Metsätilan verotus on kummajainen
Metsätilojen sukupolvenvaihdoksista on kirjoitettu ja sanottu paljon, viimeksi ministeri Orpo (MT 11.3) joka haluaisi nostaa asian seuraavan hallituksen tärkeysjärjestyksen kärkeen. Aihe on hankala sovittaa nykyisiin perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoksen säännöksiin.
Metsätilahan työllistää erittäin harvoin omistajan täysipäiväisesti tai edes osa-aikaisesti säännöllisesti, joita normaalisti pidetään yritystoiminnan merkkeinä. Yritystoiminnan merkkeinä ei voida pitää nykyisiä Myel-vakuutuksen hehtaarirajoja. Ne ovat aivan liian alhaiset.
Metsänomistaminen on verojärjestelmissä eräänlainen väliinputoaja. Tuloverotuksessa ollaan hyvin lähellä yritystoiminnan malleja – esimerkiksi poistot, menovaraukset ja arvonlisäverovelvollisuus – mutta tuloksen verotus vastaa sijoitustoiminnan pääomaverotusta ei siis yhteisöverotusta tai henkilöyhtiöiden verotusta.
Lisäkummajaisena on metsävähennys, joka tavallaan vastaa vaihto-omaisuuden kulutuksen mukaista vähennystä, mutta siinä on rajoituksia ja se on omistajakohtainen, ei siis hankintaerä kohtainen. Tämä taas tuo erilaisuuden muuhun luovutusvoittoverotukseen.
Jos metsätiloille tehdään joitakin kevennyksiä sukupolvenvaihdoksen verotukseen, niin pitäisikö ne sitten ulottaa myöskin osakkeiden, rahasto-osuuksien, vuokrakäytössä olevan kiinteistön tai asunto-osakkeen ja muiden vastaavien pääomaverotuksen piirissä olevien omaisuuserien siirtoon seuraavan sukupolven hallintaan?
Seuraavan hallituksen tärkein asia metsäomituksen ja sen kannattavuuden kannalta on uudistaa metsätulon verotus. Edelliset hallitukset ovat pääomatuloverotuksen korotuksilla heikentäneet kannattavuutta jo riittävästi.
Jos verotusta saadaan alennettua, niin samalla voidaan luopua Kemera-tuesta siten, että metsäautoteiden kunnostusrahat säilyvät tai nousevat. Tässä säästettäisiin paljon byrokratiaa ja siitä säästyvät rahat voitaisiin käyttää haketukeen.
Myöskin voitaisiin luopua metsänkäyttöilmoituksista metsätaloussuunnitelman mukaisista hakkuista.
Tapio Viljanen
Luusniemi, Kangasniemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

