Lihantuotantoon uusia tapoja

Tuotantoeläimen eettisessä kasvatuksessa huomioidaan ravintotarpeiden ja riittävän liikkumatilan lisäksi virikkeellisyys; esimerkkinä puunkanto, jota possut voivat kuopsutella ja jonka kuoresta ne saavat lisä­ravinteita. Soija ja rypsi eivät kuulu ruuansulatuksellisesti sian luontaiseen ravintoon toisin kuin perinteikäs kattaus kotimaisia viljoja ja juureksia.

Vääränlainen ruokinta sekä vippaskonstein, kuten hormoneilla, nopeutettu kasvu heikentävät lihan laatua ja aiheuttavat ongelmia myös ihmiselle.

Sika on herkkä eläin, joten nykyinen teurastusprosessi kuljetuksineen ja hiilidioksidilla lopetus aiheuttavat sille valtavaa pakokauhua ja stressiä, mikä huonontaa tietenkin syötävän lihan laatua. Tälle käytännölle voidaan kehittää korvaava eettinen ja kustannustehokas menetelmä, joka perustuu sikalan pihaan ajavaan erityisvarusteltuun teurastusrekkaan.

Rekka voi kierrellä tarvittaessa eri tiloilla maksimoiden kuljetuskapasiteettinsa. Teurastamolla ruhot paloitellaan ja pakkaamisessa suositaan hapettomuuteen perustuvaa vakumointia.

Lakisääteinen eläinlääkärin suorittama valvonta suoritetaan sikatilalla, jossa eläinlääkäri samalla tarkastaa eläintenpidon ja antaa tilalliselle eläintenhoitoon liittyviä hyödyllisiä ohjeita.

Ihminen on biologialtaan sekasyöjä, ja lihassa on ihmiselle tarpeellisia ravinto­aineita. Lihantuotannon ja kotimaan maatalouden alasajo – siis omavaraisuuden ja huoltovarmuuden heikentäminen – ei ole viisasta toimintaa, eikä se palvele kansalaisten etua mistään näkökulmasta katsottuna.

Järkevämpää on kehittää menetelmiä ja toimintatapoja luontoarvoja kunnioittaen.

Suomessa riittää metsiä ja puuta.