Karitsakoulussa
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Samoja ennakkoluuloja ravisteltiin oikein kunnolla Konneveden yläasteen kotitaloustunnilla. Opettaja oli ostanut puolikkaan luomukaritsan ja kutsunut paikalle Suomen ylimmäisen köökkineuvoksen Martti Lehtisen.
Elä anna, en minä halua maistaa, inahti emäntäystävä.
”Mutta tämä on oikein hyvää”, maanittelin.
”Het ruppee villasukka maistumaan, kun aattelenkin sitä”, hän jatkoi.
”Tämä on kotimaista luomukaritsaa”, tyynnyttelin.
”Nii, niin suomalaista. Se sano se television Aki Wahlmankin, että suomalaiset lampaat ei oo hyviä. Niitten liha on sitkasta. Pittää ostaa uusseelantilaista, sillo ei maistu villasukka”, ryhdistyi emäntä vieraan vallan lammasta ylistämään.
”Se peijoonin Pirkka-kokki!” puhisin hiljaa mielessäni.
Kaupallinen tiedote oli näköjään mennyt läpi täydellisesti. Myyttinen kuva villasukkapaistista oli jälleen sopivasti ennen pääsiäistä tehnyt ylösnousemuksensa.
Ja sitten emäntä kuitenkin maistoi pienen siivun palvattua kotimaisen luomukaritsan paistia. ”Ei uskoisi lampaaksi. Nii hyvvää on, että maistuu melekein jo synniltä”, hän sanoi ja tahtoi toisen viipaleen.
Köökkineuvos piti tarkan huolen siitä, että nuoret tajusivat käsittelevänsä suomalaista laatulihaa. Tätä huippulihaa ei ole tarjolla kaupan lihatiskissä. Syitä on monia. Yksi sanoo, ettei heidän kannata ottaa sitä myyntiin, kun luomutarkastukset myymälässä ovat niin kalliita ja byrokratia luomulihojen kanssa on muutenkin hankalaa.
Juuri kukaan oppilaista ei ollut edes maistanut aiemmin lampaanlihaa. Silti taru villasukasta pulpahti esiin samalla hetkellä kun karitsan palat purettiin ulos pahvilaatikosta.
”Ei maistu. Minä takaan teille. Siihen tarvitaan kiimasta pässiä ja nämähän ovat karitsoita”, napautti chef Lehtinen.
Huput päähän ja hihat ylös. Nyt tehtäisiin eikä meinattaisi. Lehtinen herätti korkeassa kokinhatussaan ansaittua kunnioitusta. Kohta lihat kiehuivat, ja luu oli irtoamassa lapapaistista.
”Mitä sitten tehhää näille kalvoille?” kyseli Toni.
”Ne syödään, sillä niissä on vitamiinit”, vastasi chef.
Toinen sanoo, että ostetaan, ostetaan, tosi mielellään ostetaan, kuluttajat haluavat yhä enemmän luomua. Mutta tämä puhe kuuluu vain seminaareihin ja juhlapuheisiin. Todellisuudessa tämä puhuja ei edes ajattele ostavansa muuta kuin nyt täällä seminaarissa, kun pitää ajatella luomusti.
Ja silti ystäväni Liisa Hytönen, konnevetinen lampuri, uskoo edelleen lampaankasvatukseen. Hän valvoo viikkotolkulla karitsoimisen aikana, pitää puolituntia huilia hukin jälkeen ja sitten heittää taas vitosen silmään. Suoramyynti teettää työtä, mutta tuo myös tilin, jolla peliä pyöritetään.
Vielä kurkistus kotitalousluokkaan, missä maisteltiin aamun aikana valmistuneita paisteja ja kyljyksiä. Aitoa hämmästystä aiheutti yksinkertainen, lähes vaatimaton lammaskeitto. Mikä maku! Ja ne mediumkyljykset, joista Saara unohti suolan. ”Niin hyviä”, kuului tyytyväinen mumina.
Katso resepti netistä:
www.kantrilehti.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
