Yliö: Syysmuotoiset ruokakasvit ovat tulevaisuuden ruokajärjestelmän perusta

Syysviljalohko lokakuussa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

Syyskylvöiset viljelykasvit ovat houkutteleva vaihtoehto kevätkylvöisille. Ne tasaavat toukotöiden ja sadonkorjuun aikaisia työhuippuja. Syysmuotoiset viljelykasvit hyödyntävät auringon säteilyä jo varhain keväällä, kun kevätmuotoisten toukotöitä ollaan vasta aloittelemassa.

Keväällä pellon vesivarannot ovat suurimmillaan, ja kasvustot pääsevät hyödyntämään tämän lähes täysimääräisesti kasvuun.

Viime vuosina on ollut useita vähäsateisia alkukasvukausia. Syysmuotoiset ehtivät useimmiten kasvattaa juuret riittävän syvälle maahan vedensaannin turvaamiseksi, eikä alkukasvukauden kuivuus vaikuta niihin yhtä voimakkaasti kuin kevätkylvöisiin. Tämä heijastuu suoraan satotasoihin.

Ympäristövaikutusten vähentämisen kannalta maan kasvipeitteisyys myös varsinaisen kasvukauden ulkopuolella on tavoiteltavaa. Syysmuotoiset ovat sitoneet pellon ravinteita kasvuunsa syksyn aikana. Kasvipeitteisyys puolestaan vähentää maan eroosiota. Nämä molemmat seikat pienentävät ravinnehuuhtoumariskiä.

Lisäksi syysmuotoiset viljelykasvit tuovat omalla tavallaan monimuotoisuutta viljelykiertoihin sekä tarjoavat suoja- ja pesimäpaikkoja linnustolle ja muulle eliöstölle, kun toukotyöt jäävät väliin.

Edellä on lueteltu koko joukko syysmuotoisten viljelykasvien positiivisia ja edullisia ominaisuuksia.

Silti syysmuotoisten viljelyalat ovat hyvin vaatimattomat verrattuna lajien kevätmuotoisiin viljelyaloihin. Merkittävimpänä pulmana ja pullonkaulana laajamittaiselle viljelylle on talvehtimisen epävarmuus.

Talvi on syysmuotoisille viljelykasveille lähes aina jonkinasteinen riskitekijä. Moni tekijä voi johtaa kasvustojen osittaiseen tai täysimittaiseen tuhoutumiseen talven aikana. Lumipeite routaantumattomassa maassa, kovat pakkaset ilman suojaavaa lumipeitettä, pitkäkestoinen tulviminen, jääpeitteisyys sekä sahaavat suoja- ja pakkasjaksot voivat kaikki johtaa kasvustojen vaurioitumiseen tai tuhoutumiseen.

Talvehtimisen onnistumiseen, tai epäonnistumiseen, liittyvät läheisesti myös talvituhosienet, lähinnä lumihome. Orasvaiheessa tuhojaan saattavat tehdä eri eliölajit: hyönteiset, linnut sekä hirvieläimet.

Ja saattaahan käydä niin, että joinain vuosina loppukesän ja alkusyksyn sää, lähinnä sateisuus, estää vallan syyskylvöille pääsyn.

Haasteet syysmuotoisten viljelylle ovat yhteisiä niin käytännön viljelijöille kuin tutkimukselle. Aihetta tulisikin selvittää paljon nykyistä enemmän, mutta panostaminen tämän tyyppisiin kasvilajeihin ei ole perinteisesti ollut rahoittajien suosiossa.

Tutkimustuloksia esimerkiksi yksivuotisten erityyppisistä seoskasvustoista alkaa olla jo saatavilla, mutta syysmuotoisten kohdalla aihetta on lähdetty vasta selvittämään.

Ideana on perustaa vähintään kahden eri tavoin kestävien lajien tai lajikkeiden seoksia, jossa kasveja viljellään täysin tai osittain yhtäaikaisesti. Kasvit eroavat biologisilta, kemiallisilta ja fysikaalisilta ominaisuuksiltaan toisistaan ja näiden erityispiirteiden älykäs hyödyntämien voi luoda suoranaisia kestäviä alkutuotannon innovaatiota.

Erityispiirteiden huomioiminen esimerkiksi seosviljelymenetelmien perustamisessa edellyttää uusien teknologioiden kehittämistä, mutta myös koko ruokaketjun halukkuutta osallistua kestävyyden edistämiseen. Haasteista huolimatta syysmuotoiset ruokakasvit ovat tulevaisuuden ruokajärjestelmän peruskiviä.

Ennen kuin uusia teknologioita saadaan käytäntöön, on hyvä pitää takataskussa toimivaksi todettu menetelmä: mikäli talven jälkeen paljastuu, että kasvustot ovat tuhoutuneet, voidaan ne keväällä rikkoa ja kylvää tilalle jokin kevätmuotoinen viljelykasvi.

Viljelyn kannattavuus tästä kyllä kärsii, mutta tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että rikkakasvit valtaavat lohkon.

Marjo Keskitalo

erikoistutkija

Ari A. Rajala

ryhmäpäällikkö, johtava tutkija

Luonnonvarakeskus