Rehuteollisuus 70 vuodessa kirnuista digiaikaan

Teollisia rehuseoksia alettiin valmistaa Suomessa 1920-luvulla. Muualla Euroopassa valmistus alkoi jo aikaisemmin. Kun mylly-, mallas- ja öljynpuristamoteollisuuden tuotanto kasvoi, tuli mahdollisuus hyödyntää jauhatuksessa ja puristuksessa muodostuneet sivutuotteet kuten leseet, idut ja rouheet rehuseoksina.

Seokset oli suunniteltu eläinten ravintoainetarpeiden mukaisesti ja niitä täydennettiin myös kivennäisillä, hivenaineilla ja vitamiineilla.

Alkuvaiheessa rehuteknologia oli yksinkertaista. Oli vain raaka-aineita ja yksinkertainen sekoitin, jolla raaka-aineet sekoitettiin keskenään. Suomen ensimmäinen rehusekoitin oli entinen kirnu, jolla valmistettiin ensimmäiset kananrehuseokset 1920-luvulla. Ensimmäiset rehualan yritykset perustettiin Suomeen vuonna 1926.

Seuraavassa vaiheessa rehuraaka-aineiden sekoitus oli jatkuvatoimista ja se toteutettiin tilavuussuhdeannostelijoilla. Näin toimittiin 1940- ja 1950-luvuilla. Raision rehuteollisuus, nykyiseltä nimeltään Raisioagro Oy, aloitti toimintansa 1948, neljä vuotta Raision vehnämyllyn käynnistymisen jälkeen.

Kolmannen vaiheen (1950- ja 1960-luku) teknologia oli jo tehdasmaista ja automaattinen annostelu tehtiin vaaoilla sekoituserittäin. Tehtailla oli runsaasti siiloja ja raaka-aineiden kuljetus tapahtui ruuvi- tai ketjukuljettimilla tai pneumaattisesti. Karkeiden raaka-aineiden jauhatusta varten oli vasara- ja valssimyllyjä.

Rehuteollisuuden alkutaipaleella rehuseokset olivat jauhemaisia ja vasta 1960-luvun lopulla aloitettiin rehujen puristaminen pelletin muotoon eli rakeistaminen. Rakeistukseen liittyi oleellisesti höyryn käyttö. Näin rehujen pölyäminen väheni, hukka pieneni ja hygienia parani. Myös rehuseosten lajittuminen saatiin estettyä.

Rakeet saatettiin vielä uudestaan mureistaa valsseilla pienempään olomuotoon esimerkiksi siipikarjalle tai pikkuporsaille. Vielä tässäkin vaiheessa rehut toimitettiin säkeissä, mutta nykyisin rehut toimitetaan yli 90 prosenttisesti irtorehutoimituksina rehutehtaalta suoraan tiloille.

Teknologiamielessä viimeisenä vaiheena voidaan pitää erilaisia rehun paine- ja lämpökäsittelymenetelmiä kuten ekspandointia tai ekstruusiota. Näitä prosesseja käytetään rehumassan sulavuuden sekä lopputuotteen fysikaalisen laadun parantamiseksi.

Pitkäaikaishöyryvalmennusta käytetään valmentamaan rehumassaa, mikä mahdollistaa nestemäisten raaka-aineiden käytön. Ekstruusioprosessia käytetään sen korkeampien tuotantokustannusten vuoksi ainoastaan eräiden erikoisrehujen kuten lemmikkieläinruokien ja kalanrehujen valmistuksessa.

Rehuteollisuuden perinteinen rooli on ollut valmistaa rehuseoksia ja myydä niitä tiloille. Vuosien myötä rehuteollisuuden rooli on muuttunut vähitellen yhä neuvonnallisemmaksi.

Rehumyyjän tehtävänä ei suinkaan ole myydä mahdollisimman paljon rehua tilalle vaan varmistaa maidontuottajan paras mahdollinen tulos. Tässä työssä toimivan ruokintasuunnitelman tekeminen on avainasia.

Maailma on kehittynyt yhä digitaalisempaan suuntaan. Maataloudenkin prosesseissa – maidontuotannossa, kalankasvatuksessa ja peltoviljelyssä – muodostuu paljon tietoa. Tätä tietoa pystytään digitaalisten ratkaisujen avulla hyödyntämään entistä paremmin.

Tiedolla pystytään tehostamaan esimerkiksi lypsykarjatilojen toimintaa. Rehuteollisuus on tämän kehitystyön keskiössä, sillä ruokinnalla pystytään vaikuttamaan kotieläintuotannon kestävyyteen ja kannattavuuteen.

Digitaaliset järjestelmät lisäävät myös koko elintarviketuotannon läpinäkyvyyttä ja parantavat jäljitettävyyttä.

Jo nyt tuottajilla on käytössä monia toimivia digitaalisia ratkaisuja. Tulevaisuudessa niitä on vielä enemmän. Ratkaisut hyödyntävät aikaisempaa tehokkaammin data-analytiikkaa, ohjelmistorobotiikkaa ja keinoälyä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että isoista tietomassoista pystytään etsimään ja löytämään syy-seuraussuhteita, joilla esimerkiksi maidontuotantoa pystytään ohjaamaan entistä paremmin.