Lukijalta: Nuorista yrittäjistä elinvoimaa kuntiin
Asuinpaikkakunnasta riippumatta jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa ja kokeilla myös yrittäjyyttä turvallisessa ympäristössä.
Kirjoittajat muistuttavat, että 4H-yrittäjyys tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen.Nuoret yrittäjät luovat elinvoimaa kuntiin täydentämällä kuntien palveluverkostoa ja innostamalla omalla esimerkillään muita nuoria yrittäjyyteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on vuosien varrella vahvistunut.
Trendi näkyy myös 4H-järjestön edistämässä nuorten omaehtoisessa yritystoiminnassa. Vuosien 2019–2024 välillä 4H-yrittäjien määrä on kasvanut yli 60 prosenttia. 4H-yrityksiä toimii aktiivisesti tällä hetkellä lähes 2 500. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on vuositasolla yli 3,7 miljoonaa euroa.
4H-yritysten toiminta ulottuu usein kuntarajojen ulkopuolelle, sillä nuoret rakentavat laajalle leviäviä verkostoja. Lisäksi nuoret toimivat paikallisten yritysten alihankkijoina ja tuottavat palveluja alueen kolmannen sektorin toimijoille. Yritysten tuotteet ja palvelut houkuttelevat kuntaan uusia kävijöitä.
Nuorten yrittäjyyden ja kuntien elinvoiman yhteyttä on tutkittu LUT-yliopiston ja 4H:n yhteisessä tutkimushankkeessa. Kuntatoimijoille tutkimushanke on tuottanut selkeän viestin: kiinnittäkää huomiota nuorten paikallisiin yrityksiin. Nuorten yrittäjyydellä on keskeinen merkitys Suomelle ja kuntien elinvoimalle, ei vain tulevaisuudessa vaan myös tässä hetkessä.
Yrittäjyys vahvistaa nuoren kokemusta oman kotikunnan yhteisöön kuulumisesta ja tämä voi olla merkittävä pito- ja vetovoimatekijä. Asuinpaikkakunnasta riippumatta jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa ja kokeilla myös yrittäjyyttä turvallisessa ympäristössä. Meidän tulee edistää nuorten mahdollisuuksia tutustua työelämään ja yrittäjyyteen. Tähän 4H-yrittäjyys tarjoaa konkreettisen mallin.
Anu Raappana
tutkija
LUT-yliopisto
Marjaana Liukko
järjestöjohtaja
Suomen 4H-liitto
Timo Reina
varatoimitusjohtaja
Suomen Kuntaliitto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


