Juhlitaan kulttuuria!

Parin päivän päästä on suomalaisen kulttuurin päivä, Kalevalan päivä.

Vuosi sitten päivää ryhdyttiin juhlimaan myös suomalaisen ruokakulttuurin päivänä ja rukiin päivänä, kansallisruuaksi valitun ruisleivän siivittämänä.

Kalevalan päivä on juhlintapuolella jäänyt hiukan sivuraiteille. Viikkoa ennen varsinaista juhlapäivää ei esimerkiksi nettihaku tuota kovin runsaasti tuloksia siitä, että suomalaista kulttuuria tai ruokakulttuuriakaan juhlistettaisiin mitenkään erityisesti.

Päivä on virallinen liputuspäivä, mutta melkein siihen juhlinta jääkin, kun asiaa katsoo tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Paikallisia juhlia on joitakin eri puolilla maata ja Suomen Kulttuurirahastolla perinteinen vuosijuhlansa Kalevalan päivän aattona.

Jossain nettikeskustelussa huomasin jopa maininnan, että Kalevalan päivän voisi vallan hyvin poistaa virallisista liputuspäivistä, niin syrjään sen merkitys on jäänyt.

Ei kai nyt sentään? Niinkö pitkälle kansalaiset on vierotettu kansalliseepoksestamme, ja siinä sivussa suomalaisen kulttuurin juurista?

Kulttuuri on joka vuosi vähintään yhden juhlapäivän arvoinen asia. Varsinkin, kun vietämme vuotta 2018 EU:n nimeämänä kulttuuriperinnön eurooppalaisena teemavuotena.

Sen teemaksi on otettu "Kun mennyt kohtaa tulevan". Siinä se on: meidän pitää selkeämmin nähdä, millainen on menneisyytemme ja miten se edelleen vaikuttaa. Ymmärryksessä auttavat Kalevala ja Kanteletar, mutta ennen muuta siinä auttavat Suomen kansan vanhat runot.

Täällä Pohjolan perukoilla kirjoitettu historia on ohuenlaista, mutta kansan suussa ihmiseltä toiselle välittynyt kertomarunous on sitäkin rikkaampaa.

Suomen kansan vanhoihin runoihin kootuista runoista ja runokatkelmista välittyy, millaisia asioita esi-isämme täällä ovat kohdanneet. Vanhimmat viitteet vievät hyvin varhaisiin aikoihin, mutta tuskin kuitenkaan ihan sinne asti, kun esi-isät valtasivat jäältä vapautuneita maita.

Arvokkaaseen runolliseen perintöömme pääsevät nykyisinä digitaalisina aikoina käsiksi muutkin kuin tutkijat. Tarvitsee vain näpytellä hakukoneeseen sanat "Suomen kansan vanhat runot", ja eteen avautuu valtava aineisto.

Siellä on edustettuna koko elämisen kirjo: tulen synnystä taudin tutkimiseen tai viinan keitosta jäniksen metsästykseen.

Kulttuuriperinnön nimikkovuonna halutaan kannustaa ihmisiä tutustumaan Euroopan moninaiseen kulttuuriperintöön ja pohtimaan sen merkitystä omassa arjessa. Tavoitteena on myös nostaa kulttuuriperinnön taloudellisia mahdollisuuksia.

Meidän pitää nähdä, millaiset mahtavat mahdollisuudet piilevät esi-isiemme kertomuksissa. Niitä voi hyödyntää niin matkailun tukena kuin vaikka pelien suunnittelussa.

Ehkä Kalevalaa tuli sen varhaisina vuosikymmeninä kansalle yliannosteltua, niin läpitunkevasti se vaikutti kirjallisuudesta kuvataiteeseen ja musiikkiin. Jälkikäteen katsottuna se oli hyvin onnistuneesti valjastettu kansallisen itsetunnon kohottajaksi ja tukemaan itsenäistymispyrkimyksiä.

Varsin kylmänä pakkaspäivänä tätä kirjoittaessani vanhat runot pistävät miettimään niitä kamppailuita, joista Pohjan perukoille asettuneet esi-isämme selviytyivät. Ehkä runollisella menneisyydellämme on jotakin annettavaa meille myös tänään. Ellei muuta, niin henkistä tukea.