Uluru, toiselta nimeltään Ayers Rock, on aboriginaalien pyhä vuori keskellä erämaata. Lento Sydneystä sinne kestää viisi tuntia.
Maailman äärissä hitautta hakemassa
Eeva-Kaisa Lahti, Aino-Leena Lumpus ja Pirjo Ristola halusivat nähdä Three sisters-kukkulat.
Katoomban Blue Mountains-näköalat tekivät vaikutuksen.
Eeva-Kaisa pysytteli kaukana lehmien lypsämisestä, mutta kerran hän sai porsittaa sikaa.
Helpx-tiloilla pääsi hakkaamaan halkoja.
Matka opetti Eeva-Kaisalle uudenlaista suhtautumista elämään. Emäntä haluaa mieluummin vähentää töitä kuin lisätä niitä.Emäntä Eeva-Kaisa Lahti lähti unelmiensa matkalle Australiaan. Maailman ääristä tuliaisiksi tarttui tahto hidastaa.
TEKSTI: Riitta Mustonen
KUVAT: Eeva-Kaisa Lahden arkisto
Eeva-Kaisa Lahti rohkaisi viime toukokuussa Maaseudun Tulevaisuuden yleisönosastolla naisia toteuttamaan omia unelmiaan: ”Asiat järjestyvät, kun niille antaa mahdollisuuden, ja lypsykarjatilan emäntäkin voi päästä vapaalle.”
Puoli vuotta oman irtiottonsa jälkeen Eeva-Kaisa istuu Tervolassa oman pirtin pöydän ääressä ja miettii, mitä maailmanympärysmatkalta tarttui mukaan.
”Huolettomuus. Australialaisten ’no worries’ -meininki oli niin mahtavaa. Se pitäisi saada toteen täälläkin. Ja se on selvää, että enää en halua tehdä niin paljon töitä kuin olen tehnyt. Elämässä pitää olla joustoa.”
”Olen mennyt 50 vuotta niin lujaa, että nyt on aika hidastaa. Haluan kuulostella itseäni. Jos tänään ei haluta siivota, niin odotan vaikka ensi kesään, ehtiihän sittenkin.”
Eeva-Kaisa tunnustaa, että ulkopuolelta tulevat vaatimukset ovat kiristäneet niin, ettei elämä ole läheskään aina ollut oman näköistä. Kauempaa sen huomasi selvemmin.
Kuinka kauas piti mennä, että näki lähelle?
Unien Australia
Eeva-Kaisa ja Ismo Lahti ovat viljelleet Ismon sukutilaa Kemijoen varressa Tervolassa vuodesta 1995. Perheessä on neljä lasta, jotka syntyivät viiden vuoden sisällä 1990-luvulla.
Navetassa ammuu parikymmentä lypsävää, ja ne ovat pääosin emännän hoidossa. Isäntä tekee peltotyöt ja hoitaa metsät. Appivanhemmat asuvat naapurissa.
Siinä elämän raamit. ”Päiväni ovat täyttyneet velvoitetöistä, eikä aikaa luovalle toiminnalle ole jäänyt”, Eeva-Kaisa kirjoitti.
Nuorena emäntänä Eeva-Kaisa näki toistuvasti unta, että hän on Australiassa eikä osaa englantia.
”Ajattelin, että ei helkutti, osaanhan minä englantia. Siskon kanssa päätettiin, että kun täytetään 50, niin lähdetään Australiaan. Ne unet loppuivat siihen päätökseen.”
Päätös vie eteenpäin
Eeva-Kaisa piti nelikymppisjuhlatkin sillä ajatuksella, ettei sitten viiskymppisissä ole kotona juhlimassa. Ja alkoi kerätä matkakassaa ternimaidon myynnistä ja muusta ylimääräisestä.
”Sitten iski ajatus, että eihän sitä tiiä, elääkö enää viiskymppisenä, ja niin aloin käytellä rahoja muihin matkoihin.”
Pari vuotta sitten ajatus Australiasta alkoi kutkuttaa uudestaan – mutta mistä rahat?
Yllättäen Eeva-Kaisalle tarjoutui työtä kunnan liikuntaprojektissa. Siitä saaduilla rahoilla hän maksoi kaikki lennot.
”Kun päättää jotakin, on ihmeellistä, miten asiat rupeavat menemään siihen suuntaan!”
Mutta miten emäntä voi jättää lehmät ja äiti lapset kolmeksi kuukaudeksi?
Lomittaja omasta takaa
Lahden lapsista vanhin, Janne, on 21-vuotias. Eeva-Kaisan matkan ajankohdan sanelikin se, että Jannella oli sopivasti aikaa armeijan jälkeen lomittaa äitiä.
”Janne sanoi heti, että kyllä mä voin tän sulle tehdä. Hän lypsi, laittoi ruuat, pesi pyykit. Ilman Jannea matka ei olisi onnistunut”, Eeva-Kaisa kiittää.
Essi, 20, on au pairina Hollannissa, joten Ismo, Janne ja ”pienet pojat” Heikki, 18, ja Teemu, 16, saivat pärjätä miessakissa. Ja hyvin pärjäsivät.
Eeva-Kaisa valmisteli kaiken ennakkoon. Hän valokuvasi lypsyn vaiheet ja koneet, laminoi kuvat ja vei navetalle. Siemensi lehmät. Opasti Jannen nautarekisterin ja tarkkailutietojen ylläpitoon ja pankkiohjelmien käyttöön.
”Nyt on niin hyvät ohjeet, että voi tulla kuka vaan lomittamaan”, emäntä naurahtaa.
Halpaa majoitusta
Lento Singaporen kautta Melbourneen lähti 25. helmikuuta ja kesti 24 tuntia. Koneeseen nousivat Eeva-Kaisa ja Aikku-sisko eli Aino-Leena Lumpus sekä Pirjo-ystävä, joka oli myös aina haaveillut Australiasta.
Pirjo palasi kolmen ja Aikku kuuden viikon jälkeen, mutta Eeva-Kaisan paluulippu oli varattu kolmen kuukauden päähän äitienpäiväksi.
”Lähtiessä oli sellainen olo, että lennot ja majapaikat pitää olla etukäteen selvillä. Nyt jättäisin paljon enemmän Herran haltuun. Perillä asiat kyllä järjestyvät.”
Lennot ja muu liikkuminen sekä majoitus maksoivat noin 3 000 euroa. Majapaikoiksi naiset valitsivat halpoja nuorisomajoja, ja loppuajan Eeva-Kaisa vietti Helpx-paikoissa eli kodeissa tai maatiloilla, joissa saa ruuan ja yösijan, kun tekee vähän hommia.
”Etsin kohteita, missä ei ole pakko tehdä paljon töitä. Leikkasin ruohoa ja tein puutarhatöitä, tiskasin, siivoilin. Tutustuin ihmisiin, heidän tapaansa elää ja ajatella, ja luontoon.”
”Viimeinen paikka oli taivaassa päätetty. Puuhien lomassa keskustelin isäntäpariskunnan kanssa ja sain vinkkejä elämäni solmuihin. Olin siellä kuusi päivää, oli aikaa kuunnella, mitä sanotaan. Sain voimia.”
Eeva-Kaisa epäröi etukäteen, huolitaanko viiskymppistä enää töihin. Mutta hän sai huomata, että ahkera emäntä onkin kuumaa kamaa. Siinä missä nuoret kyllästyivät parin tunnin tiskivuoron jälkeen, Eeva-Kaisa vain nautti. Ei tarvinnut miettiä laskujen maksua tai muuta pakollista, teki vain, mitä käskettiin.
Kielitaito riitti hyvin
Eeva-Kaisa oli käyttänyt englantia viimeksi kolmekymmentä vuotta sitten, ja häntä jännitti vähän, miten pärjää yksikseen. Matkalla selvisi, että hänellähän on huippuhyvä englanti verrattuna moneen muuhun.
”Mutta tajusin myös, etten voisi elää ilman suomen kieltä. En jaksa koko ajan ponnistella kielen kanssa. Enkä voisi elää ilman kunnon talvea.”
Elämä Australiassa näytti paitsi rennolta ja onnelliselta, myös vähän köyhältä. ”Monet talot olivat kuin hollitalleja, lämmityksenä vain peltinen laatikko, josta oli suora hormi pihalle. Aamulla piti ensimmäiseksi vetää toppatakki niskaan ja pipo päähän, kun lämpö oli melkein nollassa. Mentiin talvea kohti.”
Toisaalta maassa on meikäläisittäin jatkuva kesä. On suurempi ongelma saada talot viilennetyksi, kun enimmän aikaa on liian kuuma.
Eeva-Kaisa ja Aikku lennähtivät pariksi viikoksi myös Uuteen-Seelantiin, missä silmään pisti voimaperäinen maatalous.
Auton ikkunasta Eeva-Kaisa havahtui valtaviin lehmälaumoihin ja etsi katseellaan navettaa, kunnes tajusi, ettei sellaista tarvita. Pelkkä lypsyasema riittää.
Uudessa-Seelannissa Eeva-Kaisaan tekivät suuren vaikutuksen maorit. Alkuperäiskansa on säilyttänyt kielensä ja kulttuurinsa ja avautunut yhteiskuntaan jopa niin, että lähes kaikki uusseelantilaiset lapset opiskelevat maorin kieltä.
Leijuntaa vielä kotona
Kolmen kuukauden reissu oli täydellinen irtiotto arjesta. Kotiin sai yhteyden skypen ja facebookin avulla – silloin kun yhteys toimi – eikä Eeva-Kaisalla ollut ikävä, olihan paluupäivä tiedossa.
Aviomies vähän nikotteli vaimon matkahaluille, mutta lapset rohkaisivat, että aikuinen ihminen saa itse päättää.
Reissun aikana pojat oppivat lypsämään ja saattavat nyt tulla navettaan äidin avuksi.
”Minä olin tosi onnellinen sen yksitoista viikkoa. Elin kuin usvassa. Matkan jälkeen oli pönttö sekaisin, ja leijuin kolme viikkoa.”
Eeva-Kaisa on jälleen alkanut nähdä unia Australiasta, tällä kertaa painajaisia. ”Lentomatka sinne oli uuvuttava. Unessa olen taas menossa Australiaan ja ihmettelen, miten olen niin sekaisin, että olen mennyt ostamaan lennot.”
Eeva-Kaisa kannustaa muitakin kuulostelemaan omia unelmiaan ja toteuttamaan niitä. Hän sanoo itse olleensa liiankin kiltti ja luopuneensa omista haaveista, ettei toisille tulisi paha mieli.
”Pitää sietää sitä, että joku vähän pahoittaa mieltänsäkin, kun oma hyvinvointi on kyseessä. Mutta vastuullinen pitää olla.”
www.helpx.net
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
