Vihreiden ajatuksia metsästä
Vihreiden puoluevaltuuskunta on julkistanut ajatuksiaan suomalaisten metsien tulevaisuudesta. Suojelua pitäisi lisätä tasolle, joka vastaa kolminkertaista määrää Euroopan parhaisiin suojelijoihin verrattuna.
Myös puunkaataja saa taas kunnolla kynsilleen. Tavoitteissa puututaan kaikkeen metsiemme kasvu- ja tuottomääriä parantaviin toimenpiteisiin niin, että metsistämme saatu tuotto elinkeinona laskisi rajusti.
Muukin omiin raaka-aineisiimme perustuva teollisuus kuten kaivostoiminta on vaarassa. Keskeinen syömähampaamme, metsäteollisuus valuu muualle Suomesta. Kun teollisuustuotantomme hiipuu, työttömyys lisääntyy ja jo ennestään velan varassa elävä valtiontaloutemme menettää uskottavuuttaan. Korot tulevat nousemaan varmasti.
Vihreät ovat kannatustavoittelussaan unohtaneet taloutemme todellisuuden.
Tulevaisuutemme hurjat miinusmerkkiset näkymät tarvitsevat nyt politiikan oikeansuuntaista muutosta.
Matti Nikkilä
Liminka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
