Viljelijät voivat muita huonommin
Maatilayrittäjät voivat huonommin ja kokevat elämänlaatunsa heikompana kuin palkansaajat ja muut yrittäjät, selvisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten.
Tutkija Samuli Saarni arveli syyksi viljelijöiden työmäärää, taloudellisen tilanteen epävarmuutta ja riskejä. Myös puutteellisella työterveyshuollolla on vaikutusta, sillä läheskään kaikki maatilayrittäjät eivät käytä työterveyshuollon palveluja.
Tutkimukseen haastateltiin yli viittätuhatta työikäistä suomalaista vuosituhannen alussa. Viljelijöiden hyvinvointi oli huonoin kaikilla mittareilla mitattuna. Heidän elämänlaatunsa oli heikoin, samoin työkykynsä ja terveytensä.
Maanviljelijät olivat keskimäärin vanhempia kuin palkansaajat. Heillä oli myös vähemmän koulutusta ja pienemmät tulot kuin palkansaajilla ja yrittäjillä. Mutta vaikka näiden tekijöiden vaikutus otetaan huomioon, viljelijät kokivat silti elämänlaatunsa ja työkykynsä heikommaksi kuin muut.
Viljelijöillä oli erityisen paljon fyysiseen työkykyyn liittyviä ongelmia. Työkykyä arvioitiin monella mittarilla ja terveyttä testattiin 15 kysymyksellä.
Saarni pohtii, että jaksamisen ongelmat korostuvat, kun viljelijän työpaikka on samalla koti ja työyhteisö voi olla oma puoliso. Jos parisuhteessa on ongelmia, ne heijastuvat työhön ja päinvastoin. Viljelijöiden onkin erityistä syytä vaalia kodin ulkopuolisia ihmissuhteita ja yrittää pitää työ ja sosiaalinen elämä tasapainossa.
Tutkijat suosittelevat myös, että viljelijöihin kohdistettaisiin ihan omia terveysohjelmia, sillä he poikkeavat niin paljon muista yrittäjäryhmistä.
Tutkimuksen loppupäätelmä oli, että elämänlaatu on parhain terveellä, naimisissa olevalla naisella, joka ei ole maanviljelijä.
Saarni odottaa mielenkiinnolla tietoa siitä, miten viljelijöiden kokema elämänlaatu on muuttunut kymmenessä vuodessa. Tutkimus on nimittäin tarkoitus toistaa ensi vuonna.
Lähde: Saarni, S. I., Saarni, E. S and Saarni H: Quality of life, work ability and self employment: a population survey of entrepreneurs, farmers and salary earners. Artikkeli julkaistu brittiläisessä Occupational and Environmental Medicine -lehdessä 2008.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
