Tämä laji vaatii kuntoa, taitoa ja täydellistä koordinaatiota

Kuva: Carolina Husu

Mielipide

14.4.201918:00

Kolumni

Stiina Hovi

Parikymmentä eri-­ikäistä naista juoksee, hyppii, taipuu ja aaltoilee täydellisen yhtäaikaisesti. Tanssillisen voimistelun kisaryhmä Hengettäret harjoittelee uusinta ohjelmaansa.

Hengettäret on Mäntsälän Voimistelijoiden aikuisjoukkue. Naiset ovat treenanneet yhdessä vuosia. ”Olemme varmasti yksi Suomen suurimmista joukkueista, meitä on nimittäin 19”, arvelee aikuisiällä voimistelun aloittanut Merja Suoperä, 43.

Jäsenten ikähaitari on lavea: 16–59 vuotta. Voimistelu ylittää ikärajat.

Tanssillinen voimistelu on kehitetty perinteisestä naisvoimistelusta ja on moderni versio siitä.

"Tämä on vapaampaa ilmaisua kuin joukkuevoimistelu. Esimerkiksi joukkueen koko on vapaa, samoin liikkeet", selvittää Elina Kettula, 39. Hän ja siskonsa Elisa Kaasinen, 38, ovat voimistelleet Hengettärissä kymmenkunta vuotta.

"Olemme voimistelleet alle kymmenvuotiaasta samassa joukkueessa aina 18-vuotiaaksi asti. Aikuisena palasimme lajin pariin."

Tanssillisen voimistelun tärkein ominaispiirre on sovittaa noin kolmeminuuttiseen esiintymiseen tarina tai tunnelma, johon yleisö voi samastua ja kokea sen mukana.

Liikkeiden tulee olla toisiinsa sidottuja, eikä keskeytyksiä saa tulla. Liike myös heijastuu koko kehoon.

"Jos liikuttaa kättä, se ei koskaan ole pelkkä käsi, vaan liike tulee koko kropasta." kertoo Elina Rauhamäki ja näyttää mallia.

Lajissa ei ole virallisia SM-kisoja. Sen sijaan kisataan valtakunnallisesti kolmessa cup-osakisassa ja kahdessa valtakunnallisessa kilpailussa syksystä kevääseen.

Kilpailut ja esitykset käydään 14x14 metrin alalla. Voi kuvitella, miten paljon harjoittelua ja taitoa vaatii sovittaa parinkymmenen voimistelijan liikkeet ja koreografia siihen.

Hengettäret on lajissaan tunnettu ympäri Suomen. Joukkue osallistuu myös maailman suurimpaan voimistelutapahtumaan World Gymnaestradaan, joka järjestetään neljän vuoden välein. Ensi kesänä se pidetään Itävallassa.

Eerika Laalo-Häikiö on valmentanut Hengettäriä 11 vuotta. Hän on tehnyt töitä liikunnan parissa koko ikänsä. Kuva: Carolina Husu

Eerika Laalo-Häikiö, 47, on valmentanut Hengettäriä 11 vuotta. Lisäksi hän vetää erilaisia jumppia ja työskentelee Mäntsälän Voimistelijoiden toiminnan­johtajana.

Osa joukkueen naisista oli Laalo-Häikiön valmennettavina jo, kun hän ­lukioikäisenä ohjasi tunteja Voimistelijoissa.

"Tätini ja äitini perustivat seuran vuonna 1983. Tätini on yhä seuran ­kunniapuheenjohtaja", Laalo-Häikiö kertoo.

"Molemmat tyttäreni voimistelevat myös. Toinen heistä, 16-vuotias Emmi, on Hengetärten nuorin edustaja. Minulla on koko suku liikunta-alalla. Serkut ovat voimisteluliitossa töissä, itse olen liikuntatieteiden maisteri ja tehnyt liikunnan parissa töitä ikäni."

Hengettärissä on useampia siskoksia sekä äitejä, joiden lapset ovat mukana seuran lasten ja nuorten toiminnassa. Voimistelu yhdistää perheitä ja sukupolvia.

Laji vaatii joukkueen jäseniltä vahvaa sitoutumista.

"Tämä on tiimityötä. Perheelläkin on hyvä olla ymmärrys, ettei treeneistä voi olla poissa kevyin perustein", Elina Kettula selvittää.

"Monella rönsyilee alaprojekteja Hengettärien ohella, esimerkiksi kansalaisopistossa. Teemme myös paljon talkootyötä seuran eteen. Yhteisöllinen laji", Merja Suoperä kertoo.

Fyysinen kunto kasvaa, mutta henkinen puoli on yhtä tärkeä. Voimistelu on henkireikä arjessa.

Hengettäret treenaa sunnuntai- ja tiistai-iltaisin pari tuntia kerrallaan. "Ensimmäistä kertaa meillä on kaksi treeniä viikossa, ennen oli vain yksi", kertoo Laalo-Häikiö.

"Tämä on monille tärkeä harrastus. Kun naisjoukkue ollaan, niin välillä joku tulee raskaaksi, treenaa niin pitkään kuin pystyy ja on sitten jonkin aikaa poissa. Itsekin muistan kolmatta lasta odottaessani esiintyneeni kisalavalla", Laalo-Häikiö kertoo. "Se on sitä elämän kiertokulkua."

"Meidän porukassa on useampi henkilö, joka on nuorena harrastanut aktiivisesti voimistelua ja kisannut tavoitteellisesti. Teini-iässä on tullut kyllästyminen. Mutta aikuisena he ovat löytäneet lajin uudelleen ja ovat nyt todella sitoutuneita", valmentaja Laalo-Häikiö valottaa. "Kun nuoret puhuvat, että lopettavat, niin aikuiset vain jatkavat!"

"Monelle tämä on elämäntapa. Gymnaestradassa näkee 80–90-vuotiaita voimistelijoita, joilla jalka nousee edelleen korkealle. He ovat tehneet sitä koko ikänsä."

Tanssillisessa voimistelussa haasteena on liikkeiden täydellinen yhtäaikaisuus. Laji on myös hyvin fyysinen, kuntoa on oltava! Kuva: Carolina Husu

Kilpaileminen on harrastuksen suola ja sokeri.

"Joku urheilija on joskus sanonut, että kisat ovat treenaamisen juhla. Ja se on kyllä ihan totta!" joukkueen seniori Anne Pulksten, 59, kiteyttää.

"Jaksaa treenata kun on tavoite", Elina Kettula pohtii. "Pelkässä viikkojumpassa ei ole vastaavaa motivaattoria."

Kisassa katsotaan, mitä on saatu aikaan. Yleisöön on saatava kosketus.

Yleisö keskittyy usein hipihiljaa. "Kyllä ne sitten myös osoittavat suosiotaan!"

"Meidän vahvuus on tunnelman luominen. Ollaan saatu yleisö itkemään ja nauramaan", Merja Suoperä muistelee.

Vuodessa harjoitellaan yksi kilpailuohjelma. Tällä kertaa Hengettäret ovat sotureita. Edellinen ohjelma oli romanttinen rakkaustarina, kuin teatterinäytös. Lajissa siis pääsee eläytymään hyvin monenlaisiin rooleihin.

"Ylipäänsä pääsee esiintymään ja iImaisemaan itseään", kertaa Elina Rauhamäki lajin parhaita puolia.

Naiset juoksevat isoa lämmittely-ympyrää harjoitusten aluksi. Jalat alkavat pikkuhiljaa nousta yhä korkeammalle, kyykkykävely menee yhä alemmas.

Valmentaja Eerika Laalo-Häikiö vetää "lämppäsarjat", kuten voimistelijat niitä kutsuvat.

"Y-ka-ko, ajattele koontoa vatsaan, liike virtaa!"

"Ja lisätään perään toinen sarja y-ka-ko-ne-vi-ku-se-ka, iske käsi eteen-alas kunnolla! Hidas ja nopea liike vaihtelee!"

Katsoja menee sekaisin jo lämmittelysarjoissa. Näkee, että nämä naiset ovat treenanneet kauan ja paljon.

"Otetaan seuraavaksi Adele-sarja", sanoo valmentaja ja vaihtaa biisiä. Laulaja Adelen tumma ääni alkaa kaikua salissa.

Voimistelijat ilmaisevat itseään koko kehollaan. Taivutuksia eteen, sivulle, taakse. Hyppyjä kierteellä ja ilman.

Adele-sarja muodostuu luultavasti vielä omaksi ohjelmakseen. Niin käy kuulemma usein. Lämmittelyyn käytetty koreografia onkin niin hyvä, että sen ympärille rakentuu jossain vaiheessa koko esitys.

Näyttävät hypyt ovat osa ohjelmaa. Kuva: Stiina Hovi

Verkkatakit alkavat vähetä sitä mukaa kun lihakset lämpenevät. Lämmittelyn lopuksi vielä venytellään jalat. Spagaatti näyttää tässä porukassa niin kovin helpolta. Monella nousee jalka korvan viereen, balettitanssijan tyyliin.

Sitten alkavat varsinaiset treenit. Valmentaja laittaa soimaan Imagine Dragons -yhtyeen kappaleen Warriors. Yhtäkkiä jumppasali on täynnä kaupunkia rakentavia soturinaisia. Kehonkieli on erilaista kuin pehmeän Adelen soidessa.

Hypyt nousevat korkealle, välillä kämmenet pamahtavat lattiaan rakentamista symboloiden. Liike jatkuu ääripäästä toiseen – samanaikaisesti.

Elisa Kaasisen mukaan yhtä aikaa tekeminen on haastavaa: "Pitää koko ajan tiedostaa, missä muut ovat."

Kisoissa arvostellaan jokainen ilme, katse, yhtäaikaisuus.

Sooloja saa olla, eli osassa esitystä vain yksi tai muutama voimistelija tekee eri liikkeitä.

"Intensiteetin on säilyttävä loppuun saakka. Se ei voi lässähtää loppumetreillä", Merja Suoperä valottaa.

Tanssillinen voimistelu näyttää kevyeltä ja helpolta, mutta liikkeiden hiominen vaatii vuosien harjoittelun. Vartalon jännite ja ryhti on säilytettävä läpi ohjelman.

Mikä on kaikkein vaativinta? "Kunto!" kajahtaa kuin yhdestä suusta. Laji on raskas, hetkeksikään ei sovi herpaantua.

Valmentaja Eerika Laalo-Häikiölle valmentaminen on ollut aina tärkeää, vaikka hän on ollut hallinnollisissa päivätöissä muualla: "Tässä saa olla vapaasti luova ja ilmaisuvoimainen."

"Osallistun itse aina ohjelmiin. Viime syksynä hajotin polveni, joten jouduin katsomaan sivusta, kun muu joukkue treenasi ja kisasi. Se oli outoa", valmentaja nauraa. "Olemme tosissamme, mutta emme liian vakavissamme."

Uuden koreografian suunnittelu on oma lukunsa: "Ihan hirveää tuskaa alkuun! Mistä musiikki, mikä liike? Jostain sitten lähtee visio. Se muokkautuu porukan mukana. Mikä toimii omassa päässä, ei välttämättä toimi salissa. Ei tätä voi treenata olkkarin matolla!"

Tanssillinen voimistelu on siis myös taidetta, jossa näkyy tekijän kädenjälki. "Lajiin perehtyneet katsojat arvaavat kyllä, mikä on minun koreografiaani. Liikekielen tunnistaa", kertoo Laalo-Häikiö.

"Meillä on sporttisia, vahvoja, isoja liikkeitä. Vartalotekniikka on erilainen kuin monilla muilla", komppaavat Hengettäret.

Valmentaja haluaa huomioida erilaiset voimistelijat: ­"Koreografia on suunniteltava siten, että jokainen saa haastetta ja näyttää osaamistaan."

Esiintymisasut ideoidaan itse. Niiden on oltava helposti muokattavia ja suhteellisen edullisia. "Niiden on myös sovittava eri vartalotyypeille", muistuttaa Suoperä. Asut tilataan ulkopuoliselta tekijältä.

"Ja liikaa hulmuavaa ei saa olla, se estää liikkeitä näkymästä. Esimerkiksi noitateemaisen ohjelman viittamainen alkuidea typistyi pelkkään huppuun, koska helmat olisivat olleet tiellä."

Mikä voimistelussa sitten vetoaa? "Tässä pitää haluta olla esillä ja esiintyä. Tärkeintä on miten eläydyt, uppoat fiilikseen ja unohdat muun. Siksi moni pysyy mukana pitkään", Laalo-Häikiö kertoo.

Voimisteluseuroja on paljon ympäri Suomen. Niillä on liikuttamisen lisäksi myös tärkeä tehtävä, mitä ei heti tulisi ajatelleeksi. "Eräs seuramme jäsen muutti Mäntsälään muualta Suomesta. Hän ei tuntenut täältä ketään. Entisenä voimistelijana hän tuli mukaan toimintaan ja kotiutui pian", valmentaja kertoo. "Voimistelu on tapa päästä sisään kylään. Sillä kylähän tämä Mäntsäläkin tavallaan on. Harrastukset ylipäätään ovat tärkeä osa verkostoitumista. Löydät samanhenkistä porukkaa ja pääset mukaan paljon nopeammin kuin muuten ehkä tapahtuisi."

Salissa musiikki soi ja liike virtaa vahvana. Soturit jatkavat kaupungin raken­tamista.

Tanssillisen voimistelun valta­kunnallinen kilpailu Jyväskylässä 4.5.2019.