Kansanäänestys kertoo enemmistön kannan

Uutistausta-kolumnissa lehden ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelä kysyi, mihin kansanäänestystä tarvitaan. Hän kyseenalaisti kansanäänestyksen merkityksen joillakin esimerkeillä, joissa äänestystä ei järjestetty.

Ensimmäisenä esimerkkinä hänellä oli presidentti Risto Rytin vuonna 1944 Saksan kanssa tekemä sopimus ruoka ja asetoimituksista.

Ryti varmaan tiesi hyvin, että jos asiaa käsiteltäisiin edes eduskunnan täysistunnossa, tarvittavia aseita ei saataisi riittävän ajoissa, ja Neuvostoliitto olisi voittanut sodan.

Saksan aseapuhan pelasti Suomen. Ryti arvioi Saksan häviävän sodan. Koska tehty päätös oli yksin hänen eikä hallituksen, koko Suomen kansaa ei voitaisi siitä syyttää.

Hän joutuikin sitten kantamaan päätöksestään vastuun.

Toisena esimerkkinä hänellä oli vuoden 1973 Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan ja ulkoasiainsihteerin mielipide.

Heidän mukaansa kansalaisten enemmistö ei hyväksyisi EEC-sopimusta, mikä oli aika erikoinen arvio. Minulla on selkeä muistikuva siitä, että kansalaisten enemmistö kannatti liittymistä.

Kansanäänestys asiasta olisi Neuvostoliitossa ymmärretty äänestykseksi Natoon liittymisestä.

Olivathan lähes kaikki muut EEC-maat Naton jäseniä.

Presidentti Kekkonen varmaan ymmärsi, että kansanäänestys asiasta johtaisi ongelmiin Neuvostoliiton kanssa. Hän sai kuitenkin neuvostoliittolaiset vakuuttuneeksi siitä, että Suomi tarvitsee sopimusta vain kaupallisista syistä, eikä Suomella ole tarkoitusta liittyä Natoon.

Kolmannessa esimerkissä Mäkelä väittää, että Suomen liittymisestä euroon ei ollut tarpeellista järjestää kansanäänestystä, koska uskottiin, että selvä enemmistö olisi joka tapauksessa asettunut euron kannalle.

Mistähän tällainen uskomus on syntynyt?

Ennen EU:n liittymistä julkaistiin runsaasti arvioita siitä, mikä tulisi olemaan kansanäänestyksen tulos. Eri arvioista tuli selvästi esille, että omasta valuutasta kansalaisten enemmistö ei ainakaan halua luopua.

Päättäjät ratkaisivat tilanteen siten, että he lupasivat järjestää kansanäänestyksen euroon liittymisestä. Sitä ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Tänä päivänä moni senaikaisista päättäjistäkin taitaa olla samaa mieltä kuin kansan enemmistö. EU:n liittymistä kannatti muuten 56,9 prosenttia äänestäneistä. En käyttäisi tästä ilmaisua ylivoimainen enemmistö.

Kansanäänestystä tarvitaan, kun päättäjät tarvitsevat päätöksilleen kansalaisten enemmistön tuen. Kansanäänestys Natoon liittymisestä on sellainen.

Natohan ottaa jäseniksi vain valtioita, joissa kansan enemmistö kannattaa jäsenyyttä. Vai onkohan se sittenkään niin?