
Kevään tomaattitarha
Tomaatit koulitaan omiin ruukkuihin, kun ensimmäiset kasvulehdet ovat kasvaneet esiin sirkkalehtien keskeltä.
Ulkona tai kasvihuoneessa mahtuu kasvamaan 2-3 tomaattia neliöllä. Liian tiheässä taimet varjostavat toisiaan ja sadontuotto kärsii.
Itse kasvattamalla pääsee käsiksi koko tomaattilajikkeiden kirjoon. Kokeile vaikkapa raidallisia tai mustia tomaatteja.Kesän runsas sato odottaa jo kylväjäänsä. Tomaatti on yhtä aikaa vanha tuttu sekä uusi ja erilainen. Rehevä herkku pärjää myös avomaalla ja ruukuissa.
Tomaatti (Solanum lycopersicum) on kasvitarhan väripilkku, josta kotioloissakin voi saada yllin kyllin satoa. Omien tomaattien kasvattamisesta on viime vuosina tullut yhä suositumpi harrastus. Samalla tomaattien kasvatus on kuin balsamia kevään odotukseen, sillä taimet on saatettava kasvuun jo maaliskuussa.
Toisin kuin punajuuria ja tilliä, näkee tomaatteja nyt myös perinteisen kasvimaan ulkopuolella. Niitä kasvatetaan paitsi parvekkeilla, myös portaiden pielissä, ulkoterasseilla ja koristekasvien rinnalla pihan ruukkutarhassa.
Uusiin kasvatustapoihin ovat omiaan etenkin patiolajikkeet, jotka tulevat tuskin puolta metriä korkeammiksi ja näyttävät ruukuissaan kuin pieniltä, veikeiltä kääpiöiltä. Omassa tomaattitarhassa voi hyvinkin kasvattaa yli kymmentä erilaista tomaattia naposteltavista kirsikkatomaateista aina mahtaviin pihvitomaatteihin saakka.
Tomaatit kylvetään taimi- ja kylvömultaan ensin hajakylvönä, josta pienet taimet erotetaan muutaman viikon kuluttua kasvamaan omiin ruukkuihinsa. Siemenet itävät hanakasti ja säilyttävät itämiskykynsä pitkään, joten siemenpussista riittää usein kylvettävää useammalle vuodelle.
Kasvatukseen varataan aurinkoinen ikkuna, jossa taimet venyvät mittaa lähes silmissä. Ne on hyvä koulia vielä kertaalleen entistä syvempiin ruukkuihin, jolloin hontelot varret vahvistuvat.
Lopullisille kasvupaikoilleen tomaatit siirretään vasta, kun maa on lämmennyt eikä hallasta enää ole vaaraa. Kasvihuoneessa kasvatukseen voi päästä käsiksi jo toukokuussa.
Säde Aarlahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
