Onko sentti leipää kohti rukiista liikaa

Rukiinviljelijänä on ollut surkuhupaisaa seurata keskustelua ostajien, teollisuuden ja kaupan osalta rukiista ja sen riittävyydestä. Sanallakaan ei puhuta todellisesta asiantilaan vaikuttavasta syystä, jonka kaikki tietävät mutta eivät halua sitä tunnustaa.

Taas on perustettu ties kuinka monetta kertaa ”Markkinatalouden torjuntatyöryhmä” kehittämishankkeena ja yhdistys ruista tukemaan. Sen tavoitteista ei löydy ratkaisua asiaan, vaan ainoa keino on taas vaiettu kuoliaaksi.

Kasvinjalostuksen tukeminen ei auta kuin korkeintaan kevätrukiiseen pitkällä aikavälillä. Syysrukiissa meillä on tarpeeksi hyviä lajikkeita, joilla on mahdollista tuottaa riittävä ja laadukas sato

Syy rukiiden huonoon keskisatoon on sama kuin rypsilläkin.

Osa rukiista kylvetään ”tuenkerääjäkasviksi”, jolta ei ole tarkoituskaan korjata kunnon satoa. Viljelytekniikka on tiedossa, mutta siinäkään ei ole oikotietä onneen, kun katselee tämänkin syksyn oraita.

Tiedotuksen osalta olisi petrattavaa. Nyt kun kaikki muut keinot on käytetty, kannattaisi kokeilla välillä totuuttakin, vaikka sitä eivät kaikki osapuolet pystyisi kuuntelemaan ilman, että korvat punoittaisivat.

Isoilla toimijoilla teollisuudessa ja kaupassa pienikin vippaskonsteilla pelaaminen tuo tulosta ja etiikka on helppo unohtaa. Onhan se niinkin, että hankkimalla saksalaista tai itäeurooppalaista niin sanottua leipäruista voi olla lähes varma, että se on tasaisesti tuleennutettu roundupilla eikä puitu puolivihelänä sateiden välissä niin kuin täällä usein joudutaan tekemään.

Myllärin ja leipurin voi saada ymmärtämään rukiinviljelijänkin tarpeita.

Mutta viimeistään isot kauppaketjut tyrmäävät sen. Kauppaa ei saa arvostella hinnanmuodostuksesta tiedotusvälineissä eikä lehdistössä, koska kauppiaan kädessä on se ”koiranmuona ”, josta teollisuus ja tiedotusvälineet elävät.

Ruuan hinnanmuodostuksesta tiedotettaessa ne todelliset pässit tämän narun molemmissa päissä ovat tuottaja ja kuluttaja.

Oikeisiin vastauksiin ei tarvita yhtään työryhmää, agronomia, insinööriä tai tutkijaa vaan vastauksen rukiintuottamisen ongelmiin saisi vaikka meidän maamiesseurasta.

Toivonkin, että maatalous- ja elinkeinotukien leikkaukset kohdistuisivat tällaisiin nollaprojekteihin. Poliitikkoja ja virkamiehiä tuntien se on turha toive, sillä yksinkertainenkin asia täytyy saada vaikeaksi, jotta ihmisille saadaan töiksi luettavaa puuhastelua.

Aloittaessani 25 vuotta sitten viljelijän uraa ruis oli arvostettu kasvi ja sitä oli riittävästi, joskus liikaakin.

Tällä hetkellä kotimaisen rukiin ostajien ja käyttäjien arvostus on alle vehnän ja monasti myös alle rehuohran hinnan. Tällöin yksittäisellä viljelijällä ei ole mitään järkeä lisätä rukiin osuutta viljelyssä, vaikka se olisi hyvinkin mahdollista. Naapurin sika sentään röhkäisee kiitokseksi ateriasta.

Ainoa oikea lääke tähän tautiin on raha.

Vastuullisen ja luotettavan yrityksen viljelysopimuksessa rukiin hinta voisi olla esimerkiksi eurooppalaisen eliittileipävehnän hinta plus jotain. Eurooppalaisen siksi, etteivät kotimaan vedätykset vaikuttaisi hintaan.

Viimeistään kolmantena vuotena ruista olisi riittävästi. Sen jälkeen vuosittaiset vaihtelut voisi hoitaa varastoinnilla tiloilla ja teollisuudessa, sillä vilja on helppo ja halpa varastoitava.

Vaikka nykysukupolven kvartaalipellet yrittävät tätä ikiaikaista viisautta kyseenalaistaa.

Millä tämä kaikki sitten rahoitettaisiin? Keino on varmaan liian yksinkertainen, jotta se voisi toteutua. Ei tarvittaisi kuin reilu sentti leipään tai kolme senttiä puolen kilon ruispalapussia kohti lisää viljelijälle maksettavaan rukiin hintaan. Leivän kokonaishinnassa tätä senttiä ei kukaan huomaisi.

Olisiko jo aika luopua vahvemman oikeudesta maataloustuotteidenkin hinnoittelussa?

Kalle Eskola

maanviljelijä, Loimaa