Konnacarbonara

Kristiina Hurmerinta on teatterintekijä Konnevedeltä. Kuva: Jaana Kankaanpää 

Kolumni

Kristiina hurmerinta

Haluaisitko kokeilla höyryssä kypsytettyjä katkarapuja tomaattikastikkeessa? utelee kiinalaista dekkaria lukeva kesävieras. Siitä lauseesta alkaa lähes koko kesän kestänyt ruokaseikkailu. Ruokaa on tehtävä joka päivä vaihtelevalle määrälle ”asiakkaita”. Vaatimuksia ja odotuksia on jos jonkinlaista. Yksi tahtoo kalansa savustettuna, toinen mielii höyrytystä pinaatinlehtien päällä.

Yhteisen innostuksen vallassa sen hetkinen kirjallinen kokoonpano päättää sukeltaa rikosten kulinaariseen maailmaan.

”Sullahan on hyllyssä Madame Maigret´n keittokirja. Loistava startti kokeiluille”, huudahtaa lukeva kesävieras.

Cuisine Noir – Rikosten keittiö jahtasi kesän parhaita reseptejä perinteisin ja kokeilevin menetelmin. Se otti kanan kiinni. Tarvittaessa. Katkaisi persiljalta kaulan. Armottomasti. Mitään ei jätetty sattuman varaan.

Se aseistautui järjestäytynyttä ruokahaluttomuutta ja nirsoilua vastaan padoin, pannuin ja pistimin. Mitä pätevimpien ruokaetsivien tavoin se selvitti intialaista reseptiikkaa. Cuisine Noir ei jättänyt lehteäkään kääntämättä nuuskiessaan shanghailaisen keittiön salaisuuksia ylikomisario Chenin avulla.

Kulinaaris-kriminaalinen keittokirjallisuus pöllysi. Vuosia viattomasti hyllyssä majaillut rikoskokoelma käytiin läpi tiheällä kammalla.

”Kuin isku rikollisen palleaan on tietysti Spaghetti alla carbonara Madame Maigret´n keittokirjasta. Konnacarbonaraa kun pistelee, niin jaksaa parin tunnin kuluttua lähteä pyörällä uimaan tai kipaista merirosvojahtiin”, tuumii lukeva kesävieras.

Lomapäivät kuluvat leppoisasti. Vaihdamme kokemuksia kirjoista. Lapsetkin innostuvat. Heinäkuussa sisko pyörähtää ohimennessään. Osuu lounasaikaan. Sattumaa? En usko. Osaa viisaana suunnitella ohiajot.

Cuisine Noir rantautui myös Venetsiaan. Siellä syntyi kesäkurpitsankukkarisotto poliisikomisaari Guido Brunettin perheen keittokirjasta.

”Primi, secondi, dolci”, luettelee intohimolukija.

Primi, ilmakuivattua landekinkkua. Secondi, risotto. Dolci. Tietysti Tiramisu.

Sisar poistuu täsmäajoituksella ja kaukaa viisaana pöydästä juuri ennen kuin alkaa tiskaus. ”Roisto”, mupisen mielessäni.

”Live the gun. Take the cannoli”, hän lausuu kohtalokkaasti sulkiessaan oven.

Yllättävää, että juuri hän on katsonut Kummisetä-elokuvan niin tarkkaan, että pystyy siteeraamaan Peter Clemenzaa lonkalta.

Seuraavana päivänä Cuisine Noir päättää tutkia sisilialaisen cannoli-leivoksen reseptiikkaa. ”Menee vaikeaksi”, summaa intohimolukija.

Pitäisi olla metalliset hylsyt, joiden ympärille taikina kääritään. Ohje tuntuu tuonpuoleiselta. Jätämme cannolit.Teemme suomalaista hyvää. Uuden sadon omenaleivoksia.

Ja sitten keskellä kirkasta päivää tapahtuu rikos. Kleptomaanisia taipumuksia omaava koiramme käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun isäntäväki viilettää riksalla pitkin Delhin katuja yksityisetsivä Vish Purin matkassa.

Syyllinen saadaan kiinni verekseltään. Ei katumuksen häivää. Paatuneena ruokarosvona se kellahtaa nurmelle nokosille. Ihan pokkana.