Upouudella maitotilalla uskotaan tulevaisuuteen – "Tehokkuus-sanaa vierastetaan turhaan"

Mäki-Rannan tilalta avautuu maisema lakeuksille. Pellon takaa pilkistää maatalousoppilaitos, jossa Marianna ja Janne Keränen tapasivat toisensa vuonna 2014. Nyt heillä on oma maatila. Kuva: Johannes Tervo

Vasikoiden ja nuorkarjan suojat ovat tilan pihapiirissä. Iglut ovat vasikoiden mieleen. Kuva: Johannes Tervo

Ilmajoen Luoman kylästä, pitkän peltotien päästä löytyy nykypäivän Suomessa harvinainen ilmestys: uusi lypsykarjatila.

Marianna ja Janne Keräsen arki lypsykarjatilallisina alkoi viime syyskuussa, kun ensimmäiset lehmät tuotiin upouuteen navettaan. Komean pihaton avajaisia oli juhlittu jo muutama päivä aiemmin ystävien ja dj-musiikin kera.

”Ensimmäinen lypsy tehtiin 16. syyskuuta, ja se sattui olemaan meidän hääpäivämme. Ensimmäisen maitotilin saimme Jannen synttäripäivänä”, Marianna Keränen kertaa.

Nykyaikaisessa pihattonavetassa on 70 lehmäpaikkaa. Ensi kesänä sen oheen valmistuu mahdollisesti jaloittelutarha ja laidunaluekin on suunnitella.

Kevättalven auringon pilkistäessä pihattonavetassa on menossa arkitouhut. Lannankeruurobotti kiertää ympäriinsä, lehmät syövät visiiriruokintapöydällä ja piipahtelevat lypsyrobotilla.

Modernin navetan paikalla kasvoi vielä puolitoista vuotta sitten metsää. Kerästen tie lypsytilallisiksi kulki monen mutkan ja sattumuksen kautta.

Ilmajoen Luoman kylältä kotoisin oleva Marianna Keränen (os. Mäki-Ranta), 30, opiskeli lukion jälkeen fysioterapiaa ja tähtäimessä oli liikunnanopettajan ammatti. Opiskelupaikka jäi pienestä kiinni.

Lukion jälkeen hän kiinnostui myös maatalousyrittäjyydestä. Hän alkoi opiskella agrologiksi Ilmajoen maatalousoppilaitoksella. Vuonna 2014 hän tapasi koulussa kiuruvetiseltä maitotilalta kotoisen olevan Janne Keräsen, 28.

Nuoripari muutti asumaan Seinäjoelle. Sieltä he muuttivat Helsinkiin, missä Marianna suoritti agronomin maisterinopinnot. Janne teki sähköasentajan töitä eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Vaikka Helsinki oli heille välietappi, irtiotto oli avartava. Kahden vuoden aikana tulevaisuuden suunnitelmat selkeytyivät ja kaupunkielämä tuli tutuksi.

”Elimme hetken hyvin erilaista elämää. Betoniympäristö ei tuntunut kummallekaan meistä vaihtoehdolta. Kaipasimme luonnon ääreen”, Marianna sanoo.

Aluksi pariskunnan piti asettua Kiuruvedelle, jossa Jannen vanhemmilla on maitotila. Tilanteiden muututtua Keräset päättivätkin muuttaa Ilmajoelle Mariannan kotitilalle, joka oli tuolloin peltoviljelyssä. Mariannan isä oli jäänyt muutamaa vuotta aiemmin eläkkeelle ja lopettanut kotitilalla toimineen sikatalouden.

Mäki-Rannan tila siirtyi keväällä 2019 Keräsen pariskunnalle sukupolvenvaihdoksen myötä. Elämään tuli lisää vilskettä saman vuoden lopussa, kun heille syntyi tytär.

Maatalousoppilaitoksesta saadut talousopinnot tulivat tarpeeseen, kun Keräset alkoivat tehdä tarkkoja laskelmia siitä, miten tilaa voisi hyödyntää parhaiten. Monen vaihtoehdon jälkeen he päätyivät siihen, että maitotila on toimivin ja tuottavin ratkaisu suhteellisen tasaisen ansaintalogiikkansa ansiosta.

”Mietimme tosi tarkkaan ihan alusta saakka, miten eri työvaiheet toteutetaan. Meille oli esimerkiksi hyvin selkeää millaisen navetan pohjaratkaisun haluamme. Pienissä asioissa voi olla monia käytäntöjä, mutta niiden kustannuserot voivat olla merkittäviä”, Marianna valottaa.

Vanhojen sikalatilojen remontoiminen ja uusi pihattonavetta vaativat yli miljoonan euron investoinnin. Suurin haaste oli se, että pankki piti saada vakuuttuneeksi maitotilan kannattavuudesta ja nuorten ammattitaidosta. Saatuaan laskelmansa valmiiksi pariskunta marssi pankkiin hakemaan lainaa.

”Monesti lainanhakijoilla on henkilökohtainen neuvoja mukana, mutta me menimme kahdestaan läppärin kanssa”, Marianna kertoo.

Jannen mukaan oli tärkeää, että kaikki luvut ja suunnitelmat tehtiin ja esitettiin kaunistelematta. ”En usko, että pankki olisi lähtenyt mukaan, jos emme olisi olleet selvillä tavoitteistamme ja realiteeteistamme”, hän toteaa.

Pankin myönnettyä pitkäaikaisen lainan tilalla alkoi tapahtua. Ensimmäisessä vaiheessa entiseen sikalaan remontoitiin vasikkala ja konehallista tehtiin hiehopihatto. Navetta päätettiin rakentaa kilometrin päähän tilasta.

”Rakensimme paljon itse. Mietimme tarkkaan säästökohteita, mutta eläinten hyvinvoinnista emme tinkineet. Säästöä haettiin kohteista, jotka eivät mielestämme vaikuttaneet kokonaisuuteen merkittävästi”, Marianna selventää.

Koska tilalla ei ollut eläimiä, kaikki piti ostaa. Hiehoja ja lehmiä on hankittu viideltä tilalta eri puolelta Suomea.

”Satsasimme siihen, että eläimet ovat terveitä ja hyviä jalostuksellisesti ja tuotantopotentiaalisesti. Tehokkuus-sanaa vierastetaan turhaan. Se on käytössä jokaisen nykyaikaisen yrityksen toiminnassa, alasta riippumatta. Maataloudessa on lisäksi otettava huomioon hinnoittelun realiteetit. Työstämme saama heikko korvaus ei ole tällä hetkellä miltään osin perusteltu”, Marianna puntaroi.

Molempien suvuista löytyy useamman sukupolven maaseutuyrittäjätaustaa, joten ammatin realiteetit olivat selvillä.

Keräset pitävät työtään mielekkäänä. Palkka ei ole iso, mutta sillä pärjää. Tärkeää on tehdä työtä, johon on kiva herätä aamuisin. Se ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että alkutuotanto on nyt valtavassa ahdingossa.

Keräset aloittivat tilanpidon aikana, jolloin maatalouden kurimuksesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Maitotilojen määrä on puolittunut vuosikymmenessä.

Monella tilalla kamppaillaan eloonjäämisestä, kun kustannukset ovat nousseet rajusti, eivätkä tuottajahinnat eivät ole kohonneet läheskään samaan tahtiin.

Muun muassa lannoitteiden hinta on tuplaantunut, mikä merkitsee Kerästen kokoluokan tilalla yli 10 000 euron vuotuista lisäkulua.

”Yrittäjän elämään kuuluvat huonot kaudet, mutta tämä tuntuu jo suoranaiselta kyykyttämiseltä. Elintarvikeketjuun tarvitaan nyt voimakkaita ja välittömiä toimia eri toimijoiden eriarvoisuuden poistamiseksi”, Janne toteaa.

Keräset kuitenkin luottavat alansa tulevaisuuteen, koska suurin osa suomalaisista haluaa syödä puhdasta ja eettisesti tuotettua kotimaista ruokaa.

”Meidän on arvostettava omaa työtämme ja ammattikuntaamme. Tietyt puheet pitää jättää omaan arvoonsa. Vain me kotimaiset alan ihmiset tiedämme, kuinka hyvää työtä me teemme moneen muuhun maahan verrattuna”, Marianna sanoo.

Erityisesti Keräsiä harmittaa, että ruuantuottajista on tehty ilmastonmuutoksen syntipukkeja.

”Asenteena on, että meidän pitäisi tehdä kaikki ilmastotoimet, vaikka todellisuudessa jokaisen ihmisen pitäisi kysyä itseltään, että mitä minä voisin tehdä asioiden hyväksi”, Marianna sanoo.

Nykyään tilalta lähtee päivittäin vajaat 2 000 litraa maitoa Juustoportille. Keräset eivät aio laajentaa toimintaansa ainakaan lähiaikoina.

”Työtä on paljon, mutta sitä pystyy rytmittämään ja omalla luovuudellaan voi hakea lisää mielekkyyttä”, Marianna sanoo. Niinpä elämään mahtuu – muutakin kuin työ.

Mariannan äiti menehtyi viime vuonna. Hän sai haimasyöpädiagnoosin samaan aikaan, kun tilalle tuotiin ensimmäiset hiehot.

Tilan perustaminen surun keskellä on pakottanut suuntaamaan ajatuksia muualle.

”Se on tuonut helpottavaa tunnetta siitä, että elämä jatkuu”, Marianna toteaa.

Mariannaa surettaa, ettei suurena tukena ja kannustajana toiminut äiti ole näkemässä lypsykarjatilan elämää.

”Äiti varmasti ajatteli kuolinvuoteellaan vain sitä valtavaa työmäärää, joka meillä on edessämme. Olisipa hän elänyt vähän pidempään, että olisi nähnyt kaiken rullaavan näin hyvin.”