Sipulitilan pojasta motocross-mestariksi
Motocross on Jussi Vehviläiselle, 34, elämäntapa ja ammatti. Pärinähommat kiinnostivat jo pienenä siilinjärveläistä sipulitilan poikaa.
Monen maatilan pojan tavoin Vehviläinen oppi ajamaan traktorilla jo ennen kouluikää.
”Meillä ei ollut peltoautoja, mutta sain pienenä mopon. Ajelin sillä pitkin peltoja. Siitä tämä kaikki alkoi”, Vehviläinen muistelee hymyssä suin.
Vehviläinen ajoi ammattilaisena motocrossia kymmenen vuoden ajan. Kilpaura päättyi vuonna 2007, kun moneen otteeseen leikattu olkapää ei kestänyt ajamisen rasitusta. Viimeisellä kaudellaan Vehviläinen saavutti MM-pronssia ja Suomen mestaruuden.
Lopetettuaan kilpauransa Vehviläinen työskenteli hetken vanhempiensa tilalla, kunnes veri veti takaisin radoille. Hän tunsi, että hänellä on vielä paljon annettavaa lajille. Niinpä hän perusti JPV Racing -motocross-koulun.
Tänä kesänä Vehviläinen kiertää ympäri Suomea jo neljännen kerran motocross-koulunsa kanssa. Hän opettaa vuosittain noin neljääsataa motocrossaria ikään ja ajotaitoihin katsomatta.
Vehviläinen valmentaa myös henkilökohtaisesti muutamia SM-tason huippukuljettajia.
Motocrossia aloittelevan kannattaa Vehviläisen mukaan ensi alkuun perehtyä yleisiin pelisääntöihin ja hankkia kunnolliset ajovarusteet.
”Hyvä harrastus voi loppua alkutekijöihinsä, jos ajetaan ilman kunnollisia varusteita. Esimerkiksi ajosaappaat on oltava jalassa aina, kun noustaan pyörän selkään”, Vehviläinen muistuttaa.
Myös oikean ajotekniikan opettelu on kaiken a ja o myös harrastajalle. Sen myötä motocrossia on turvallisempi ja mukavampi harrastaa.
”Koko ajamisen ydin perustuu oikekaan ajoasentoon. Jos se ei ole kunnossa, ei motocross-pyörällä pysty ajamaan kunnollisesti.”
Vehviläinen patistaa aloittelijoita hakeutumaan lähimpään moottorikerhoon. Yksin hiekkamontulla tai pellolla päristelemällä ei kehity vaativassa lajissa.
”Kerhotoiminta on Suomessa huomattavasti aktiivisempaa kuin kymmenen vuotta sitten. Nykyisin myös maakunnissa on tarjolla motocross-toimintaa. Vielä kun sinne saataisiin lisää osaavia juniorivetäjiä”, Vehviläinen toivoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

