Yliö: Tutkijoiden, taimituottajien ja metsäviljelyn ammattilaisten välillä tarvitaa lisää vuorovaikutusta

Heikki Smolanderin ja Fred Kallandin mielestä vuonna 2016 lopetetun Taimitietopalvelun tapaisella toimintamallilla olisi edelleen käyttökelpoinen metsäalalle. Kuva: Lari Lievonen

Yliöartikkelissaan ”Tukeeko neuvonta maa- metsätalouden muutostarpeita?” (MT 20.11.2023) Luonnonvarakeskuksen (Luke) ohjelmajohtaja Mikko Kurttila käyttää esimerkkinä USA:n yliopistojen neuvontayksiköitä, joissa tieteellisen koulutuksen saaneet henkilöt rakentavat neuvontaohjelmia ja antavat neuvontaa.

Seuraavassa on muutamia kommentteja Metsäntutkimuslaitoksen (Metlan) Suonenjoen tutkimusasemalla sijainneen Taimitietopalvelun toiminnasta saatujen kokemusten perusteella.

Tämä taimituottajille ja metsänviljelyn ammattilaisille suunnattu palvelu käynnistyi 1998 ja koki alasajon 2016 Luke -fuusion jälkeen. Asiakkaiden ja tutkijoiden hyväksi kokemaa toimintaa ei nähty tarpeelliseksi uudessa Luonnonvarakeskuksessa.

Konsepti palveluun kopioitiin USDA Forest Servicen vastaavasta palvelusta. Ideana oli lisätä vuorovaikutusta tutkijoiden, taimituottajien ja metsäviljelyn ammattilaisten välillä. Tietopalvelu julkaisi alan opaskirjoja ja neljä kertaa vuodessa ilmestynyttä Taimiuutiset -lehteä sekä järjesti kursseja ja toimijakohtaista konsultointia. Palvelua vetäneen tutkijan lisäksi siihen osallistuivat alan tutkijat koko Metlasta.

Paineita tällaisen palvelun perustamiseen oli ollut pitkään taimituottajien suunnalta. Tutkimuslaitos koettiin luonnollisena paikkana, sillä metsätalouden neuvontaorganisaatioissa ei ollut tämän kapean alan osaamista. Alkuun palvelut suunnattiin taimituottajille, mutta laajentuminen suoraan myös taimien käyttäjille osoittautui pian järkeväksi.

Kokemuksen mukaan tutkijoiden on tärkeä kommunikoida tiedon loppukäyttäjien kanssa ohi välittäjäorganisaatioiden. Taimitutkimuksessa näin oli jo ollutkin. Pian opittiin, että sama koski kaikkia metsänuudistamisketjun toimijoita. Loppukäyttäjien kanssa hahmotettu käsitys keskeisistä ongelmista ja tietotarpeista oli erilainen kuin välittäjiltä tullut.

Haastavimmat, tutkimuksen suuntaamiseen johtaneet käytännön ongelmat tulivat parilta parasta tulosta tekevältä taimituottajalta. Näiden vahva kehittämistyö toi myös perustutkimustarpeita. Parhaimmillaan kyse ei ollut niinkään neuvonnasta kuin vuorovaikutuksesta.

Opettavaisen kokemuksen tarjosi Partaharjun puutarha, joka kukkatuotannon rinnalle käynnisti mittavan metsätaimien tuotannon ostaen tarvittavan tietotaidon tutkimusaseman tutkijoilta. Uutena alalle tulleelle oli itsestään selvää, että tiedosta kannattaa maksaa.

Ostettuun oppiin suhtaudutaan selvästi vakavammin kuin ilmaistarjontaan. Tässä suhteessa metsäalalla on tarve kulttuurin muutokselle niin käytännön toimijoiden kuin tutkimusorganisaatioiden osalta. Välittäjäorganisaatiot ovat osanneet aina laskuttaa ensin valtiota ja sitten asiakkaita.

UPM oli 1990 -luvulla havainnut uudistamistuloksen, että uudistamisen laatu vaihtelee merkittävästi organisaatioyksiköiden välillä, vaikka niillä on samat ohjeet ja viljelymateriaali. Metla tutkii 2000 -luvun alussa samaa menetelmää käyttäen uudistamisen onnistumista yksityismetsissä yhdessä viiden metsäkeskuksen ja 27 metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Metsänhoitoyhdistysten välinen vaihtelu oli vähintään yhtä suurta kuin firman organisaatioyksiköiden välinen vaihtelu. Esimerkiksi parhaan yhdistyksen kuusen istutusaloista 80 prosenttia täytti tavoitteen 1600 tainta hehtaarilla, kun heikoimmalla osuus oli vain 20 prosenttia. Näiden tulosten esittely yhdistettynä kursseihin ja opaskirjoihin edisti parhaiden menetelmien, esimerkiksi kääntö- ja laikkumätästyksen, käyttöönottoa yksityismetsissä.

Metlan professorit, tutkijat ja tutkijaryhmät ovat tehneet merkittävää työtä käytäntöjen kehittämiseksi. Monet tekevät sitä edelleen Lukessa. Kannusteet tähän ovat kuitenkin huonontuneet, sillä julkaisujen lukumäärä ja viittausindeksi näyttävät tulleen tärkeämmäksi kuin käytännön metsätalouden kehittäminen.

Kurttilan mukaan metsätaloudessa on ollut jo pitkään nähtävillä metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisen tarve. Väitämme, että perusteellisesti tutkittujen ja käytännössä testattujen menettelytapojen laajemmalla käyttöönotolla ja edelleen kehittämisellä on saavutettavissa vielä paljon.

Siirtymisessä monipuolistamisen nimissä vähän tutkittuihin ja niukasti testattuihin menetelmiin on merkittäviä riskejä. Ensin on konkretisoitava tarvittavat muutokset ja kehitettävä niihin ratkaisut. Niiden läpiviennissä lopetetun Taimitietopalvelun kaltainen toimintamalli on edelleen käyttökelpoinen edellyttäen, että osapuolet sitoutuvat siihen.

Heikki Smolander

metsänhoidon erikoistutkija, eläkkeellä

Fred Kalland

metsänhoitopäällikkö, eläkkeellä