Odotuksen odotus

Mielipide

22.10.201802:00

Kolumni

Suvi Jylhänlehto

Oletko joskus nähnyt elokuvan tai mainoksen tai lukenut kirjan, jossa nainen tekee negatiivisen raskaustestin?

Raskauden yrittäminen on hämmentävä elämänvaihe. Siihen ei osaa varautua, koska siitä niin harvoin puhutaan.

Odotuksen odotus on henkisesti raastavaa. Raskaustestiin voi piirtyä toivotut kaksi viivaa kahden viikon tai kahden vuoden päästä. Tai sitten vuodet vierivät, eikä lapsi anna kuulua itsestään.

Lapsettomuus on monelle siihenastisen elämän suurin kriisi. Epäonnistuminen niinkin luonnollisessa asiassa kuin lisääntyminen aiheuttaa valtavaa surua ja ahdistusta.

Surutyötä on hankala tehdä, koska toivo herää joka kuukausi. Toivo, pelko ja pettymys vuorottelevat.

Täysikuu irvistää taivaalla. Ei ollut vieläkään meidän vuoromme.

Vauvahaaveet valuvat verenä vessanpönttöön.

Ilman ehkäisyä raskaus alkaa keskimäärin 20 prosentin todennäköisyydellä kuukautiskiertoa kohti. Alkaneista raskauksista 10–15 prosenttia menee kesken.

Jo näiden tilastojen valossa jokaista syntynyttä lasta voi pitää pienenä ihmeenä.

Noin joka viides pariskunta kärsii tahattomasta lapsettomuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki heistä jäisivät lapsettomiksi.

Moni saa lapsen keskimääräistä pidemmän odotuksen jälkeen joko luonnollisesti, hedelmöityshoitojen avulla tai adoption tai sijaisvanhemmuuden kautta.

Vuonna 2016 hedelmöityshoitojen avulla syntyi Suomessa 2 442 lasta, mikä on noin 6,5 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista.

Harva uskaltaa puhua lapsettomuudesta silloin kun se on kivuliaimmillaan.

Lapsen synnyttyä saatetaan kertoa hedelmöityshoidoista tai myöhemmin todeta, että lapsia kyllä toivottiin, muttei saatu.

Lapsettomuuden syy on yhtä usein miehessä kuin naisessa. Syy voi olla myös molemmissa tai se voi jäädä selittämättömäksi.

Biologisten syiden lisäksi lapsettomuudesta voivat kärsiä ne, joilla ei ole puolisoa tai ne, joiden puoliso ei halua lapsia.

Seksuaalikasvatus kouluissa on kovin ehkäisykeskeistä. Ehkä ehkäisyvälineiden esittelyn lomassa voisi kertoa jo nuorille, ettei raskaus välttämättä ala heti kun ehkäisyn jättää pois.

Yhteiskunnan huoli huoltosuhteesta kuuluu kyllä julkisessa keskustelussa, mutta sekin tuntuu enemmän syyllistävältä kuin kannustavalta.

Sitten aina jostain ilmestyy ilmastosaarnaaja, jonka mukaan lapsettomuus on ekoteko.

Sankarin viitta ei lämmitä. Kaiken ahdistuksen lisäksi hedelmöitysklinikan käytävällä vuoroaan odottava tuntee itsensä ilmastoterroristiksi, kun oikein väen vängällä haluaa lisääntyä.

Mielestäni lapsitoiveista saa kysyä, mutta siihen täytyy olla oikea aika ja paikka. Sukujuhlissa keskellä pikkulapsien hälinää harvoin on hyvä hetki ottaa asia puheeksi. Kipeästä ja intiimistä asiasta puhuminen vaatii rauhallisen tilan ja kuuntelijalta tilannetajua.

Lapsettoman läheisille paras vinkki on olla jakamatta neuvoja. Kuunteleminen ja läsnäolo riittävät.

Medialta toivoisin ihmetarinoiden sijaan asiallista tietoa hedelmöityshoidoista ja tahattoman lapsettomuuden tuntemuksista. Niissä ei tarvitsisi aina olla onnellista loppuhuipennusta, koska kaikki tarinat eivät pääty vauvan tuoksuun.

Minun tarinani on vielä kesken. Syli on avoin.