Luontoa rakastava taiteilija eli lapsuutensa hirven kanssa - Nyt hän maalaa peltosavella ja kasvattaa eksoottisia kasveja

Markku Haanpään polku taiteilijana on ollut pitkä ja kivinen. ”Olen kuitenkin onnellinen juuri tässä hetkessä”, hän sanoo. Teos taustalla on nimeltään Maa-maalaus III. Kuva: Stiina Hovi

Mielipide

10.7.202122:00

Kolumni

Stiina Hovi

Pullea kultakala ponnahtaa ilmaan pihalammesta painovoimaa uhmaten. "Ne napsivat ilmasta hyttysiä", huomaa Markku Haanpää. "Kaloja oli ensin kuusi, mutta ne ovat lisääntyneet niin, että nyt niitä on kolmekymmentä."

Kultakalat eivät ole ainoita taiteilija Haanpään puutarhassa viihtyvistä lajeista. Isossa kissatarhassa loikoilee löytökatti Elli, kasvihuoneessa majaa pitää kesän ajan punakorvakilpikonna Pate kiivin, banaanin ja ruusupavun taimet seuranaan. "Pate löytyi Turusta kadulta yli kaksikymmentä vuotta sitten", Haanpää kertoo.

Puutarha pursuaa erilaisia kasveja. "Olen tämmöinen hemuloija", hän nauraa. Itse keksitty termi viittaa muumien tutkijaluonteiseen Hemuliin, jollaiseksi Haanpää tunnustautuu.

"Lapsesta saakka olen ollut luonnon tutkija, kaikki olennot kiinnostavat."

Markku Haanpää on monipuolinen taiteilija, jonka teosten materiaalina voi olla peltosavi, noki, tuhka ja puu. Hän yhdistelee ennakkoluulottomasti eri tekniikoita. Lopputulos muistuttaa aina jotain orgaanista, kuin luonnon palasta. Se voi tuoda mieleen fossiilin, kasvin tai maiseman.

"Taide on mielenkiintoinen tapa elää, olla olemassa. Töissäni sattumalla on iso rooli. Elämäkin on monilta osin sattumaa. Lopulta tässä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä."

Peltosaven käyttö alkoi ajatuksesta käyttää sitä pigmenttinä. "Eipä aikaakaan, kun alkoi tulla lapsuuden muistikuvia siitä, kun isopapan kanssa muovailtiin Kyröjoen rantasavea."

Savi meni syvälle. Se on paitsi taiteen raaka-aine, myös alusta, jossa ruoka kasvaa. Sitä tulee kunnioittaa.

Työhuone on entinen hevostalli. Peräseinällä on teos Suoja, oikealla mustetyöt Joulukuu ja osa Kasvio-kokonaisuudesta nimeltään Mansikka ja Metsänpeittosammal. Kuva: Stiina Hovi

Lapsuus kului Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Perheellä oli pientila, jossa kasvatettiin sikoja.

"Niitä oli viisi karsinallista ja ne ulkoilivat kesäisin. Oli se nykymittapuulla katsottuna vähän eri meininkiä", Haanpää hymähtää.

"Peukutan kovasti pienmaataloutta ja luomua, toivottavasti sellaisia vastavirtaan kulkijoita tulisi enemmänkin."

Haanpään isä korjasi traktoreita ja äiti oli maatalon emäntä. Kotoa tuli vahva malli käsillä tekemiseen ja työntekoon.

"Pohjalaisuus näkyy edelleen periksiantamattomuutena ja työteliäisyytenä", hän sanoo. "Välillä voisi olla armollisempi itselleen. Ei sukupolvesta toiseen tarvitse toimia samalla tavalla ja asenteella."

Luonnon kunnioitus ja eläinten arvon tunnustaminen on kulkenut mukana koko ajan.

"Isä oli välillä ihmeissään kanssani, kun minua kiinnostivat enemmän ötökät kuin traktorit."

Haanpää on ollut kasvissyöjä teinistä saakka. "Olin kyllä aika kummajainen siihen aikaan Jalasjärvellä."

"Lapsena pohdin, miksi joitain eläimiä suojellaan ja toisia ei. Pelastin sitten kyykäärmeitä pihasta ja vein metsään, ettei isä tappaisi niitä."

Luovuus oli läsnä lapsesta saakka. "Piirsin, maalasin, tein savitöitä...", Haanpää kertoo. Teini-Markku maalasi huoneensa mustaksi ja teki sinne installaatioita esineistä.

Parikymppisenä hän tajusi, että taiteilija voisi olla ammattikin. "Pääsin Turun taideakatemiaan ja viimeistään kouluaikana vahvistui, että taiteilija minusta tulee."

"Isä kommentoi, että taiteilijan polku on pitkä ja kivinen. Mutta mitäs sille omalle luomisen tarpeelleen ja päämäärälleen voi. Kyllä polku on kivinen ollutkin, mutta olen onnellinen, että olen juuri nyt tässä missä olen", hän kiittää.

"Koko ajan on matkan varrella tullut merkkejä, että suunta on oikea. Tässä ammatissa välillä valtaa epätoivo. Apurahojen saanti on vaikeaa ja teosmyynti hyvin epävarmaa. Sitten taas tulee merkki, että eteenpäin vaan!"

Haanpää on osin ratkaissut tulopuolen tekemällä palkkatöitä. Tällä hetkellä hän työskentelee Alpo Jaakolan Patsaspuistossa Loimaalla tehden kaikkea mahdollista asiakaspalvelusta siivoukseen ja some-päivityksiin.

"Olen avoin mahdollisuuksille ja osaan tarttua niihin. Stressaantuneena ja unettomana ei näe asioita, mieli synkistyy. Pitää osata pitää silmät auki: Aistia, nähdä, kokea oleva ja olemattomuuskin."

Kun stressi iskee, Haanpää menee puutarhaan. "Se on hyvin terapeuttista, kunhan sitä ei päästä siihen pisteeseen, että raataa verenmaku suussa. Kaiken ei tarvitse olla putsplank."

Kun Haanpää oli pikkupoika, heidän kotiinsa muodostui epävirallinen villieläinhoitola. Poliisi toi tilalle hoitoon orvoksi jääneen hirvenvasan. Sen nimeksi tuli Ulla ja se vietti tilalla kolmisen vuotta.

"Siitä tuli kuin kesy koira! Tuli huudettaessa luo ja siihen saattoi luottaa täysin", Haanpää muistelee.

Ongelmia kuitenkin tuli hirven kasvaessa. Se ei hyväksynyt perheen ulkopuolisia ihmisiä. "He eivät kuuluneet laumaan, ja Ulla saattoi purra tai potkaista varoittamatta."

Lopulta Ulla vietiin riistantutkimusasemalle totutettavaksi luontoon.

Nuorena Haanpäällä oli paljon erilaisia eläimiä, kuten kanoja, riikinkukkoja ja matelijoita. 16-vuotiaana hän otti lainaa, vuokrasi Jalasjärven kunnalta vanhan maatilakartanon ja perusti Eläinpuisto Rikiuksen. "Olin siis lukioikäisenä eläinpuiston isäntä. Tosin koulu meni ihan penkin alle!"

Puistonpito jatkui muutaman vuoden, mutta lopetettiin työlään byrokratian takia ja eläimille etsittiin uudet kodit.

Vanhoista ikkunoista tehty viherhuone on myös mielen lepopaikka. Siellä viettävät kesän Haanpään kymmenet eksoottiset kasvit. ”Kasvit rauhoittavat ihmistä. Jokaisella pitäisi olla kotonaan kasveja.” Kuva: Stiina Hovi

Markku Haanpää on taiteilijapuolisoineen asunut Loimaalla kymmenen vuotta. "Kun ostimme paikan, tässä oli ympärillä pelkkää kuivunutta nurmikkoa." Kasvipaljouden keskellä sitä on vaikea uskoa. Vuosikymmenessä tapahtuu paljon.

Työhuone on entinen hevostalli. "Siellä asui Säle, joka kuuleman mukaan oli hyvin tärkeä talon isännälle. Siitä teetettiin jopa patsas, joka on yhä pihassa."

Kierrätyksellä on vahva asema tässä talossa. Seinät on paperoitu vanhoilla lehdillä tai kirjojen sivuilla. Käyttökelvottomat sukset päätyivät pihakeinun istuimeen. Synnyinkodin vanhoista ikkunoista syntyi viherhuone ja navetan ovesta ruokapöytä.

Haanpää kyseenalaistaa myös puutarha-alan kertakäyttökulttuurin. "Ruukkukuusien ja sipulikukkien soisi jatkavan elämäänsä puutarhassa. Ei niin, että ne vain viskataan roskiin kun sesonki on ohi. Elämän kunnioitus pätee myös kasveihin."

"Kannattaa joka ostoksen kohdalla miettiä, mikä bisnes siellä takana on ja miten se kuluttaa luonnonvaroja", Haanpää kannustaa.

Hemuloija Haanpäätä eivät kiinnosta vain puutarhakasvit. Hän on kasvattanut siemenestä muun muassa mango-, avokado- ja granaattiomenapuun. Ne ja kymmenet muut trooppiset kasvit pääsevät kesäksi puutarhaan ja viherhuoneeseen.

"Kevään tullen pelaan kasvitetristä, alkaa olla vaikea keksiä kaikille paikka", Haanpää nauraa.

Toden totta, pihasaunan yhteyteen rakennettu kesähuone on varsinainen viidakko, jonne tuskin sopii sekaan.

Siellä on myös kylpyamme, jossa Haanpää rentoutuu kasvien keskellä. Kylpyvesi lämmitetään pihasaunassa. "Ei meillä ole edes suihkua sisällä talossa."

Haanpää viettää paljon aikaa metsässään ja suolla. Nykyihmisen luontosuhteessa olisi hänen mielestään paljon tekemistä. ”Hyvin hakusessa se nykyään on. Kun itse palasin luontoon kolmentoista vuoden kaupungissa asumisen jälkeen, tuntui se alkuun oudolta. Tuttu tunne tuli takaisin aikanaan. Luonto oli odottanut minua.” Kuva: Stiina Hovi

Ulla-hirvi kasvoi yhdessä pikku-Markun kanssa. Kuva: Markku Haanpään albumi

Eräs Haanpään taideprojekti oli metsän osto. Hän teki laajan Kasvio-mustetyösarjan, jonka kaikki tuotot menivät metsän hankintaan. Haanpää osti naapuriltaan tontin takana sijaitsevan metsäpalan.

"Aion antaa sen olla vaan metsänä, katsoa, miten se kehittyy."

Tavoite on aarniometsä, mutta siihen on vielä matkaa.

"Ainakin olen aloittanut."

Metsäpalaan liittyy myös kaistale suota. Lohkomisen yhteydessä palsta nimettiin Huovinsuon Kasvioksi. "Tämä oli konkreettinen teko. Voi puhua paljon, mutta jos ei koskaan tee mitään, ei mitään tapahdu."

Metsässä kiinnittää huomion painaumat maassa. Isojen kuusten juuret ovat paikoin ilmassa. "Kymmenen vuoden aikana maa on tässä selvästi painunut ja kuivunut. Olisiko viereisellä turpeenottoalueella vaikutusta asiaan?", Haanpää pohtii.

"Ei tässä kukaan mikään Jeesus ole, mutta jos edes pyrkisi toteuttamaan omia arvojaan elämässä. Pitääkö kaiken olla niin tehokasta ja tuottavaa?" hän kysyy. "Välillä olisi hyvä ajatella pidemmällekin kuin lyhytaikaisen tuoton näkökulmasta."

Taiteilijalle maalla asuminen on ainoa oikea tapa elää. Haanpää ammentaa luonnosta ja haluaa elää sen keskellä.

"Maaseudulla voi olla useita eri tulevaisuuksia. Kulttuurin painopiste tuntuu vaan yleensä olevan Helsingissä. Me metsätontut unohdumme usein kun apurahoja jaetaan", hän hymähtää. "Mutta paljon on itsestä kiinni, ei pidä jäädä voivottelemaan."

"Ei meillä täällä huonosti asiat kuitenkaan ole, oma kotikin on melkoinen paratiisi. Voisiko tässä asiat mukavammin ollakaan! Omalla asenteella vaikuttaa elämäänsä aika paljon."

Syksyllä Haanpäällä on edessä ensimmäistä kertaa mahdollisuus keskittyä apurahan turvin pelkästään taiteelliseen työhön kokonaisen vuoden ajan. "On kiinnostavaa nähdä mihin polku silloin vie!"

Markku Haanpää on mukana Mäntän kuvataideviikoilla tänä kesänä kahdella teoksella.

Syntynyt 1978 JalasjärvelläAsuu ja työskentelee Loimaalla.Valmistui taiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2007.Yhdistelee teoksissaan eri tekniikoita taide­grafiikasta akryyliin ja peltosaveen.Lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.Haanpään kaksi teosta on mukana tänä kesänä Mäntän kuvataideviikoilla, joiden teemana on Erehtyminen/To Err Is Human.kuvataideviikot.fi markkuhaanpaa.com