Julma salaisuus kosketti, Simo Ralli hurmasi
Koulukiusaamisesta kertova Julma salaisuus kosketti Kantrin lukijoita ja sai aikaan äänivyöryn syyskuun lehden suosikkijuttukisassa.
Miltei samanlaisen äänivyöryn sai Tuos on meirän pitkät pellot -juttu, joka kertoi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen maanviljelijä-kitaristista Simo Rallista. Ääniä riitti runsaasti myös kaikille muille jutuille.
Arvonnassa Kantri-paidat voittivat:
Kauko Tyni, Taivalkoski
Marita Salo, Savonlinna
Kaija Tiainen, Uukuniemi
Markus Melanen, Mänttä
Helena Ruokonen, Jokioinen
Minusta paras juttu oli Julma salaisuus, jossa käsiteltiin koulukiusaamista. Varsinkin viimeinen lause, jossa Ville sanoo: ”Entiset kiusaajani ovat nyt kavereitani,enkä halua heille mitään pahaa”, sai mieleni vakavaksi. Onnea Villelle, toivon sydämestäni ettei hän joudu enää kiusatuksi koskaan elämässään!
Mielestäni joillakin lapsilla on kotoa ”lupa” kiusata. Vanhemmat valikoivat lastensa kavereita, toisin sanoen ohjaavat lapsensa hyvään porukkaan. Samalla he rivien välistä antavat lasten ymmärtää, ettei kaikkien kaveri tarvitse olla. Tästä on lyhyt matka porukasta eristämiseen ja kiusaamisen sivusta seuraamiseen. Toiset ovat ikäänkuin huonompia vanhempienkin mielestä. Mitä sitten, jos heitä kiusataankin?
Julma salaisuus oli todella hyvä juttu kiusaamisesta. Repäisin sen itselleni talteen, jotta voisin lukea sen aina silloin tällöin ja herätellä itseäni siihen todellisuuteen mikä koulussa vallitsee.
Eeva Aaltola, Mikkeli
Syyskuun Kantrin tärkein juttu oli Julma salaisuus. Tästä asiasta on puhuttu vuosikymmeniä, eikä sitä ole saatu kitkettyä pois. On hyvä kun siitä kirjoitetaan, ehkäpä havahdutetaan vanhempia ja opettajia pitämään paremmin silmällä koululaisia. Toivotaan, että vielä tulee aika, jolloin kiusaamisesta ei enää saada juttua!
Kiitos hyvästä lehdestä, jonka muutkin jutut tulee luettua hyvin tarkkaan.
Liisa Ruippo, Pori
Pidin Kantrin jutusta Julma salaisuus. Aina niin ajankohtainen ja muistissa pidettävä aihe. Myös Tuos on meirän pitkät pellot oli hyvä kirjoitus. Jokaisella meillä on oma vahvuus ja tähteys, positiivisista onnistumisista on hyvä kirjoittaa.
Tytti Gruner, Juva
Syyskuun Kantrin paras juttu oli ehdottomasti Tuos on meidän pitkät pellot eli kirjoitus Simo Rallista. Lauri Tähkä & Elonkerjuu tekee yhtyeenä musiikin lisäksi paljon hienoja asioita maaseudun eteen, mutta erityisesti tällä saralla on kunnostautunut Simo Ralli. Lehden kirjoitus oli hieno, koska se esitteli Simon omalla aidolla maaperällään, pellon laidalla.
Simo Ralli on edelläkävijä ja oivallinen esimerkki siitä, kuinka maalla voi pärjätä mielikuvitustaan käyttämällä. Taitavana lauluntekijänä ja hersyvien kolumnien kirjoittajana hän luo uskoa meihin muihinkin maaseudulla asuviin.
Saamme olla ylpeitä, että meillä on Suomessa näin ammattitaitoinen yhtye joka itse kehittämällään idealla on päässyt näin pitkälle, elättää sillä itsensä ja työllistää vielä liudan muitakin ihmisiä siinä sivussa.
Kiitos hyvän jutun tehneelle toimittajalle!
Mia Puska, Satakunta
Tuos on meirän pitkät pellot -juttu kolahti! Elonkerjuun maanviljelijärokkari on ymmärtänyt asian ytimen. Kyllä pohojanmaalla osataan ja tehrähän eikä vaan turhia tuumata. Tämä on sitä oikiaa asennetta!
Marita Salo, Savonlinna
Tuos on meirän pitkät pellot kolahti niin että tällaane yli 50-vuotias meni jutun lukemisen jälkehen kauppaan ja osti Elonkerjuun cd-levyn! Nyt sitä ajellahan töihin ”reikäne kauha” päässä joka ikinen aamu! Murrekin kolahti savolaiseen naiseen niin ku kahvipannun kansi!
Kiitos Kantrin tekijöille upeasta lehdestä!
Anne Tynkkynen, Hiukkajoki
Syyskuun Kantrissa mieleeni oli eniten Tuos on meirän pitkät pellot, joka kertoi Lauri Tähkä & Elonkerjuun kitaristista Simo Rallista. Jo tekstiin liitetty iso kuva oli mahtava, mikä sitten innosti lukemaan jutunkin. Kaksi niin erilaista ammattia on näköjään mahdollista yhdistää. Mahtaako Ralli rallatella ralleja puimuria ajaessaan?
Liisa Koivula, Metsämaa
Lain pitkä koura ei lipsu -juttu oli parasta! Mielenkiintoinen ja ajattelemisen aihetta antava kirjoitus varustettuna hyvillä kuvilla. Kolahti! Poliisin reviiri on todellakin laaja, oikein konkreettisestikin.
Heli Korpi, Koskue
Syyskuun paras ja kiinnostavin juttu oli Ruikonperän multakurkusta Jaakko Teposta. Vaikka en ihan allekirjoitakaan näitä uusia versioita hänen lauluistaan, niin sanoitukset osuvat nappiin yhä tänäkin päivänä. Haaska mies -kirja avasi uusia näkemyksiä huumorinsa syntyyn ja perustaan.
Juttu poliisin työstä oli toinen suosikkini. Kantri on hyvää luettavaa maaseudun nykykuulumisista.
Tuija Buller, Kello
Kantritanssijuttu oli paras. Kylläpä on ilo lukea tällaisia juttuja. Toivottavasti moni saa liikuntainnostusta tästä jutusta edes jossain muodossa.
Hyvää mieltä ja hauskaa olla pitää, kun harrastetaan.
Päivi Koponen, Kutemajärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
