Saisiko olla jotain muuta kuin nauravat nakit?

Lähiruuasta, luomusta ja ruokakulttuurin vaalimisesta on puhuttu nyt jo jonkin aikaa innokkaasti. Ravintolat ovat lisänneet ruokalistoihinsa merkintöjä raaka-aineiden alkuperistä ja kertovat käyttävänsä vain vastuullisesti pyydettyä kalaa. Muutosta ei valitettavasti olla kuitenkaan saatu jalkautettua ihan kaikkien ravintola-asiakkaiden lautaselle. Jos ravintolalla on oma ruokalista lapsille, sen sisältö on vakio. Nauravat nakit ranskalaisilla, lihapullat sekä perunamuusi ja kanakori ranskalaisilla ovat syöpyneet lasten ruokalistoille.

Ei lihapullissa ja perunamuusissa mitään vikaa olisi, jos tarjolla olisi itsetehtyjä lihapullia, mutta lähes poikkeuksetta kyse on eineslihapullista. Miksi nauravat nakit -annoksen nakit eivät ole nitriitittömiä A-luokan nakkeja, vaan jotain mitä tukusta halvimmalla saa? Aikamoista asiakkaiden ylenkatsomista, sanoisin. Mutta kun lapset tykkäävät ja vanhemmat haluavat näitä ruokia lapsilleen tilata, lienee vastaus. Jos näin tosiaan on, miksi sitä ei haluta tehdä laadukkaasti? Lapset kasvavat aikuisiksi ja ravintoloiden tulevaisuuden asiakkaiksi.

Onneksi monissa ravintoloissa pystyy tilaamaan puolikkaan aikuisten annoksen lapselle. Onneksi on myös ihan oikeita ravintoloita, joilla ei edes ole lasten ruokalistaa, vaan lapselle kootaan annos ihan niistä samoista raaka-aineista kuin aikuisillekin asiakkaille. Kun lapsiperhe tulee ravintolaan, kyse on koko perheen palvelusta. Pikaruokaravintoloissa tämä toteutuu, niin irvokasta kuin se jollain tapaa onkin. Kaikille tarjotaan periaatteessa samaa ruokaa ja sitä tarjotaan nopeasti. Lapsille on tarjolla leikkipaikka ja useimmiten myös lelulahjoja tietyn annoksen kylkiäisenä.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma teetti tutkimuksen, jonka mukaan viidennes lapsiperheasiakkaista haluaa saada ruokansa 5–10 minuutissa. Heille pikaruokalat lienevät ainoa oikea vaihtoehto. Ihan oikeassa ravintolassa käynti ei tällaiselle perheelle voi olla nautinto. Tutkimuksen mukaan vajaa puolet lapsiperheistä jaksaa odottaa 15 minuuttia ja loput 20–30 minuuttia maksimissaan. Kiteytyykö tähän tutkimustulokseen myös jotain oleellista suomalaisesta ruokakulttuurista? Ruoka on nälän tappaja, se on saatava nopeasti pöytään, sitä syödään hiljaisuuden vallitessa, kiitetään ja poistutaan pöydästä.

Joka kolmas vanhemmista ei lähde ravintolaan ollenkaan, sillä he pelkäävät lasten kyllästymistä. Ovatko ne ympäri ravintolaa juoksevat ja kiljuvat lapset näiden vanhempien lapsia, jotka kuitenkin päättivät lähteä ulos syömään? Syövätkö nämä lapset kotonakin miten sattuu venkoillen ja välillä ympäri kotia juoksennelleen? Osassa ravintoloita on leikkinurkkaus ja monissa ravintoloissa lapsille tarjotaan esimerkiksi piirustusvälineitä viihdykkeeksi ruokapöytään. Niin hurskaalta kuin se kuulostaakin, eikö ruokapöytä ole kuitenkin seurustelua ja syömistä varten? Ei pienen lapsen kanssa ole järkeä lähteä usean ruokalajin kynttiläillallista syömään, mutta ei ravintolaruokailun pidä myöskään olla suurta viihdytyssirkusta.