Vaiettu rakkaustarina vaati päästä valkokankaalle
12.8.201516:00
”Historiallista totuutta ei ole. Kirja on kirja, olen ollut uskollinen sille hahmoissa. Mutta elokuva on elokuva”, kuvaa Antti Jokinen.
Kätilö on sijoitettu tutkijamaisen tarkasti historialliseen taustaansa jatkosodan ja Lapin sodan vaiheista. Se on kuitenkin Katja Ketun samannimisen romaanin tavoin kuvitteellinen tarina ihmisistä, joiden vaiheista ei ole täyttä varmuutta.
Jokinen ei pystynyt vastustamaan romaania, vaikka hän oli sen ilmestyessä juuri viimeistelemässä niin ikään toiseen maailmansotaan ja ”idän arkkiviholliseen” liittyvää Puhdistusta. Rakkaustarina vaati päästä esiin.
Jokista kiehtoivat romaanin esiin nostamat vaietut ilmiöt. Ne ovat tärkeitä, koska ne myös yhdistävät suomalaiset Euroopan historiaan.
Niin paljon kuin Lapin sodasta on kirjoitettu, osoittautui, että tuotantoryhmässä muillakin kuin 1980-luvulla koulunsa käyneellä ohjaajalla oli puutteelliset tiedot suomalaisten ja saksalaisten yhteistyöstä.
Suomalaisia työskenteli Titovkan kaltaisilla työleireillä päähenkilön Helena Alatalon (Krista Kosonen) tavoin vapaaehtoisina, osa heistä sai työstään palkkaakin.
”Kun elokuvasuunnitelma julkaistiin, sain kymmeniä yhteydenottoja. Viestinä oli, pitääkö näitä enää penkoa. Ryti teki sitä ja Mannerheim tätä. Eikö ne ole jo näytetty?”
”Mutta ei Helenaa ja hänen ottoveljeään Näkkälän Jounia (Pirkka-Pekka Petelius) kiinnostaneet poliittiset päätökset vaan se, että sodassa voi lähteä henki.”
Elokuva keskittyy siis ihmisiin sodan keskellä. Kyliin jäivät lähinnä vanhukset, lapset ja nuoret naiset sekä maatiloja pyörittävät emännät.
Työryhmälle oli Jokisen mukaan alusta asti vahvana mielessä myös toinen ilmiö, josta he kokivat suomalaisten edelleen enemmän vaikenevan kuin puhuvan. Rakkaus.
”Kaikki nuoret miehet ovat poissa monta vuotta. Tytöt varttuivat sinä aikana 16–17-vuotiaista kaksikymppisiksi. On luonnollista, että suhteita syntyi, kun Lapissa ympärillä oli saksalaisia nuoria sotilaita ja myös venäläisiä vankeja.”
”Sotalapsia ja saksalaisten kanssa suhteessa olleita naisia on astunut julkisuuteen aika harvoin. Se on ehkä vieläkin osaksi häpeällinen asia.”
Nopeasti puhuva ohjaaja pitää tauon.
”Minä en näe siinä mitään häpeällistä.”
Käsikirjoitusta tehdessään Jokinen sovelsi itselleen tyypillistä, mutta alalla harvinaista toimintamallia. Hän kirjoitti tarkan henkilökuvan pääroolien lisäksi myös kaikille muille tarinan keskeisille henkilöille.
Kun näyttelijät oli valittu, hahmot kirjoitettiin vielä uudelleen. Lopulliset tarinankaaret jäsentyivät tekijöidensä ympärille vasta kuvatessa.
”Elokuvassa ei ole pahoja ihmisiä. Gödelkin oli sairastunut sotaan. Hänellä oli posttraumaattinen stressi ja huono omatunto siitä, mitä kaikkea oli tullut tehtyä.”
Helenan rakastettu Johannes Angelhurst (Lauri Tilkanen) ja Titovkan leirin komentaja Herman Gödel (Tommi Korpela) eivät olleet ainoita. Saksa lähetti Lappiin monia henkisesti pahoinvoivia saksalaissotilaita – siis sellaisia, jotka eivät enää kelvanneet vaativimpina pidetyille rintamille.
Kätilö-romaani sai ilmestyessään kiitosta juuri huolellisesta historiakirjoituksesta. Jokinen sai käyttöönsä Katja Ketun runsaat tausta-aineistot. Lisäksi hän luki kymmeniä kirjoja ja vieraili muun muassa Berliinissä, jossa on useita natsien historiasta kertovia museoita.
Perusteellinen työ toi esiin myös muita vaiettuja aiheita.
”Silloin oli sodastakieltäytyjiä ja pasifistisia sotilaita, jotka koettivat puolustaa maata ilman aseita.”
”Rehellisesti sanottuna alkaa kuitenkin 40-luku riittää. Erittäin aktiivisesti yritän nyt välttää toiseen maailmansotaan liittyviä aiheita – ainakin muutaman elokuvan verran”, Jokinen naurahtaa.
Kätilö saa ensi-iltansa 4. syyskuuta. Katja Ketun toinen Lapin historiaan kiinnittyvä romaani Yöperhonen ilmestyy lähiviikkoina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
