Yle on yhä eksyksissä maaseudun maailmassa
Maaseudun elämäntavassa on jotain, mitä Yle ei nyt osaa. Suhtaudutaanko Pasilassa muualla asuvien arvoihin ja elinkeinoihin yhtä arvostavasti kuin metropolin asukkaiden?Yleisradio on tehnyt Venäjän hyökkäyksen uutisoinnissa vaikuttavaa työtä. Sekä uutissivuilla, radiossa että tv:ssä tarjonta on ollut runsasta. Myös ajankohtaisohjelmat ovat perustellusti yli kuukauden keskittyneet omituisen sodan kulkuun, uhrien kokemiin raakuuksiin ja seurauksiin.
Erityisen ansiokasta on ollut Ylen kirjeenvaihtajien toiminta sekä Ukrainassa että erityisesti Moskovassa, josta suuri osa läntisistä toimittajista on lähtenyt pois.
Erkka Mikkonen ja Antti Kuronen ovat antaneet traagisille tapahtumille kasvot, joihin suomalaiset luottavat. Pakolaisten ja muiden sodan uhrien hätä on kerrottu ammattimaisesti, koskettavasti ja tehokkaasti.
Kaikesta tästä huolimatta vain 54 prosenttia suomalaisista katsoo saavansa tarpeeksi vastinetta Yle-verolle (MT 6.4.2022).
MT:n gallupin tulos herättää kysymyksiä. Vaikka Ylen resurssit kansainvälisessä uutisseurannassa ovat massiiviset verrattuna muuhun mediaan, myös MTV, iltapäivälehdet ja muut kotimaiset uutisvälineet tekevät parhaillaan hyvää työtä.
Muun muassa Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla on sodan aikana vieraillut ennätysmäärä kävijöitä. Yli 600 tuhannen lukijan viikot ovat kaltaisellemme erikoislehdelle merkittäviä.
Erityisen kiinnostava on kahtiajako pääkaupunkiseudun ja muun Suomen osalta. Kun pääkaupunkiseudulla 58 prosenttia on tyytyväisiä Ylen palveluihin ja 34 prosenttia tyytymättömiä, maaseudulla tyytyväisiä Yle-veron maksajia on 42 prosenttia ja tyytymättömiä 52 prosenttia.
Tosin maaseudulla tilanne oli viime syksynä vieläkin huonompi. Silloin tyytyväisiä oli alle kolmannes.
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) arvelee sotauutisoinnissa onnistumisen kohentaneen tilannetta myös maalla (MT 6.4.). Arvio voi hyvinkin olla oikea.
Myös puoluekannatuksen osalta tyytyväisyys Yleen vaihtelee suuresti. Tyytyväisimpiä ovat vihreiden, sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton kannattajat. Perussuomalaiset ovat kriittisimpiä. Keskusta ja kokoomus sijoittuvat vihervasemmiston ja perussuomalaisten väliin.
Erityisesti suhtautumisessa maaseutuun ja sen asukkaisiin on jotain, mitä Yle ei nyt hallitse.
MT on tehnyt tätä tutkimusta juuri omien lukijoidensa runsaan Yle-kritiikin takia muutamien vuosien ajan. Tulos on edelleen vino.
Ylen aluetoiminnassa työskentelee lähes 400 henkilöä. Määrä on kymmenkertainen verrattuna esimerkiksi MT:n toimituksen vahvuuteen.
Tekevätkö he oikeita asioita vai eikö Pasilan uutiskone erota arvokkaita sisältöjä valtakunnallisissa lähetyksissä käsiteltäviksi.
Nähdäänkö maaseudun elinkeinot ja elämäntapa Pasilassa samanarvoisina kaupunkilaisen arvopohjan kanssa?
Ovatko haastateltavat ja näkökulmat esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin säilyttämisen osalta tasapuolisia. Haastetaanko metropolin ja muiden kaupunkien maankäyttö samalla tavalla kuin maatalouden.
Annetaanko maanviljelijöille ja metsänomistajille arvo siitä, että he sitovat meidän kaikkien muidenkin hiilet vai vaaditaanko heiltä Ylen suulla muita enemmän?
Muun muassa näitä asioita MT:n lukijat pohtivat. Ehkä niitä kannattaisi pohtia myös Pasilassa.
Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






