Välillä kannattaa repsahtaa

Söimme vappuna perinteisiä picnic-eväitä: rasvassa paistettuja munkkeja, nakkeja, juustoja ja suklaakakkua.

Puhe kääntyi syödessä elintapoihin ja ravintoarvoihin. Emme syöneetkään enää herkkuja, vaan kovaa rasvaa, valkoisia jauhoja, aivan liikaa sokeria ja punaisen lihan pahoja proteiineja.

Nautintoa varjosti tietoisuus kaloreista ja kiloista, vähän kuin syödessä olisi tehty syntiä.

Ruuasta on tullut hyvinvoivan yhteiskunnan suurimpia uhkia. Kaikki tietävät, että rasvainen ruoka tukkii suonia, suola nostaa verenpainetta. Sokeri kasvattaa vyötärönympärystä ja entisestään paisuvia terveysmenoja.

Ruoka ei ole enää vain ravintoa, joka täyttää kurnivan vatsan. Se ei ole vain makunystyröitä hyväilevä elämys.

Suositusten mukaan lautaselle päätyvän pöperön tulisi olla yhtä aikaa rasvatonta, suolatonta, vähähiilihydraattista, lisäaineetonta ja sokeritonta.

Maku jää herkästi sivuosaan.

Liika proteiinikin on pahaksi, sillä se aiheuttaa syöpää. Kananmuna on tutkimuksesta riippuen hyvä proteiinin lähde tai vaarallinen kolesterolin nostattaja.

Kahvi pitää pirteänä, mutta nostaa verenpainetta. Saattaa se ehkäistä alzheimerin taudin puhkeamista, mutta myös lisätä riskiä osteoporoosiin.

Tietoa riittää ravintoaineiden vaaroista ja hyödyistä. Kun kaiken voi mitata, maalaisjärki ei enää riitä kertomaan mitä suuhun kannattaa pistää.

Sama pätee liikkumiseen. Enää ei riitä, että liikkuu kun se on kivaa tai se vie paikasta toiseen.

Hyöty pitää pystyä mittamaalla osoittamaan. Kolme kertaa viikossa suoritettu hikiliikuntakin on ehditty tuomita hyödyttömäksi, ja istumatyö on todistettu tutkimuksissa hengenvaaralliseksi.

Nyt pitäisi pysyä liikkeessä pitkin päivää, koko ajan. Jokainen sekunti paikallaan istuen vie lähemmäs kuolemaa, liikkumattomuus tappaa, otsikot varoittavat.

Terveys ei ole enää vain sitä, ettei ole sairas. Nyt pitää tietää mikä on oma rasvaprosentti, painoindeksi, maksimisyke, kolesteroli ja verenpaine.

Teknologia on tehnyt itsensä mittaamisesta trendin. Aktiivisuusranneke kirjaa päivän askeleet, älypuhelimen sovellus kertoo riittävän rem-unen määrän. Kalorilaskuri ja personal trainer päättää illallisesta.

Kehoa ei ole tarpeen kuunnella, kun mittari tietää ihmismieltä paremmin, mikä tuo hyvän olon.

Harmi, ettei mikään ranneke tai sovellus pysty mittaamaan rennon yhdessäolon ja maukkaan ruuan tuomaa mielihyvää.

Sellaista sovellusta ei taida olla, joka kehottaisi avaamaan kuohuviinin ystävien kesken tai kokeilemaan uutta jälkiruokareseptiä.

Elämää rytmittävät askeleet, tunnit, sentit ja kilot. Syömisestä, liikkumisesta, työn tekemisestä – elämästä – on tullut mitattava suoritus.

Vaikka mittarit vilkkuivat vappuna punaista, arvelen, että munkit ja kuohuviini, ystävät ja nauru, vaikuttivat terveyteen kuin vihreä tee tai omegakolmonen.

Repsahdus säännöllisin väliajoin, sopivassa määrin nautittuna takaa että myös mieli saa ravintoa.  Rentoutuneena jaksaa kuulostella kehon ääntä myös ilman älylaitteita.