Potkukelkat tekivät Köyliönjärvestä talviliikunnan ihmeen – katso video
Köyliönjärven jäällä voi harrastaa potkukelkkailua, retkiluistelua ja hiihtoa, paistaa makkaraa ja nauttia napakelkan vinhasta kyydistä. Vilkkaimpina päivinä jääradalla on käy yli tuhat ihmistä.Köyliönjärveltä löytyy 15 kilometriä pitkä jäärata ja 140 sponsorivaroin hankittua potkukelkkaa, jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä.
Menestystarina sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun paikallinen yrittäjä Kari Hietala aurasi retkiluisteluradan kotikylänsä Lähteenkylän rantaan.
Tieto radasta levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa ja retkiluistelijoita alkoi saapua laajalta alueelta.
Kari Hietalan lisäksi radan ylläpidosta vastaavat Ristolan kyläyhdistys ja Säkylän kunta.
Hietalan periaate on, että kaikki on maksutonta. Alueelta ei löydy myyntikojuja.
"Tämä ei ole bisnes, vaan tavoitteena on tuoda luonto lähemmäksi ihmistä. Tavoitteena on opettaa lapsille ja nuorille, että järvi on tavattoman hyvä liikuntapaikka. Minun palkka on se, kun kuulen pikkulapsen sanovan vanhemmilleen, että tullaan uudestaan."
Elina Arvola saapui jäälle työkaveriensa kanssa. Menossa on säkyläläisen Länsi-Kalkkuna Oy:n naisten työhyvinvointipäivä. Potkukelkka herättää Arvolassa nostalgisia muistoja.
"Potkukelkka on tuttu väline lapsuudesta. Tällaisella kuljin lapsuuden talvina koulumatkat. Olen ensimmäistä kertaa käymässä jääradalla- Kyllä tällainen paikka ja liikunta nostattaa hyvän mielen", Arvola toteaa.
Kari Hietala kertoo videolla jääradasta ja potkukelkkailusta. Entä mitä kaikkea Korpisaaren perhe touhusi jäällä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

