Vierailija Pitääkö ulkopolitiikan konsensus?

Eduskunnan äänestyspäätös maaliskuun 1. päivänä Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymisestä numeroin 184–7 kertoo vankasta yksimielisyydestä kansakunnalle tärkeässä turvallisuusasiassa.

Laajaa yksimielisyyttä nähtiin jo aiemmin F-35-hävittäjäkaupasta ja puolustusmäärärahojen nostamisesta päätettäessä. Lievää vastustusta ja epäröintiä on ollut lähinnä poliittisessa vasemmistossa.

Pyrkimys kansalliseen yhteisymmärrykseen on ohjannut Suomen sodanjälkeistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mutta on meillä ollut myös varteenotettavia toisinajattelijoita, jotka kuuluvat mielipiteen vapautta kunnioittavaan demokratiaan.

Kun YYA-sopimuksen jatkosta 20 vuodella päätettiin vuonna 1983, kolme näkyvää toisinajattelijaa Georg C. Ehrnrooth, Tuure Junnila ja Veikko Vennamo olivat hyväksymässä jatkopäätöksen eduskunnassa.

Erhnrooth sanoi hyväksyvänsä YYA-sopimuksen jatkamisen, koska hän oli vakuuttunut siitä, että ”Suomen turvallisuuspolitiikassa ei toisen maailmansodan jälkeen ole ollut toista vaihtoehtoa.” Puheenvuoroa voi pitää historiallisena.

Kävikö niin, että kun oli siirrytty Kekkosesta Koivistoon, myös suhtautuminen YYA-sopimukseen muuttui?

Suomen ulkoinen turvallisuus ei ole koskaan valmis. Keskustelu Suomen Nato-politiikasta alkaa. Puolustuspoliittisia sopimuksia värkätään Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain kesken.

Sitä mukaa kuin suurten materiaalihankintojen budjettivaikutus menee ohi vuosikymmenen puolivälin jälkeen, kysymys puolustusmäärärahojen tasosta nousee keskusteltavaksi. Nyt Suomi täyttää Nato-suosituksen kahden prosentin bkt-osuudesta. Puolustusvoimat tarvitsee lisää väkeä. Edessä on maavoimien suorituskykyjen ajantasaistaminen.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen yksimielisyys ei ole jatkossa itsestäänselvyys. En ihmettelisi toisinajattelijoiden ilmaantumista.

Nato-prosessi eduskunnassa ja puolueiden elimissä todisti, että tosiasioiden pohjalta käytävä avoin keskustelu tuo tuloksia. Parlamentaariset seurantaryhmät turvallisuuspoliittisten selontekojen tiimoilta ovat niin ikään pohjustaneet yhteisymmärrystä.

Presidentti Niinistö on tavannut säännöllisesti etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevien valiokunnan jäseniä ja eduskuntapuolueiden puheenjohtajia ajankohtaisten kysymysten merkeissä. Se on ollut omiaan vahvistamaan konsensusta.

Suomessa tapahtuu merkittävä valtiollisen vallan vaihdos aikana, jolloin maailmanpolitiikassa on meneillään arvaamaton murros. Suomi saa huhtikuun alussa uuden eduskunnan, kevään mittaan uuden hallituksen ja ensi vuoden alkupuolella uuden presidentin.

Yhteisymmärrys ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä löydetään uusienkin vallanpitäjien kesken, jos ja kun asioista keskustellaan avoimesti ja muistetaan perustuslain pykälät ja henki.

Kysymys on uskottavuudesta.