Järki voitti
Viime vuodenvaihteessa hyväksyttiin EU:n Suomelta vaatima suden suojeluohjelma, jota laatimassa oli laaja joukko eri järjestöjä, muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto.
Ohjelman mukaisesti aloitettiin kaksivuotisena kokeiluna suden kannanhoidollinen metsästys, johon myönnettiin vajaat kolmekymmentä kaatolupaa koko Suomeen.
Kokeilun tarkoitus on metsästää vähäinen määrä susia, jotta susikanta oppisi pitkällisen rauhoituksen jälkeen, että ihminen on paha, ja oppii välttämään asumuksien läheisyyttä. Samalla toivottiin susien salametsästyksen vähenevän. Kokeilua alkoivat kuitenkin vastustaa luonnonsuojelupiirit.
Pirkanmaalainen yhdistys valitti luvista useaan hallinto-oikeuteen, ja monet niistä kumosivat luvat välittömästi.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus jätti kuitenkin valituksen käsittelemättä, koska valittajalla ei ollut sen mielestä siihen metsästyslain 90. pykälän mukaista oikeutta, sillä valittajan on oltava alueellinen yhteisö. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhdistyksen valitus piti jättää tutkimatta.
Edellä mainittu yhdistys ehti jo ilmoittaa valittavansa tulevaisuudessa kaikista petoja koskevista metsästysluvista Suomessa.
Oikeus ja järki voittivat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

