Kierrätyskaivos perinteisen kaivoksen sijaan

”Kuollutta järveä ei saa enää henkiin” oli Marjo-Riina Alhaisen kirjoituksen otsikko (MT 1.9.). Se kertoi surullisen tarinan Enonkosken kaivos­myrkkyihin kuolleesta järvestä. Järven vapaana oleva tappaja on ulkomainen kaivosyhtiö 1990-luvulta.

Marjo-Riina on liittynyt Saimaa ilman kaivoksia -ryhmään. Tämä herättää kysymyksen, voiko olla totta, että joku suomalainen taho harkitsee kaivosyhtiön päästämistä Saimaan rannoille? Ehkä näin on, jos vanha ajattelu vallitsee eikä pystytä näkemään uusia vaihtoehtoja. Niitä kuitenkin on, työllistäviä ja kannattavia.

Maailma on sadan vuoden ajalta täynnä metalliromua. Osa siitä on kuljetettu Afrikkaan ja Intiaan sekä sen naapuri­maihin eroteltavaksi, osa lojuu levällään pitkin maapalloa ja merissä, osa häiritsee jo avaruudessa. Lisää tulee joka päivä. Viimeisin uhka on tuulimyllyjen valtava mate­riaalimäärä. Sen hankkiminen, kuljettaminen, purkaminen, kierrätys ja ympäristöhaitat ovat ongelmia, joita ei ole loppuun asti harkittu.

Perinteisten kaivoksien sijaan, ei rinnalle, tulisi perustaa kierrätyskaivoksia. Se tarkoittaa yritysrypästä, joka purkaa ja erottelee metalleja käytetyistä tuotteista terveydellisiltä haittavaikutuksilta suojatuissa olosuhteissa eri puolilla Suomea. Kodinkoneet, digilaitteet ja muut metallijätteet ohjattaisiin omiin laitoksiinsa.

Tyhjiksi jääneitä teollisuus­rakennuksia on monilla paikkakunnilla, samoin työtä tarvitsevia ihmisiä. Rahoitustukea yritysten perustamiseen voi saada EU:lta, ja niin meillä on maassamme kaivosmetalleja ekologisesti tuottavat, kannattavat kierrätyskaivokset – todellisia kultakaivoksia.

Nykyinen hallitus voisi jättää arvokkaan jäljen työstään historiaamme ja luontoomme kieltämällä lailla ulkomaisten kaivosyhtiöiden pääsyn maahamme.