Lukijalta: Myykää puuta, älkää metsää – maaomaisuus täytyy pitää kotimaisessa omistuksessa
Mitä enemmän ulkomainen yritys omistaa maata Suomessa, sitä suurempi oikeus heillä on vaatia erilaisia maaomaisuuteen liittyvä oikeuksia, kirjoittaa Jorma Malinen.Olen erittäin huolestunut metsätilojen ostokiimasta. Jatkuvasti saa lukea ostoilmoituksia erilaisilla houkutuksilla. Kun kaupat tehdään, rahat saadaan tilille heti, ostaja hoitaa kaiken byrokratian ja kaikki hyvin. Näin houkutellaan ihmisiä luopumaan monesti monien sukupolvien omistamista metsätiloista.
Houkutus on suuri myydä esimerkiksi kuolinpesän tai taloudellisessa vaikeuksissa olevan maatilan metsätila miettimättä myynnin mahdollisista negatiivisista vaikutuksista tulevaisuudessa.
Myydessä pitäisi kuitenkin muistaa, että kun tila siirtyy uudelle omistajalle, siirtyy mukana myös paljon oikeuksia. Se, joka omistaa maan, omistaa maan ytimeen saakka. Miten sitä oikeutta saa käyttää, on tietenkin luvanvaraista.
Vaarana juuri nyt on varsinkin ulkomaisten yritysten mielenkiinto pohjavesiin. Mitä enemmän ulkomainen yritys omistaa maata Suomessa, sitä suurempi oikeus heillä on vaatia erilaisia maaomaisuuteen liittyvä oikeuksia.
Vajaa vuosi sitten saimme lukea uutisen, että saksalainen yritys osti Suomesta 35 000 hehtaaria metsää. Minkä ihmeen takia? Syitä on monia, mutta tuskin hyväntekeväisyys oli mielessä.
Vetoan metsätilojen omistajiin: myykää metsiä, älkää metsäpohjia!
Jorma Malinen
Uusikaarlepyy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







