kuitupuulla voi täyttää Kemin sellutehtaan puuntarpeen jopa vuosikymmeneksi. Ennallistamishakkuista tulee paljon kuitu- ja energiapuuta, jonka vuosikasvu suolla on yleisesti alle kolme kuutiometriä hehtaarilla.
Kun sama määrä puuta jää hakkaamatta kivennäismailla, jossa vuotuinen kasvu on yli seitsemän kuutiometriä vuodessa, metsien hiilinielut kasvavat, vaikka hakkuumäärä pysyy samana. Tämä on valtiontaloudellisesti tärkeää.
Ennallistamisessa ei siis pidä rajoittua vain niin kutsuttuihin joutomaasoihin, joilla kasvu on alle kuutiometrin vuodessa hehtaarilla, koska hyödyt kertautuvat myös kitumailla – kasvu alle kolme kuutiometriä hehtaarilla – ja heikosti kasvavilla metsämailla – kasvu alle seitsemän kuutiota hehtaarilla.
Yksityismaiden ennallistamiseen rahoitus löytyy ilmasto-, vesistö- ja luontokompensaatioista.
Valtiolla on solmimiensa sopimusten vuoksi tietysti velvoite hoitaa oma tonttinsa eli maksaa valtionmaiden ennallistaminen. Rahoitusta on toki saatavilla myös EU:lta.
Syntyvä työllistävä elinvoimaketju kuitenkin tuottaa panostuksen osin verotuloina takaisin ja taloudellista tuottoa syntyy, kun hiilinielu kasvaa.
Yksityismaiden ennallistamiseen rahoitus löytyy ilmasto-, vesistö- ja luontokompensaatioista. Kuitenkin yksityisen rahan virtaaminen ennallistamiseen vaatii sen, että valtio tekee oman osansa. Jos molemmat ottavat osaa urakkaan, toiminta itsessään on kaikille osapuolille kannattavaa bisnestä!
Valuma-aluekunnostuksena tehtävään ennallistamiseen voidaan mainiosti liittää myös metsien ennallistaminen. Metsissä ennallistamisasetus ei velvoita meitä suojelemaan metsiä, vaan muuttamaan talousmetsiä hieman luonnonmukaisempaan suuntaan.
Tämäkin on maanomistajalle kannattavaa.
Metsän ennallistamisen taikasana on puuston monilajisuus ja erikokoisuus. Ilmastonmuutoksen ongelmat ohjaavat jo nyt metsänomistajaa lisäämään lehtipuun osuutta metsissään. Samalla voidaan hyvin lisätä myös puiden kerroksellisuutta, erirakenteisuutta.
Keskimääräisessä luonnonmetsässä kasvaa vähintään viittä tai kuutta eri puulajia: kolmen pääpuulajimme lisäksi yksittäisiä haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä sekä Etelä-Suomessa jaloja lehtipuita.
Kun talousmetsään saadaan tämä määrä puulajeja ja puuta hyödynnetään esimerkiksi yläharvennuksen periaatteilla ja ilman ojituksia, metsä on ennallistamisasetuksen mukaisesti ”ennallistettu”.
Monipuulajinen metsä tuottaa enemmän puuta kuin yksilajinen ja kestää kaikkia metsätuhoja yksipuulajista paremmin. Siten se on omistajalleen varmempi sijoitus.
Mainituilla kahdella toimenpiteellä lisätään hiilinieluja, parannetaan vesistöjen tilaa sekä tulvasuojelua, hillitään ja sopeudutaan ilmastonmuutokseen, vähennetään luontokatoa ja tehdään Suomeen parempia riista- ja marjamaita, kauniimpia maisemia ja tuetaan matkailusektoria.
Ennallistamisasetus tulee kääntää yhteiskunnan ja ihmisten voitoksi! Se ei ole edes vaikeaa.
Risto Sulkava
FT, Hiilipörssi Oy, ennallistamisen asiantuntija
Heinävesi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
