Tervetuloa Mikkeliin, mutta älä astu paskaan!
Se, mikä menee suusta sisään, tulee toisesta päästä ulos.17.8.201802:00
Mikkelin kaupunki mainostaa puhdasta Saimaata muun muassa koko sivun ilmoituksilla Helsingin Sanomissa mutta laiminlyö pienet asiat, jotka edistäisivät matkailua ja antaisivat hyvän kuvan Suomen puhtaasta luonnosta.
Kun Lappeenrannan suunnasta – mistä useimmat venäläiset turistitkin tulevat – tulee Mikkelin kaupunkiin, ensimmäinen pysähdys on usein Kiesilän levähdyspaikalla. Siellä on kaunis näkymä Kuolimolle, parkkipaikka ja katokset ruokailuun ja tulipaikkakin makkaran grillaajille. Vieressä virtaa kirkasvetinen Kiesilänjoki, jonka vettä voisi vaikka juoda. Mutta astupa pari askelta syrjemmälle: paperia, roskaa – ja ihmispaskaa!
Aikaisemmin, kun alue oli Suomenniemen kunnan hoidossa, paikalla oli käymälä. Sen ja koko alueen huollosta oli sovittu niin, että joku kävi ajoittain tarkistamassa ja siistimässä paikat ja toi vessapaperia käymälään.
Se maksoi Suomenniemen kunnalle muutaman satasen kesässä, mutta paikka, jossa moni ensi kertaa tutustui kunnan palveluihin, antoi käkikunnasta hyvän kuvan!
Kun Suomenniemi liitettiin Mikkeliin, ensi töiksi viranomaiset kuskasivat vessan pois. Katoksissa näkee säännöllisesti ruokailijoita. Hiukankin ihmisen fysiologiaa tunteva tietää, että se, mikä menee suusta sisään, tulee toisesta päästä ulos.
Ja kun muuta mahdollisuutta ei ole, tarpeet tehdään pensaiden väliin, aikaisemmin paikalla olleiden tuotteita väistellen.
Ei Mikkeli ole suinkaan ainoa paikkakunta tai yhteisö, joka rakentaa kulissimaisen komeata julkisivua, mutta antaa takapihojen olla rappiolla.
Ei se, että levähdyspaikat tai jätteiden keräyspaikat ovat sotkuisia, ole pelkästään käyttäjien vika. Se kertoo myös riittämättömästä hoidosta. Ensimmäisen roskan heittäminen on useimmille vaikeata, mutta entisten päälle voi hyvin heittää lisää.
Kerran kesässä siivoaminen ei riitä, vaan tällaisia paikkoja pitää hoitaa ja siistiä jatkuvasti.
Kyllä Mikkelin puisto- osaston työntekijät senkin tietävät. Mikkelin keskustan puistot ovat hyvin hoidettuja, mutta Kiesilään on kaupungista puolensataa kilometriä. Kalliiksihan se tulisi ajattaa sinne viikoittain joku paikkoja tarkistamaan.
Kiesilän tapauksessa ratkaisu olisi helppo: toisi alueelle käymälän ja sopisi alueen valvonnasta ja hoidosta jonkun paikallisen asukkaan kanssa.
Homma sopisi hyvin vaikkapa jollekulle 4H-kerholaiselle sivuhommaksi tai mökkitalkkarille, joka mainostaa palvelujaan Kuolimon rantojen kesäasukkaille. Paikallisen tekemänä hommaan ei kuluisi rahaa senkään vertaa kuin kaupungin puistotyöntekijän viikottaisiin automatkoihin.
Kiesilä on hyvä esimerkki paristakin suuremmasta ongelmasta.
Ensinnäkin mikä on kaukana, on poissa päättäjien silmistä. Tämä korostuu ikävällä tavalla kuntaliitosten yhteydessä.
Toiseksi rahaa on helppo saada rakennushankkeisiin, mutta kas kummaa – se ei enää riitäkään kohteen ylläpitoon.
Tämä koskee yhtä lailla pieniä kohteita kuin suuriakin hankkeita. Suurella innolla, usein puoliksi talkootöinä tai ulkopuolisen rahoituksen turvin rakennetaan retkeilyreittejä, luontopolkuja, levähdyspaikkoja, laavuja ja matkailukohteiden opastustauluja, mutta raha ei sitten riitäkään niitten ylläpitoon.
Näin voi käydä miljoonasijoitustenkin kanssa. Metsähallitus on joutunut rahapulassaan sulkemaan hulppeita opastuskeskuksia, muun muassa Kasnäsin Sinisimpukan ja Rantasalmella olevan Järviluonnon opastuskeskuksen.
No, onhan ainakin Itämerta ja Saimaata kohdeltu tasapuolisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
