Puukaupan rakenteet kaipaavat muutosta

Meillä Suomessa yksityismetsätaloudessa metsien hoito, kasvatus ja käsittely ovat alan huippua. Alan koulutus on kansainvälisessä vertailussa korkeatasoista. Pohjolan puu raaka-aineena on jalostajille vahva valtti kilpailussa vientimarkkinoista.

Metsänomistajalle ja puun tuottajalle herää kysymys, osaammeko markkinoida alkutuotteemme ajan vaatimalla tavalla. Ulkomainen puu täällä kertoo jo siitä jotain.

Tuontipuu on aina ollut mörkö metsänomistajan silmissä. Jokainen motti, joka tulee rajan takaa, syö täällä puuntuottajan kuormasta. Harvoin rajan yli kuljetettu puu on halvempaa kuin kotimainen.

Puun käyttäjällä on vain yksi hinta, josta se joutuu pitämään tiukasti kiinni. Muuten käy hullusti. Se on maksukyky. Näin hintaero tasataan kotimaisella hinnalla.

Puukaupan rakenteet olisi kehitettävä niin toimiviksi, että ulkomainen puu kävisi tarpeettomaksi. Voimakkaasti lisääntyvä puun käyttö tulevaisuudessa pistääkin puukaupan hakemaan uusia suuntia.

Perinteinen malli – yksittäisten erien kilpailuttaminen – tuskin vie lähelle puusta maksukykyä. On jo esimerkkejä, kun syntyy lajikohtaisia nollakuvioita ja jopa kokonaisia -alueita. Syynä on ostotarjousten puute.

Kukaan ei kanna vastuuta markkinoinnista.

Uudenlainen metsäomaisuuden hoitomalli siirtää kokonaisvastuuta puun käyttäjälle ja ammattilaisten suuntaan. Yhden luukun ja henkilön palvelumalli voi istua uuden metsänomistajasukupolven toiveisiin. Aikaa tuhlaavat välikädet jäävät tarpeettomina pois.

Puun käyttäjälle tulee tarpeellista väljyyttä metsän käytön suunnittelulle. Ajoitukset saadaan paremmin sovitettua markkinoiden ja suhdanteiden mukaan.

Tällainen ”avoliittomalli” vaatisi kehittyäkseen ja toimiakseen saumattoman luottamuksen puolin ja toisin – varsinkin puun hintaa määritettäessä.

Puun käytön lisääntyminen tulevaisuudessa tulee painottumaan kemialliselle puolelle. Se ojaa rungon käyttöä massapuuna yhä järeämpään suuntaan.

Olisikohan jälleen aika nostaa runkohinnoittelu pohdintaan? Nykytekniikan kehitys avaa sille ehkä uusia mahdollisuuksia.

Ainainen vääntö latvamitoista joutaisi historiaan. Toimiakseen ja saavuttaakseen riittävän hyväksynnän, siitä saatava hyöty tulisi kyllä näkyä puun hinnassa.

Kun Äänekosken uudet portit avataan, meillä on edessä mittasuhteiltaan täysin eritasoinen puuhuolto kuin mihin on totuttu. Metsänomistajilla on oma vastuunsa sen onnistumiselle. Historialla on taipumusta toistua. Toiminta tuo yllätyksiä.

Aina kun on vaikeaa, katsotaan ”kuka vierelles jää”. Lähihistoria kertoo, että kun metsäteollisuudella on ollut vaikeaa, niin vierellä on aina ollut metsänomistaja.

Puukaupan rakenteiden pitää elää ja kehittyä ajan vaatimalla tavalla. Unohtaa ei saa, että puukaupan avaimet ovat aina – ja niiden pitää olla – metsänomistajan taskussa.