Maitolaiturilla kohdataan
Vanhat maitolaiturit voisivat kertoa tuhansia tarinoita kohtaamisista, jos osaisivat. Nyt kunnostetut ja uudet maitolaiturit kertovat vireästä maaseudusta ja elävistä kylistä. Ja taas siellä kohdataan.
Kantrin maitolaiturikisa korjasi runsaan sadon kirjoituksia ja kuvia tästä entisajan monitoimitilasta. Kisan suosio yllätti iloisesti toimituksen, jolle voittajien valitseminen oli mieluinen haaste.
Maitolaiturikisa paljasti, miten monena maitotonkkien lastauslava ja säilytyskoppi on saanut toimia. Maitolaiturilla on odotettu linja-autoa, tavattu naapureita ja pidetty sadetta. Siellä on moni saanut ensisuudelmansa ja onpa laiturilta alkanut elämänikäisiäkin suhteita.
Kantrin kisa osoitti myös, että moni maitolaituri on saanut uuden elämän. Taivassalo–Uusikaupunki-tien varrella maitolaiturista on tehty kesäinen kylätori. Juuassa maitolaituri palvelee lehti- ja kirjalainaamona. Virolahden Pyterlahdella maitolaiturilla pidetään kahvilaa ja järjestetään tapahtumia, kuten Reino ja Aino -maantiejuoksu ja Evakkovaellus.
Kuvista näkyy, miten maitolaiturista on korjattu komea maamerkki tilalle, häkkiaitauksella laajennettu kanala, puuvarasto ja hyötyjätekatos, jota koristaa turvekatto. On rakennettu myös ihan uusia laitureita pihapiiriä komistamaan.
Kuvakilpailun voitti vapaa toimittaja Hannu Räisänen Maaningalta. Kuvat on otettu Maaningan Leppälahdella Tenhulan maitolaiturilla. Räisänen on syntyisin Pielavedeltä ja kiertänyt Helsingin kautta kaksitoista vuotta sitten takaisin Maaningalle. Lapsuuden kesinä Keiteleellä maitolaiturit olivat hänelle rakkaita leikkipaikkoja ja myöhemmin niissä saattoi pitää sadetta ja syödä eväitä, kun tyttöystävän kanssa pyöräiltiin Helsingistä maaseudulle.
”Nythän niitä ei täällä maalla enää juuri näy. Haaveena on tehdä pikkuinen maitolaituri omalle pihalle. Maitolaituri kuuluu maalaisidylliin”, Räisänen tuumaa.
Kirjoituskilpailun paras sija päätettiin jakaa kahdelle: lavialaisen Heli Joensuun tarina Koiviston maitolavasta toi esille maitolaiturin monet puolet hauskasti pohjoissatakunnan murteella kirjoitettuna. Sukevalainen Pirjo Torvinen kertoi tarinassaan Tuhat kertaa rakas nuoruutensa koskettavan rakkaussuhteen, joka sai alkunsa maitolaiturilta.
Räisänen saa kuvistaan 300 euroa ja Joensuu ja Torvinen kummatkin 150 euroa. Kantri kiittää sydämellisesti kaikkia kilpailuun osallistuneita!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

