NAHKAFORMULOIDEN LUMOISSA
Mikä ihme vetää väkeä raveihin? Nopeat ja uljaat hevoset, vedonlyönnin jännittävä maailma vai jokin muu? Ensikertalaiselle raveissa riittää ihmeteltävää. Kantri pääsi kurkistamaan myös kulissien taakse.
Kuninkuusravit Jyväskylän
Killerillä 25.–27.7.
www.kuninkuusravit.fi
Jyväskylän Kuninkuusravien palkintosumma on tänä vuonna huikeat 540 000 euroa. Määrä on ennätyksellisen korkea.
Se sisältää kahden päivän lähtöjen kaikki mahdolliset palkinnot. Summa tarkentuu kilpailuviikonloppuna 25.–27. heinäkuuta, sillä palkintoeuroja saa puolet lähdössä hyväksytyn juoksun tehneistä valjakoista.
Summasta 138 000 euroa on varattu suomenhevosten kuninkuuskilpailun kuuteen eri osalähtöön. Lisäksi kokonaiskilpailun perusteella jaetaan 115 000 euroa.
Kuninkuuslähtöihin osallistuvat suomenhevoset juoksevat kahdessa päivässä kolme kilpailua. Parhaimmillaan yksi hevonen voi ansaita 60 000 euroa palkintorahoja.
Tämä edellyttää kaikkien kolmen osakilpailun voittamista sekä lisäksi kuninkaan tai kuningattaren titteliä, joista molemmista maksetaan 30 000 euroa.
Kuninkuusravilähtöihin Hippokselta on haettu sääntömuutosta. Kokonaiskilpailun sijoituksesta palkittiin ennen vain kuusi parasta. Nyt palkitaan myös sijoille seitsemän ja kahdeksan yltäneet.
Raviääni luo tunnelman
Ravien aikana opetellaan täyttämään kuponki ja palautetaan se sitten totopisteeseen.”
Toto-oppaan päivä on aina erilainen. Normaaleja työpäiviä ei ole.
Totoaminen tapahtuu lounasravintolassa, josta näkee hyvin maalisuoran. Samalla kun kupu täyttyy ruuasta, hevoset vilistävät radalla.
Tuomarit toimivat hevosten parhaaksi
Lähdöt ovat käynnissä ja raviradalla kiirii selostus. Ääni on jostain yhteydestä tuttu. Se kuuluu tuomaritornissa istuvalle Juha Jokiselle. Hän on selostanut raveja jo lähes parikymmentä vuotta ja hoitaa selostukset Killerin lisäksi myös Itä-Suomen raviradoilla.
Ilman häntä raviradalla olisi melko hiljaista lähtöjenkin aikana.
”Kyllästyin siihen, kun raveissa ei ollut ennen selostusta. Ajattelin, että kai se pitää itse ruveta hommiin, jos haluaa selostuksesta nauttia.”
Jokisen mielestä selostaja luo draamaa ja huippuja lähtöihin. Samalla laji on kuitenkin säälimätön. Selostaja ei saa anteeksi kömmähdyksiä.
”Mikki on joskus jäänyt vahingossa päälle. Väärää hevostakin tulee joskus selos-
tettua. Silloin joku mainitsee, että mitä se Jokinen taas kämmäilee”, hän naurahtaa.
Lähdöt ovat yhtä nopeasti ohi kuin alkoivatkin. Visiitti ravimaailmaan oli nopea, mutta antoisa. Paljoa ei kerralla ehtinyt oppia, mutta paljon ehti nähdä. Lienee syytä tulla toistekin.
Katso myös netistä lähetysautosta kuvattu Kantrin video:
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Lounasravit Jyväskylän raviradalla Killerillä, tarjoavat ensikertalaiselle pikaisen perehdytyksen ravi-
maailmaan. Mieltä askarruttaa, ymmärtääkö ensikertalainen lähdöistä mitään. Raviurheilu vilisee termejä. Voiko lajista nauttia niistä tietämättä?
Aurinkoinen sää hellii katsojia. Rata näyttää pitkältä ja hevoset sitä juostessaan pieniltä. Hevoset kiertävät radan kuitenkin pikaisesti. Vauhtia riittää.
Lounasravit eroavat iltaraveista siinä, että ne juostaan nimensä mukaisesti päivällä lounasaikaan. Ihmiset tulevat työpaikoiltaan, pelloiltaan ja kuka mistäkin seuraamaan reilun tunnin ajan nopeatempoisia lähtöjä.
Katsoja ei kaikkea hyörinää tapahtuman ympärillä näe. Kulissien takana valmistautuminen raveihin alkaa jo aamusta ja tapahtuma on hieman puolen päivän jälkeen jo ohitse.
Lounasraveissa monelle tärkeintä on ruoka ja moni ravivieras tuleekin vain syömään ja katsomaan lähtöjä ruokatunnillaan. Ensimmäiset nälkäiset saapuvat yhdentoista maissa.
Keittiöstä ravit jäävät näkemättä. ”Tänne ei edes näe hevosia. Tulokset näkee vasta illalla kotona”, nälkäiset ruokkiva Mirja Puttonen naurahtaa.
Ruoka on hänestä tapahtuman A ja O. Hän huolehtii, että raviväki pysyy hyvässä lihassa.
Kiitoksia satelee Puttoselle ruuan jälkeen.
Talleilla valmistaudutaan hiki hatussa
Tuomaritornissa touhutaan, vaikka ensimmäiseen lähtöön on vielä puolitoista tuntia. Lähtölistat käydään läpi ja katsotaan, ketä on poissa.
”Jos lähdöstä on poissa hevosesta johtuvan syyn takia, niin silloin hevosta ei voi muutamaan päivään ilmoittaa muihin kisoihin. Tällä turvataan kyseisen hevosen parantuminen”, kilpailuvalvoja Pertti Salonen kertoo.
Salonen sanoo, että valmentajalla on oikeus ja joskus myös velvollisuus jättää hevonen pois.
Yleensä raveissa pari hevosta joutuu dopingtestiin. Lounasraveissa vain yksi. Kuskeillekin on omat testit: heitä puhallutetaan.
”Tuomaritoiminta on yhteispeliä. Eletään hevosen ehdoilla, sillä lajin on säilyttävä hovikelpoisena”, sanoo Salonen.
Ravien aikana tuomarit päättävät, onko lähtö hyväksytty. Maaliintulon jälkeen tarkistetaan muun muassa hevosten laukat ja vahvistetaan tulojärjestys.
Eläinlääkäri valvoo eläinten vointia
Talleilla riittää hyörinää. Alueella leijuu tuttu tuoksu. Lähdöt lähestyvät ja hevonen toisensa jälkeen lähtee kiertämään ravirataa lämmittelykierrokselle.
Talleilla kisaan valmistautuu Hannu ja Tiina Kokkosen hevonen Runway Stargun. Se on 9-vuotias lämminverinen ohjastajanaan Ville Piispanen.
Takana on noin 50 lähtöä.
”Ei haittais vaikka voittas. Pessimisti ei toisaalta pety”, tuumaa Hannu Kokkonen hevosensa mahdollisuuksista.
Kokkosen mielestä hevosten kanssa on hauskaa, mutta ne vievät paljon aikaa. ”Välistä tuntuu, että lapsille löytyy paremmin hoitaja kuin hevosille”, hän pohtii samalla, kun hevonen ohjastajineen suuntaa radalle.
”Valmistelut eivät mene aina rutiinilla ja yhden juoksun takia voi tulla pitkä päivä. Ei kyllä käy kateeksi ammattikuskeja.”
Toto-opas ohjaa vedonlyönnin maailmaan
Tallien lähellä on myös eläinlääkärin koppi. Päivä on jälleen kerran kiireinen. Työtä riittää, kun samalla pitää valvoa hevosten hyvinvointia, valvoa radan kuntoa ja vastailtava ohjastajien ja omistajien kyselyihin.
Kaiken lisäksi eläinlääkäri avustajineen seuraa myös hevosten varusteita ja hoitaa dopingnäytteet. Näyte otetaan verestä ja virtsasta, mutta vain jos hevonen suostuu tunnin sisään näytteen lorauttamaan.
Eläinlääkäri Tiina Eskonen avustajineen kutsuu itseään leikkisästi varikkohenkilökunnaksi. Ravien aikana he seuraavat, että kaikki menee hyvin.
”Lähtöjä ei ehdi töiltä seurata, tulokset selviävät vasta kotona”, Eskelinen sanoo.
Hevoset kiitävät eläinlääkärin kopin ohitse ja katoavat kaarteeseen. Lähtö vaihtuu toiseen salamannopeasti.
Ravien ehdoton lisämauste on vedonlyönti. Killerillä siihen löytyy myös opastusta. Aloittelijallakaan ei mene sormi suuhun, kun toto-opas Annika Koskenniemi neuvoo miten veikataan.
”Toto-opas neuvoo vedonlyöntiä sekä yksittäisille ihmisille että ryhmille. Töitä saa tehdä paljon myös kotona ja puhelimessa”, Koskenniemi kertoo.
Totomyyjänä aloittaneen Koskenniemen opastettavina on niin uusia kuin vanhoja veikkaajia.
”Mukavimpia opastettavia ovat porukat. Heillä on reipas ja rento ilmapiiri, joten heidät saa helpommin mukaan totoamiseen.”
Koskenniemen ryhmissä on 5–50 henkeä. Ryhmät tulevat yleensä yrityksistä.
”Totota voi tosi pienillä summilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

