Italialainen

Kolumni

HEIDI JAATINEN

Italialainen jonottaa kaksi tuntia bussia hyväntuulisena, systeemiin luottaen. Italialainen auttaa pyytämättä, numeroa tekemättä, suoristaa kassin, lähtee oppaaksi, sytyttää valot jo suljettuun apteekkiin, ei avaa kassaa, vaan teippaa lääkkeen kylkeen väärän kuitin poliisin varalta.

Italialainen laulaa bussissa, luolassa, ravintolassa kitaran säestyksellä karismaansa luottaen ja katsoo surullisilla silmillä jälkeenpäin, jos kukaan ei ymmärrä arvostaa. Italialainen riitelee kadulla, itkee kadulla, suutelee kadulla, eikä vain suutele vaan ottaa korvista kiinni ja lopsauttaa läjähtävän pusun.

Italialainen jakaa lämmittävän hartiahuivinsa, kehottaa vuokraamaan kalliilla uimalasit kojusta, mutta armahtaa saman tien ja ojentaa varalasit kätköistään.

Italialainen järjestää vanhan ruuan päivän, mikä tarkoittaa keskiaikaa tai antiikin aikaa, eikä ole moksiskaan historiasta.

Italialainen tyrkyttää suomalaista saunaa, hän ei pidä kuumavesialtaita erityisinä, termistä höyryä kun pukkaa joka raosta. Hän haluaa nähdä revontulet.

Italialainen ei jää sormi suuhun, vaan vie ravintolan perälle kielitaitoisen asiakkaan luo, joka on hänen ystävänsä, kaikki ovat.

Italialainen kävelee mereen, kehuu estoitta omaansa, järjestää salamannopeasti asiat, sanoo: tämä on vain hänen työtään, vaikkei ole.

Italialainen lupaa ensi kerraksi liikoja, kunnes hannuhanhimaisesti ylittää itsensä ja epäluuloisen turistin haaveet. Italialainen lakaisee ja luuttuaa, näyttää tympeää naamaa, mikä ilahduttaa aina, onhan se todiste vilpittömyydestä.

Italialainen ottaa mukaan, vaikkei mahdukaan, flirttailee, tekeytyy taksikuskiksi, tulee hetken päästä takaisin ja on taksikuski.

Italialainen pelaa bridgeä tai jalkapalloa, hän paijaa pikkusiskoa bussipysäkillä murrosikäisen pojan hellyydellä. Italialainen näkee vuoristolaisen silmillään naapurikylään asti, kaikki on näkyvissä merelläkin jo kaukaa.

Tiukassa mutkassa italialainen ohittaa sulavasti viime hetkellä, tööttää vastaantulevalle, ei ärtymyksen vaan huolenpidon vuoksi.

Italialainen neuvoo kanssakulkijalle, mistä aita on matalin. Valehtelee sujuvasti, että ruoka on hyvää, käy kurkkaamassa kokkihattu päässä, paistaa suurenmoisen pihvin. Muistaa esiäitien nimet.

Leventelee – ja pahoittelee. Antaa alennusta ja on tyytyväinen. Sallii kissan tulla kauppaan ja koiran paskoa tielle. Sylkee kulkiessaan vanhan miehen etuoikeudella, kätkee herkkupalan ujosti käden sisään, huutelee hävyttömyyksiä, hiljenee ja joustaa, järkyttyy ja nauraa.

Tulee tunne, että on saapunut lapsuuden mummolaan. Italialainen suutelee hyvästiksi, sanoo, että tulemme varmasti ensi vuonna uudestaan.