Lipposen virhe oli viedä Suomi euroon
Emerituspäätoimittaja Risto Uimonen kertoi varsin arvostavasti Paavo Lipposen toiminnasta pääministerinä (MT 30.9.). Lipponen kuuluu Uimosen mielipiteen mukaan kolmen pääministerin joukkoon, jotka ovat ylitse muiden.
Miten on? Katsotaan hieman tosiasioita. Lipponen sai uransa alkuvaiheessa talouden voimakkaaseen kasvuun ja sitä edellyttävät toimet olivat merkittäviä. Työllisyys parani ja elintaso nousi.
Sitten on toisenlainen Lipponen. hän oli johtavana tekijänä, kun tehtiin eläkkeisiin indeksileikkuri. Eläkkeet kehittyivät hitaammin kuin palkkatulot. Eläkeläisten köyhyys on kasvanut tuntuvasti. Vielä suuremman kielteisen virheen Lipponen teki, kun vei meidät euroon.
Olen useamman vuoden seurannut meidän ja toisten maiden taloudellisia tilastoja. Ne ovat karua luettavaa meidän osalta. Suomi on selvästi Pohjoismaiden köyhin maa. Meidän työllisyysaste on useita prosentteja pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Valtio on järkyttävästi velkaantunut, lähes sata miljardia euroa. Ruotsin valtio on lähes velaton. Muissa Pohjoismaissa kansantulo asukasta kohti on tuntuvasti suurempi. Suomalaisten elintaso on Pohjoismaiden matalin.
EU:n ja lähinnä euron aikana olemme menettäneet runsaat satatuhatta työpaikkaa. Se on niin armoton isku, ettei meidän kansantalous ole siitä toipunut. Meillä oli 6–7 vuotta lähes pysähdyksissä kansantalous. Ruotsissa kasvu oli eräänä vuona neljä prosenttia, mutta Ruotsi ei olekaan eurossa.
Mikä ero meillä ja Ruotsilla on? Kun euro vahvistuu voimakkaasti, me menetämme vientiä kustannuskriisin kautta. Ruotsi kelluttaa kruunua ja vie ne Suomen menettämät markkinat. Että silleen.
Eläkkeellä olevat median edustajat voivat puhua mitä tahansa, mutta totuus on tilastoissa. Toivoisin, että ihmiset paneutuisivat enemmän tilastoihin.
Vuosien tilastoja tutkimalla ja ajattelemalla olen tullut siihen tulokseen, ettei kukaan meidän pääministereistä ole tehnyt yksittäisessä talouspoliittisessa ratkaisussa niin suurta vahinkoa kansakunnalleen kuin Lipponen teki, kun vei meidät euroon.
Se päätös on korjaamaton. Se merkitsee Suomen kansalle suuria ongelmia ja köyhyyttä.
Pekka Puranen
Lapinjärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
